Laulaja Saara, eli YouTube-videoillaan julkisuuteen noussut Sara Forsberg viilettää kiireisenä ympäri maailman. Kiireistä huolimatta hän myös huolehtii täysillä kunnostaan.
YouTube-videoillaan tähteyteen ponnistanut Sara Forsberg luo täysillä musiikkiuraansa laulajana taiteilijanimellään Saara. Lauantaina Saara heitti kesän ainoan Suomen-keikkansa Seinäjoen Provinssi-festivaalilla.
MTV.fi tapasi energisen laulajan ennen keikkaa. Biisien treenaamisen lisäksi Saara on panostanut tiukasti myös omasta kunnosta huolehtimiseen. Laulaja ei kaunistele puhuessaan kurinalaisesta elämästään.
– Käyn viisi kertaa viikossa salilla. Minulla on personal trainer ja tosi tiukka dieetti. En siis syö mitään valkoisia hiilihydraatteja, en punaista lihaa enkä sokereita. Saan syödä hedelmiä, tokin ei mielellään niitäkään hirveän paljoa, koska niissä on sokeria. Syön siis paljon marjoja, kanaa, salaattia ja parsaa, Saara kertoo.
Saara on aiemmin kertonut laihduttaneensa teini-iässä noin 17 kiloa. Nyt kyse ei kuitenkaan ole laihduttamisesta, vaan kunnon ylläpitämisestä. Suurille lavoille tähtäävä laulaja haluaa jaksaa vetää energisiä keikkoja hengästymättä.
– Yritän saada nyt lihaskuntoa niin, että jaksaa sitten keikoilla hyppiä, laulaa ja hengittää saman aikaan. Kyse on siis siitä, ei niinkään siitä, että pitäisi olla superlaiha ja seksikäs. Se nyt tulee siinä samassa, Saara nauraa.
Treenaaminen ei niinkään ole uusi asia Saaralle, mutta ruokavalio on vaatinut totuttelua. Haastattelun aikana Saara popsiikin festareille sopivien sipsien tai karkkien sijaan terveellisiä tuoreita kirsikoita.
– Kaliforniassa menen usein aamulla yhdeksältä salille, olen siellä tunnin ja sitten teen muuta. Päivittäistä treenaamista siis. Treenaaminen on kivaa, mutta dieettiin pitää vähän totutella.
Kiireinen maailmanmatkaaja
Tällä kertaa Saara piipahti vain pikaisesti Suomessa, sillä jo alkuviikosta hän viiletti kohti Koreaa tekemään biisejä ja markkinoimaan materiaalia. 21-vuotiaan tähden on siis turha haaveilla vierailusta kotona Pietarsaaressa. Onneksi Provinssin keikalla oli paljon Saaran perhettä ja ystäviä keikkaa seuraamassa.
– En nyt pääse Pohjanmaalle ollenkaan katsomaan perhettä tai kavereita, joten he tulivat tänne. Olen ollut tänä vuonna Suomessa monta kertaa, mutta Pohjanmaalla vain kerran, kun aina on töitä ja tiukka aikataulu. Jos haluan Suomi-aikaa, niin minun pitää anoa sitä, Saara kuvailee hektistä elämäänsä.
Tosin näillä näkymin Saara olisi jo pian tulossa jälleen takaisin Suomeen.
– Tulen varmasti itse asiassa elokuussa viikoksi Suomeen, mutta muuten on aika tiukkaa aikataulua eikä viitsi olla kovin paljoa poissa, kun pitää palata töihin Los Angelesiin.
Seuraavan kahden viikon aikana Saaraa viedään kirjaimellisesti ympäri maapallon. Laulaja suuntaa Seinäjoelta Etelä-Koreaan kirjoittamaan biisejä, Balille kuvaamaan vaatemallistoaan, Australiaan tapaamana levy-yhtiön edustajia ja sitten takaisin kotiin, Kalifornian Los Angelesiin.