Saran verkkovierailu 11.6.

Julkaistu 13.06.2008 13:23

Millä ruualla saisi parhaiten hurmattua naisen? Romanttinen ilta tulossa viikonloppuna, mutta ideat ovat hiukan vähissä. T:Indigo
Moikka taas kaikille! Vähän on sateinen ilma, mutta lähetelkää aurinkoisia kysymyksiä! Kunhan on itse jaksanut nähdä vaivaa, ja laittanut ajatusta mukaan. Kuten koristellut pöydän kukkien terälehdillä, ja hankkinut mansikoita ja kuohuvaa. Romanttinen musiikki taustalla kruunaa kaiken.

Millainen salaattia voisi sopia grilliruokien lisuukkeeksi? Olisi mukava saada jokin uusi salaattiruoka jota ei olisi ennen kokeillut. T: Kasviskani
Helppo salsa käy salaatin kanssa tai grillattujen ruokien kera. Se antaa kivaa raikkautta. Laita esimerkiksi kulhoon raastettua valkosipulia, yhden limen mehu, mausta suolalla ja sokerilla. Seuraavaksi lisää lohkottuja kirsikkatomaatteja, purkkimaisseja, purkkipapuja. Lopuksi lisää sekaan reilusti korianterin lehtiä. Se on erinomainen lisuke grillattavien herkkujen kanssa!

Olit Ahvenanmaalla tekemässä ohjelmaa miksi et puhunut ohjelmassa ruotsia? T:Maiju
Olen kyllä opiskellut ruotsia koulussa. Ymmärrän sitä hyvin, mutta puhun mieluummin suomea tai englantia. Se on enemmän mun juttu.

Heippa Sara! Mitä syöt mieluiten uusien perunoiden kanssa? T:Leena
Kesään kuuluu ehdottomasti erilaiset sillit ja uudet perunat. Oma suosikkini on sinappisilli. Tykkään myös tehdä erilaisia perunasalaatteja uusista perunoista. Esimerkiksi laittamalla sekaan keitettyä kukkakaalia, lohkottuja uusia perunoita, sokeriherneitä ja joukkoon tulee helppo kastike: kermaviiliä, dijon-sinappia, piparjuurta, sokeria, suolaa, mustapippuria ja tilliä reilusti päälle.

Mikä on koko nimesi? Oot tosi hyvä tyyppi!! Oot mun kaima!! T: SARA
Sarah Leena Beatrice La Fountain. Se on koko nimi, terkkuja kaimoille!

Mikä on lempi pastasi? T: Nuggetman
Tämän hetkinen suosikkini on oma kesäpastani. Paistinpannulle pistetään reilusti valkosipulia, pikku capriksia, mustia oliiveja, espanjalaista tulista chorinzo-makkaraa suikaloituna ja loraus valkoviiniä. Joukkoon lisätään keitetty pasta ja rasiallinen kirsikkatomaatteja, reilusti oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Anna ainesten lämmetä ja kirsikkatomaattien pehmetä. Viimeiseksi laita sekaan rucolaa ja parmesan-raastetta ja tarjoile!

Olitko hyvä kokkaamaan lapsena vai mikä sai sinut innostumaan kokkaamisesta? T: Sussu
Olin kotitaloustunneilla aina hyvä, että ehkä nuorempana pidin enemmän kakkujen ja erilaisten herkkujen leipomisesta. Noin 12-vuotiaana aloin tekemään enemmän ruokaa. Tein silloin usein viikolla meidän perheessä ruokaa. Halusin kokeilla kaikkea ja sain aina palautetta kokkauksistani. Siitä se on lähtenyt ja tosi kiva, että siitä tuli minulle myös ammatti.

''Sara'' palstalla sanotaan että olet kotona aika ''arkinen kokki'', mitä kuuluu sinun arkisiin ruokiin? T: SF
Erilaisia lihapullia ja perunamuusia, erilaisia pastoja, vuodenajasta riippuen. Erilaisia salaatteja, kuten jokirapu-ceasar-salaattia, hampurilaissalaattia, paljon kalaa, äyriäisiä, pataruokia ja rakastan myös keittoja.

Moi miten sais tehtyä äidin iloiseksi jollain ruualla? T: My
Ilman muuta äidille on keksittävä piristävä salaatti. Mulle tuli mieleen sellainen salaatti, josta oma äitini pitäisi. Laita ensimmäiseksi lautaselle erilaista salaattisekoitusta, keitettyjä vihreitä papuja, sinihomejuustoa ripoteltuna ja rapeaa pekonia. Lämmitä lisäksi kuorittu päärynä paistinpannulla nokareessa voita ja lohko sekaan. Lorauta salaatin päälle hieman oliiviöljyä ja balsamicoviinietikkaa. Tarjoile salaatti kylmän valkoviinin kera. Haleja äidille!

Missä maassa haluaisit vierailla ja kokata, jossa et ole vielä päässyt käymään? Ohjelmaasi on nautinto katsoa: hyvää ruokaa ja kauniita maisemia! T: Minski
Kiva kun pidät ohjelmasta! Brasiliassa en ole koskaan käynyt, joten siellä olisi kiva kokeilla paikallisia raaka-aineita ja tutustua maahan. Sveitsin alpeilla voisi olla myös hienoa kokata.

