Samu Haber muistelee Sunrise Avenuen kulta-aikoja – muistatko tämän kohun?

14:15img
Samu Haber haastattelussa Ruisrockissa.
Julkaistu 11.07.2024 21:30

Hilla Ojala

hilla.ojala@mtv.fi

Samu Haberin yhtye Sunrise Avenue lopetti vuonna 2022.

Sunrise Avenuen viimeinen esiintyminen Suomessa tapahtui lähes loppuunmyydyllä Olympiastadion-keikalla osana Thank You For Everything – The Final Tour -jäähyväiskiertuetta.

Samu Haber muistelee esiintymistään Instagramissaan, kun yhtyeen lopettamisesta on kulunut jo melkein kaksi vuotta. Jäähyväiskiertueen viimeinen esiintyminen tapahtui vuoden 2022 syyskuussa Saksassa, jossa Haber ja yhtye keräsivät suurta suosiota.

Voit selata kuvia nuolesta oikealla. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

– On niin hullua, että siitä on vain kaksi vuotta. Jostain syystä tuntuu, kuin siitä olisi ikuisuus, Haber kirjoittaa julkaisussaan.

– Elämä jatkuu, mutta muistot eivät ikinä kuole, Haber kirjoittaa tunteellisesti.

Sunrise Avenue -yhtyeen perustivat alun perin vuonna 2002 laulaja Samu Haber sekä kitaristi Janne Kärkkäinen. Myöhemmin yhtyeen jäseniksi valittiin muun muassa Raul Ruutu, Sami Osala, Riku Rajamaa sekä Osmo Ikonen.

Haber toivottaa onnea yhtyeen jäsenien soolourille julkaisussaan.

– Onnea matkoillenne, mihin tahansa ne teidät vievätkään. Ansaitsette kaiken hyvän, mitä maailmalla on antaa, Haber toivottaa sydämellisesti.

Lue myös: Samu Haber palasi The Voice of Germanyyn jo seitsemättä kertaa – korjasi tuomarin kielivirhettä!

Yhtyeen kohuksi aiheutuivat muun muassa sisäiset ristiriidat; vuonna 2007 Haber erotti yhtyeen toisen perustajajäsenistä, Janne Kärkkäisen. 

Yllätyspotkujen seurauksena Kärkkäinen haastoi Sunrise Avenuen oikeuteen, sillä hänen mukaansa hänellä oli yhä oikeus osuuteen yhtyeen nimestä ja tavaramerkistä. Kärkkäinen vaati oikeusteitse hyvityksenä ja vahingonkorvauksina yli 400 000 euroa.

Helsingin hovioikeuden mukaan yhtyeen Haber ja Kärkkäinen ovat sittemmin sopineet riitansa, ja peruuttaneet vaatimuksensa.

Kärkkäinen perusti potkujensa jälkeen rockyhtye Phoenix Effectin.

Lue lisää: Lehti: Sunrise Avenuen ex-kitaristi haastoi bändin oikeuteen

Tuoreimmat aiheesta

Samu Haber