Kohujyrän alle jäänyt suosikkijuontaja aikoo lopettaa uransa Hollywoodissa.
Yksi Hollywoodin kuuluisimmista talk show -juontajista, Ellen DeGeneres, 66, aikoo jättää showbisneksen taakseen, uutisoi People.
DeGeneres ilmoitti aikeistaan maanantaina 1. heinäkuuta järjestetyllä stand-up keikallaan Santa Rosassa, Kaliforniassa.
Uutinen ei ole oikeastaan kovinkaan suuri yllätys, sillä DeGeneresin 19 kautta jatkunut suosikkiohjelma lopetettiin massiivisen kohun seurauksena kaksi vuotta sitten.
– Tahtoisin päivittää teitä hieman siitä, mitä minulle on kuulunut sen jälkeen, kun näitte minut viimeksi. Hankin kanoja. Ja ainiin, minut heitettiin pihalle showbisneksestä, koska olin liian ilkeä, DeGeneres reväytti yleisölleen keikkansa alussa.
DeGeneresiä syytettiin alaistensa ilkeästä, rasistisesta ja ihmisoikeuksia loukkaavasta kohtelusta kaksi vuotta sitten. Useat alaiset nostivat syytöksensä julkisuuteen, jonka jälkeen DeGeneresin suosikkiohjelma lakkautettiin.
Lue myös: Ellen DeGeneres lopettaa supersuositun keskusteluohjelmansa
– Sanoin ennen, etten välitä siitä, mitä ihmiset minusta sanovat. Nyt tajuan sanoneeni tuon ollessani suosituimmillani.
– Ensi kerralla minut potkitaan ulos, koska olen liian vanha. Vanha, homo ja ilkeä, kuin kolmisarvinen kruunu, DeGeneres vitsaili.
Suosikkijuontaja puolusteli itseään, ja yritti selittää yleisölleen mahdollisia syitä sille, miksi ihmiset alkoivat syyttää häntä ilkeästä käytöksestä.
– Osaan olla vaativa ja kärsimätön ja kova. Olen vahva nainen. Olen monia asioita, mutten ole ilkeä, DeGeneres julisti.
DeGeneresin mukaan se, että hänen tarkoituksensa ei ollut olla ilkeä hänen alaisilleen, tarkoittaa, ettei hän ole ilkeä ihminen, vaikka se olisikin joskus vaikuttanut siltä.
Juontajan tulevaisuuden suunnista kysellessä DeGeneres paljasti yhtäkkiä jättävänsä Hollywoodin pian kokonaan taakseen.
– Tämä on viimeinen kerta, kun tulette näkemään minut. Netflix-ohjelmani jälkeen lopetan, DeGeneres läjäytti päätöksensä yleisölleen.
DeGeneres on peruuttanut neljä standup-esiintymistään ilman selitystä. DeGeneresin Netflix-ohjelma julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös: Ellen DeGeneres jälleen kohun keskellä – syytetään Taylor Swiftin kiusaamisesta: "Hän anelee lopettamaan"
Tästä kohussa oli kyse
Ellen DeGeneres -showta on esitetty yli 3200 jaksoa ja se on voittanut lukuisia tv-alan palkintoja.
Vuoden 2020 heinäkuussa BuzzFeed News julkaisi muutaman DeGeneresin alaisen tekemiä valituksia juontajan alentavasta käytöksestä työntekijöitään kohtaan.
Valitukset koskivat ohjelman toksista työympäristöä, kuten rangaistuksia sairasloman ottamisesta sekä rasistisia kommentteja.
Myös osa vieraista osallistui syyttelyyn, kuten koomikko Kevin T. Porter, joka nimesi De Generesin Twitterissään yhdeksi maailman ilkeimmistä ihmisistä.
Myöhemmin DeGeneres julkaisi pitkän anteeksipyyntökirjeen. DeGeneresin ohjelma lakkautettiin kohun seurauksena kaksi vuotta myöhemmin.