Salossa kolari moottoritiellä – eteen kiihdyttänyt auto jarrutti yllättäen

Poliisi3
Lehtikuva
Julkaistu 13.10.2017 23:23

MTV UUTISET – STT

Varsinais-Suomessa Salossa tapahtui kahden henkilöauton peräänajo moottoritiellä perjantaina, kertoi pelastuslaitos. Pelastuslaitoksen mukaan autojen nopeus oli onnettomuuden aikaan ainakin 120 kilometriä tunnissa.

Pelastuslaitoksen ensitietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut vakavasti, mutta kaikki kolme onnettomuudessa ollutta vietiin sairaalaan tarkistettavaksi, pelastuslaitos kertoo. Kaikki kolme olivat pelastuslaitoksen mukaan alle kolmekymppisiä.

Peräänajo tapahtui ohitustilanteen jälkeen, kertoo pelastuslaitos. Sen mukaan toinen henkilöauto oli kiihdyttänyt toisen auton edelle, palannut takaisin samalle kaistalle ja jarruttanut yllättäen. Perässä ajanut auto törmäsi jarruttaneeseen autoon ja päätyi törmäyksen voimasta katolleen moottoritielle.

Onnettomuus tapahtui noin puoli kymmeneltä illalla, puoli kilometriä Halikon liittymästä Turun suuntaan.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa