Lahdessa kisattava pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup-viikonloppu koki ensimmäisen peruutuksensa heti avauspäivänä, kun yhdistetyn mäen varakisa jäi ainakin iltapäivästä hyppäämättä tuulen takia.
Kisa pyritään viemään läpi illalla kello 20 normaalimäestä, eli uuteen suurmäkeen ei enää tänään yritetä. Sitä ennen ohjelmassa ollutta naisten huomisen kisan karsintaa ei käydä, joten kaikki 38 kilpailijaa hyppäävät huomisaamuna kisassa.
Naisten harjoitukset yritetään tuulten keskellä ja sakeassa lumisateessa vielä hypätä. Harjoitukset on siirretty puolella tunnilla myöhemmäksi eli alkamaan kello 16.30. Mukana on kolme suomalaishyppääjää, cupissa kiertävän Julia Kykkäsen ohella myös Susanna Forsström ja Jenny Rautionaho.
Lahden MM-esikisoissa hypätään mäkeä urakalla, sillä ohjelmassa on naisten kisan ohella kuusi muutakin kilpailua. Miesmäkihyppääjillä on kaksi henkilökohtaista kisaa ja joukkuekisa. Yhdistetyssä kahden henkilökohtaisen koitoksen ohella kisataan myös joukkuesprintti.
Juttua täydennetty klo 16.13.