Sara Forsbergin mukaan muistot Ellen DeGeneresin ohjelmassa vierailusta ovat pääasiassa hyviä, yhtä yksityiskohtaa lukuun ottamatta.
Tubettaja-laulaja Sara Forsberg, 26, julkaisi Youtube-kanavallaan torstaina 20. elokuuta videon, jolla hän kertoo kokemuksestaan Ellen DeGeneresin huippusuositussa keskusteluohjelmassa The Ellen DeGeneres Show. Forsberg vieraili ohjelmassa vuonna 2014 pian sen jälkeen, kun hän oli julkaissut valtavaksi viraalihitiksi julkaistun videonsa, jolla hän matki erilaisia kieliä, puhuen kuitenkin täyttä siansaksaa.
DeGeneres ja hänen ohjelmansa ovat viime aikoina olleet suuren kohun keskiössä, kun ohjelman tuotannosta on kantautunut runsaasti väitteitä henkilökunnan kaltoinkohtelusta ja hyväksikäytöistä. Heinäkuussa uutisoitiin, että syytösten takia ohjelma joutuu sisäiseen tutkintaan.
Forsbergin mukaan ohjelmaa tehtiin nopealla tahdilla melko liukuhihnamaisin ottein: kun vieras oli päättänyt oman osuutensa, oli seuraavan vuoro astua saman tien sisään. Hänen mukaansa DeGeneres itse oli hänelle ystävällinen "kohteliaan muukalaisen tavoin", vaikka Forsberg kuitenkin pohti, oliko DeGeneres ottanut hänestä etukäteen mitään selvää tai edes nähnyt hänen videotaan.
Kuvausten aikana DeGeneres kuitenkin suhtautui Forsbergiin ystävällisesti.
– Muistan olleeni niin hermostunut, että jossain kohtaa sanat menivät solmuun ja jäädyin kesken lauseen, samalla kun Ellen DeGeneres tuijottaa minua muutaman metrin päässä ja siellä on kirkkaat studiovalot sekä studioyleisö, Forsberg muistelee videollaan.
– Mutta hän oli todella ystävällinen. Hän sanoi, että se on okei, että me leikkaamme tämän. "Juo hieman, hengitä syvään ja jatka sitten kun olet valmis", Forsberg kertoo DeGeneresin sanoneen hänelle.
LUE MYÖS: Kohu Ellen DeGeneresin ohjelman ympärillä jatkuu – lukuisat työntekijät syyttävät vastaavia tuottajia seksuaalisesta häirinnästä
Forsberg iloitsee siitä, että DeGeneres oli hänelle mukava hetkellä, jolloin hänen hermonsa olivat pettää. Nainen kertoo myös huomanneensa tilanteessa DeGeneresin olevan todellinen ammattilainen joka tietää, kuinka hermojen kanssa tulee toimia.
Ennen lavalle menoaan Forsberg oli kuitenkin noteerannut maskeeraajan luona istuessaan seikan, joka kiinnitti hänen huomionsa negatiivisella tavalla. Forsberg kertoo kuulleensa henkilökunnan jäsenten juoruilevan DeGeneresistä ja hänen toimistaan ohjelman tuotannossa avoimesti, huolimatta siitä, että paikalla oli muitakin ohjelman vieraita.
– Se oli kamalaa ja niin täysin epäammattimaista, sillä muitakin vieraita oli maskissa samaan aikaan ja olimme menossa lavalle, joten ei ollut tarvetta siihen, että pitäisi hermoilla vielä enemmän tämän henkilön tapaamista.
Kokemuksensa summaten Forsberg toteaa olevansa kuitenkin yhä iloinen siitä, että hän pääsi tapaamaan yhden maailman tunnetuimmista sekä menestyneimmistä naisista.
– Rehellisesti: ei ollut niin paha ja oikeastaan nautin siitä, Forsberg tiivistää kokemuksensa ohjelmassa.
Sara Forsbergin videon näet alta.