Sanoma kuljetti aikakauslehtiä tilaajille Norjan kautta – veromätkyt pysyvät voimassa

AOP Sanomatalo
Mediayhtiö Sanoman saamat arvonlisäveromätkyt sen Norjan kautta jaettujen aikakauslehtien takia pysyvät voimassa. Kuvituskuvassa Sanomatalo Helsingissä.Kimmo Brandt/All Over Press
Julkaistu 28.08.2024 18:04

MTV UUTISET – STT

Mediayhtiö Sanoman saamat arvonlisäveromätkyt sen Norjan kautta jaettujen aikakauslehtien takia pysyvät voimassa.

Yhtiö kertoi, että korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt sille asiassa valituslupaa, joten hallinto-oikeuden kielteinen päätös jää voimaan.

Sanoma sai keväällä 2021 verotuksen oikaisulautakunnalta maksuunpanopäätöksen, jonka perusteella se maksoi samana vuonna arvonlisäveroa, veronkorotuksia ja korkoja noin 25 miljoonaa euroa.

Asia koski vuosia 2015–2018, jolloin Sanoman Suomessa ja muualla Euroopassa painetut aikakauslehdet vietiin logistiikkakeskukseen Norjaan, josta ne toimitettiin tilaajille Suomeen.

Koska lehdet tuotiin EU:n ulkopuolelta, Sanoma sovelsi niihin vähäarvoisten lähetysten poikkeusta, jossa korkeintaan 22 euron arvoisista lähetyksistä ei tarvinnut maksaa arvonlisäveroa. Verottaja oli eri mieltä.

Sanoma-konserniin kuuluva Sanoma Media Finland on STT:n suurin omistaja.

Tuoreimmat aiheesta

Sanoma