Salkkarit-tähti Tiia Elg kertoo ensikohtaamisestaan Alexey-rakkaansa kanssa: "Hänelle välittyi videolta jokin energia, josta hän halusi ottaa selvää"

3:45img
Tiia Elg hehkuu raskauden onnea.
Julkaistu 12.09.2020 08:03
Toimittajan kuva

Jasmin Vainio

jasmin.vainio@mtv.fi

Tiia Elg on ollut yhdessä neljä vuotta tanssijarakkaansa kanssa. 

Salatut Elämät -tähti ja tanssija Tiia Elg julkaisi Instagram-tilillään kauniin kirjoituksen parisuhteestaan, tanssija Alexey Smolyaninouun. Pariskunnalla on vuonna 2019 maaliskuussa syntynyt lapsi. He odottavat paraikaa toista lastaan, jonka laskettu aika on marraskuussa

Elg kirjoittaa, että oli kuunnelut vanhoja kappaleita ja katsellut vanhoja valokuvia. 

– En voi olla ajattelematta, kuinka pitkälle me ollaan tultu ja tavallaan aika lyhyessä ajassa. Me tavattiin ja tutustuttiin hitusen päälle neljä  vuotta sitten. Alexey oli nähnyt musta tanssivideon ja laittoi viestiä, haluaisinko kokeilla tanssia hänen kanssaan. Hänelle välittyi videolta jokin energia, josta hän halusi ottaa selvää, Elg kirjoittaa. 

Elg kertoo, että neljä vuotta viestin kirjoittamisen jälkeen "se yhteinen energia" on muodostunut perheeksi.  

– Mutta ei me olla pelkän energian varassa roikuttu ja uskottu, että tämä oli tähtiin kirjoitettu. En usko, että mikään on. Mikään ei ole, jos et ole valmis olemaan avoin ja rehellinen.

LUE MYÖS: Salkkarit-tähti Tiia Elg riemastuttaa syksyisellä perhekuvallaan: "Ihanaa syksyn ensimmäistä"

Elg mukaan heidän tanssitaipaleelleen on mahtunut niin ylä- kuin alamäkiä. 

– Ja me jatkettiin: puhuttiin, tutustiin, kuunneltiin, ymmärrettiin, hyväksyttiin, kasvettiin erikseen ja yhdessä, ei luovutettu. Meidän esikoinen: tanssi, kasvatti meitä enemmän kuin mikään tähän asti. Eikä me luovutettu. Se antoi meille lahjan olla vanhempia näille lihallisille lapsille. Me ollaan hyvä tiimi. Meidän tiimin salaisuus ei ole muussa kuin rehellisessä kohtaamisessa ja hyväksymisessä. Puhutaan rehellisesti asioita niiden oikeilla nimillä. Ymmärretään toistemme tarpeet ja annetaan tilaa, ja jos ei ymmärretä, kysytään ja kuunnellaan. Me annetaan toistemme olla, mitä me olemme.

Elg odottaa tällä hetkellä pariskunnan toista lasta. Pienokaisen laskettu aikansa on marraskuussa. Näyttelijä kertoi hiljattain voivansa tällä hetkellä hyvin ja raskaus ei ole estänyt häntä töitä tekemästä, kun sarjan kuvaukset starttasivat elokuussa.

– Kotona vietämme vauhdikasta arkea: taaperon vauhti kasvaa ja minun vauhti hidastuu,  tämä yhtälö tuottaa mukavasti haastetta arkeen, hän kommentoi.

Tuoreimmat aiheesta

Tiia Elg