Sankari myös siviilielämässä – Harrison Ford, 75, auttoi autonsa kolaroinutta naista

Harrison Ford 23.10.2017
Harrison Ford 23. lokakuuta 2017.
Julkaistu 20.11.2017 12:50

MTV VIIHDE

Indiana Jonesin ja Han Solon kaltaisista sankarirooleista tuttu konkarinäyttelijä teki sankariteon auttaessaan valtatiellä penkkaan ajaneen naisen ulos autostaan.

Muun muassa Blade Runner-, Indiana Jones- ja Star Wars -elokuvista tuttu näyttelijäkonkari Harrison Ford, 75, on sankari myös tosielämässä. 

Ford auttoi eilen sunnuntaina aamupäivällä autonsa hallinnan menettäneen ja tienpenkkaan ajaneen naisen ulos autostaan. Viihdesivusto TMZ:n haastattelemien silminnäkijöiden mukaan nainen ajoi Fordin edessä menettäessään ajoneuvon hallinnan.

Hollywood-tähti pysähtyi tien reunaan muiden autoilijoiden tavoin ja meni auttamaan naista. Viranomaisten mukaan nainen selvisi pienin vammoin onnettomuudesta.

Harrison Ford on ennenkin osoittanut osaavansa toimia yllättävissä tilanteissa. Ford ohjasi liikennettä New Yorkissa tunnelissa juututtuaan ruuhkaan.

Harrison Ford 18.3.2017

Harrison Ford maaliskuussa 2017.

Ilmailupuolella kokeneena lentäjänä tunnettu näyttelijä on sen sijaan töpeksinyt viime vuosina. Viime helmikuussa yksityiskoneellaan liidellyt Ford ohjattiin laskeutumaan kiitoradalle, mutta sen sijaan hän päätyikin tähtäämään kiitotielle siirtymiseen tarkoitetulle tielle.

Virheen vuoksi Ford ylitti American Airlinesin 737-matkustajakoneen vain täpärästi. Matkustajakoneen kyydissä oli 110 matkustajaa ja kuusi henkilökunnan jäsentä.

Vuonna 2015 hän teki hätälaskun golfkentälle, kun moottori petti kesken lennon.

1:12img

Tuoreimmat aiheesta

Harrison Ford