Samsungin työntekijät aloittivat mittavan lakon Etelä-Koreassa

Ammattiliitto ja Samsungin johto ovat neuvotelleet tammikuusta lähtien, mutta molempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua ei ole löytynyt.

Eteläkorealaisen elektroniikkavalmistaja Samsung Electronicsin työntekijät ovat aloittaneet lakon yhtiön johdon kanssa käytyjen neuvotteluiden kariutumisen jälkeen. 

Asiasta kertoo uutistoimisto AFP:lle kymmeniätuhansia Samsungin työntekijöitä edustava ammattiliitto.

Samsungin työntekijöiden kansallisen ammattiliiton johtajan Son Woo-mokin mukaan lakko on alkanut tänään maanantaina. Hänen mukaansa myöhemmin päivällä on määrä järjestää suuri mielenilmaus.

Ammattiliitto, jossa on noin 28  000 jäsentä eli yli viidesosa yhtiön koko työvoimasta, ilmoitti kolmipäiväisestä yleislakosta viime viikolla ja sanoi, että se oli viimeinen keino neuvottelujen katkettua.

Samsungin työntekijät olivat toteuttaneet kesäkuussa yhden päivän mittaisen ulosmarssin, joka oli yhtiön historian ensimmäinen lakko.

Ammattiliitto ja Samsungin johto ovat tammikuusta lähtien neuvotelleet palkoista ja muista työehdoista, mutta neuvotteluissa ei ole löydetty molempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua.

– Olemme nyt kriittisessä tienhaarassa, liitto sanoi jäsenille viime viikolla lähetetyssä vetoomuksessa, jossa heitä kehotettiin tukemaan lakkoa.

Liitto: Viimeinen käytössä oleva kortti

Ammattiliitto sanoi lakon olevan viimeinen käytössä oleva kortti ja peräänkuulutti, että yrityksen työntekijät toimisivat yhtenä joukkona. 

Liitto tähdensi, ettei lakossa ole kyse vain työolojen parantamisesta, vaan työntekijät pyrkivät ottamaan takaisin oikeutensa, joita on liiton mukaan tähän saakka laiminlyöty.

Työntekijät ovat hylänneet tarjouksen 5,1 prosentin palkankorotuksesta, sillä ammattiliitto on aiemmin esittänyt vaatimuksia muun muassa läpinäkyvistä tulospalkkioista sekä parannuksista vuosilomaan.

Samsung kieltäytyi vastaamasta kommenttipyyntöön.

Samsung Electronics onnistui välttämään työntekijöidensä järjestäytymistä ammattiliittoihin lähes 50 vuoden ajan. 

Yhtiön on syytetty estäneen järjestäytymispyrkimykset toisinaan raivokkainkin toimin samalla, kun se nousi maailman suurimmaksi älypuhelin- ja puolijohdevalmistajaksi. 

Samsung Electronics on osa laajempaa Samsung-konglomeraattia, joka on selvästi suurin liiketoimintaa Etelä-Koreassa hallitsevista perheomisteisista suuryhtiöistä.

Vuonna 1987 kuollut Samsungin perustaja Lee Byung-chul vastusti jyrkästi ammattiliittoja ja sanoi, ettei hän tulisi sallimaan niitä niin kauan kuin elää.

Samsung Electronicsin ensimmäinen ammattiliitto perustettiin viimein 2010-luvun lopulla.

Lue myös:

    Uusimmat