Sami Välimäeltä ilmiömäinen golfkierros Yhdysvalloissa! Suomalaisen edellä tapahtui ihme

Sami Välimäki piipahti kotimaassa SM-kisoissa – kausi golfin PGA-kiertueella sujunut kaksijakoisesti 2:44
Sami Välimäki piipahti SM-kisoissa kesäkuussa – kausi golfin PGA-kiertueella sujunut kaksijakoisesti.

Suomalaisgolfari Sami Välimäki tähtäsi huiman 61 lyönnin kierroksen (-10) PGA-kiertueen John Deere Classic -kisan avauskierroksella torstaina Yhdysvalloissa. Hänen edellään on vain sensaatiomaisen tuloksen 59 lyönyt yhdysvaltalainen Hayden Springer. 

Välimäen tulos riittäisi normaalisti johtopaikkaan, mutta Springer venyi lähes mahdottomaan. Hänen unelmakierroksensa (59 lyöntiä, 12 alle parin) oli vasta 14:s alle 60 lyönnin kierros PGA-kiertueen historiassa. 

– Minulla ei ole sanoja. Tärisen edelleen hieman, kierroksensa eagleen ja birdieen lopettanut Springer tunnelmoi medialle. 

Välimäen 61 on hänelle henkilökohtainen ennätys PGA-kiertueella. Hän oli nähnyt aiemmin peliin startanneen Springerin kesken kierroksen. 

– Olin että "ok, minun pitää pelata paremmin ja paremmin". En ihan saanut häntä (tuloksellisesti) kiinni, mutta kierros oli silti hyvä, Välimäki kommentoi. 

Turnauksen toinen kierros pelataan perjantaina. Välimäki on yltänyt tällä kaudella PGA-kisoissa parhaimmillaan toiseksi.  

 

Lue myös:

    Uusimmat