Sanna Marinin baari-ilta on noussut otsikoihin myös ulkomailla – "Virhearvionsa myötä hän on liittynyt kasvavaan poliittisten päättäjien joukkoon..."

0:28img
Katso video: Tällaiseen kysymysten tulvaan pääministeri Sanna Marin asteli eduskuntatalolla
Julkaistu 08.12.2021 15:01

Jonna Kumpula

jonna.kumpula@mtv.fi

Pääministeri Sanna Marinin viikonloppuinen baari-ilta on huomioitu myös kansainvälisissä medioissa. Eikä hän ole ainut pääministeri, joka on rikkonut koronaohjeistusta. 

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) viimeviikonloppuinen baari-ilta ja sen jälkeiset seuraukset ovat rikkoneet uutiskynnyksen myös ulkomailla. 

Pääministeri nähtiin helsinkiläisessä ravintolassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä aamun pikkutunnille asti, vaikka hän oli altistunut perjantaina koronavirukselle. 

Lue lisää: Tällainen on Sanna Marinin rikkoma korona-altistumisohje

Sittemmin pääministeri on pyytäyt anteeksi sitä, että hänen harkintakykynsä petti. 

Nyt myös BBC uutisoi suomalaisiakin kohahduttaneista käänteistä. 

Eilen yhdysvaltalaisen juoru- ja viihdeuutissivusto TMZ:n lisäksi mediayhtiö Bloomberg kertoi Mariniin kohdistuneesta kritiikistä.

Niin ikään yhdysvaltalainen politiikkaan keskittyvä sivusto Politico huomioi Suomen alkuviikon ykkösuutisen. 

Lue myös: Näin Marinin koronakäytöksestä uutisoidaan ulkomailla – TMZ paljasti, mitä yhdysvaltalaiset kadehtivat

Juttu jatkuu videon jälkeen.

5:07img

Eikö pääministeri tiennyt valtioneuvoston ohjeistuksesta? Näin pääministeri Marin vastasi kohuun liittyviin kysymyksiin suorassa lähetyksessä.

Yhdysvaltalaismedia: Marin liittyi surullisen kuuluisten päättäjien joukkoon

Bloombergissä kirjoitetaan, että ”virhearvionsa myötä Marin on liittynyt kasvavaan poliittisten päättäjien joukkoon, jotka eivät ole ottaneet huomioon koronaohjeistuksia”.

Esimerkkeinä Bloomberg mainitsee muun muassa Norjan pääministerin, Erna Solbergin, joka juhli ohjeiden vastaisesti 60-vuotissyntymäpäiviään. 

Lue lisää: Pääministerille sakot, terveysministeri ja komissaari erosivat – näin maailmalla on kohuttu johtavien poliitikkojen koronarikkeistä

Myös Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kohahdutti lähtemällä vuosi sitten jouluostoksille ilman kasvomaskia länsinaapurin koronatilanteen ollessa todella kurja. 

Nyt myös Ison-Britannian pääministeri Boris Johnsson on parhaillaan kotimaassaan kohun ja kovan kritiikin kohteena, kertoo muun muassa BBC

Johnssonin väitetään järjestäneen vajaa vuosi sitten virka-asunnollaan useamman hengen pikkujoulut, vaikka maan hallitus oli ohjeistanut kansalaisia välttämään yleisötilaisuuksia. 

9:55img

Some kiihdyttää politiikan kohuja: Nyt myrskyn silmässä Sanna Marin – katso video!

Lue myös: SDP:n ryhmänjohtaja Lindtman MTV Uutisille: Pääministeri Marinilla eduskuntaryhmän täysi tuki

Lue myös: Näin Ilmari Nurminen kommentoi Sanna Marinin kohua: "Itse katson sitä enemmän ystävänä"

Tuoreimmat aiheesta

Sanna Marin