Sami Välimäeltä huippusuoritus notkahduksen jälkeen – viimeiselle kierrokselle kutkuttavasta asemasta

Suomalaisgolfaaja Sami Välimäki on kolmen kierroksen jälkeen jaetulla yhdeksännellä sijalla PGA-kiertueen kilpailussa Yhdysvaltain Illinoisin Silvisissä.

Välimäen onnistui kavuta viimeisimmällä kierroksella kaikkiaan 18 sijaa. Suomalainen oli käväissyt ilmiömäisen avauskierroksen jälkeen toisena, mutta putosi toisella kierroksella 27. sijalle.

Kolmannen kierroksen Välimäki selvitti 65 lyönnillä, ja hänen kokonaistuloksensa on kierroksen jälkeen 15 alle parin.

Toisella kierroksella suomalainen käytti 72 lyöntiä ja ylitti parin yhdellä. Torstain avauskierroksen Välimäki sen sijaan selvitti 61 lyönnillä, mikä riitti tulokseen -10.

Välimäen kanssa yhdeksännellä sijalla ovat Yhdysvaltain Carson Young ja Filippiinien Rico Hoey.

Kisaa johtaa kolmen kierroksen jälkeen yhdysvaltalainen Davis Thompson, joka nousi tuoreimman kierroksen myötä kolme sijaa. Kärkisijalta putosi englantilaisgolfaaja Aaron Rai, joka jakaa toista sijaa Yhdysvaltain Eric Colen kanssa. Thompsonin kokonaistulos on 21 ja toisena olevan kaksikon puolestaan 19 alle parin.

Kilpailussa pelataan neljä kierrosta, joista viimeinen käydään sunnuntaina.

Lue myös:

    Uusimmat