Tiedätkö miten silikoniset ja tavalliset esim. vuoat eroavat toisistaan? Itse en omista kuin silikonisen muffinivuoan. T: Muffinssimies
Silikoniset vuuat ovat tosi käteviä ja monikäyttöisiä. Niistä saa kakun tai muffinssit helposti pois rikkomatta niitä. Suosittelen, niitä saa monen muotoisia ja värisiä. Kannattaa kokeilla!

Mukavaa kesänalkua. Saralle näin kylmän merkeissä. Ihailen sinun keittiö ruokia jne. monipuolista ym. kivan olonenkin olet. Entä osaatkos neuvoa miten tehdään juhannus booli alkoholiton =) Ois kiva saada uusi 2008 vuoden hyvä resepti) T: kainuunkorvesta
Aloita tekemällä passionhedelmä-siirappi. Laita kattilaan 1,5 desiä sokeria, desi vettä, 1 vaniljatanko kaavittuna ja viiden passionhedelmän hedelmänlihat. Anna seoksen kiehua noin viitisen minuuttia, jotta siitä tulee paksuhkoa. Anna siirapin jäähtyä. Seuraavaksi kaada boolimaljaan ananasmehua 1 litra, jäähtynyt passionhedelmä-siirappi, 1 litra sitruuna vichyä, ½ litraa gingeralea. Leikkaa boolin sekaan siivuina 2 limeä, mansikoita, appelsiini, mintunlehtiä ja paljon jäitä.

Seurattuani eri ohjelmiasi (eritoten täydellistä päivää), täytyy myöntää että olet saanut minut todella kiinnostumaan ruoanlaitosta. En ole vielä tutustunut keittokirjaasi, mutta suosittelisitko sitä myös täysin aloittelijalle, joka ei tiedä ruoanlaitosta juuri mitään? Ja mikä mielestäsi olisi helppo, mutta herkullinen resepti aloittelijan valmistettavaksi? Kiitos etukäteen vastauksestasi ja hauskaa kesää! T:Julia
Itseasiassa monet ystäväni ovat olleet aloittelijoita ruuanlaitossa. Kun annoin hänelle keittokirjan, niin hän oppi ja innostui. Täytyy uskaltaa kokeilla. Reseptit on tehty niin, etteivät ne ole liian hankalia ja onnistuu varmasti. Nyt vain kokeilemaan! Hauskoja kokkailuhetkiä ja hyvää kesää!

Miten olet säilynyt nuin hoikkana ja nättinä saisko jotain kevyitä kasvisruoka ohjeita vinkkejä muuta kuin kannullinen vettä jne. mikä ois hyvä kesäinen motto. T:Sk
Itseasiassa syön aika reilusti, en ole mikään dieetti-ihminen enkä syö pelkästään kasvisruokaa. Yleensä katson, jos jonain päivänä tulee syötyä vähän enemmän, niin seuraavana päivänä pyrin syömään esimerkiksi kalaa, hedelmiä ja keittoja. Ruokailussa on löydettävä tasapaino. Kaikessa on oltava kultainen keskitie. Kaikkea saa nauttia, mutta kohtuudella. Eikä liikuntaa saa unohtaa. Itse pidän uimisesta, sillä on kiva aloittaa aamu.

Olen älytön telkkarin orja iltasyöppö. Miten voisin parantaa herkuttelutottumuksiani eli keventää tuota pizza,karkki,jäätelö herkutteluani? On vaan pakko jotain laittaa poskeen, kun sohvalla makoilen. T: Halu voida hyvin
Syöpöttelykohtauksissa on hyvä vaihtaa kevyempään ruokaan. Itse usein nautin vihanneksista, kuten kirsikkatomaateista, kurkusta ja pikkuporkkanoista. Teen aina kermaviili-dipin, jossa on reilusti valkosipulia, erilaisia yrttejä ja maustan sen suolalla sekä mustapippurilla. Niitä voi popsia aika paljon. Tietenkään se ei lyö vertoja kaikelle mätölle, mutta sitä voi syödä paljon.

Käytkö itse marjastamassa, sienestämässä vai ostatko kaikki raaka-aineet kotiisi pakastimeesi? T: Aquova
Olen kova marjastaja ja sienestäjä. Odotan jo innolla, että pääsen laittamaan herkkuja talteen, säilömään ja pakastamaan. Nähdään sienimetsällä!

Haluaisin tehdä kinkkusandwicheja itse, mutta mitä siihen tulee? En löydä mistään ohjetta siihen. Joten voisitko auttaa? T: Manni
Itse tykkään vähän savustetusta kinkusta, mutta valitse mieleisesi juusto ja kinkku. Joukkoon voi laittaa lisäksi dijon-sinappia, se antaa hyvää potkua leivälle. Laita leipä uuniin, noin 180 asteeseen. Anna olla leivän uunissa sen verran, että juusto sulaa ja leivästä tulee kauniin kullanruskea. Leikkaa lopuksi leipä kahtia ja nauti!

Hei Sara! Olet ihana kokki niin ajattelin, että pyytäisin sinulta jotain reseptiä kesäksi.. Kiitos jo etukäteen!! T:Nätti ihana Sara!!!!

Yksi suosikki salaateistani on todella helppo ja näyttävän näköinen: rooman salaattia, leipätikkuja, jonka ympärille kierretään parman kinkkua ja kivan kokoisia viipaleita emmental-juustosta. Viimeisen silauksen antaa tuoreet persikan lohkot sekä tuoreet vadelmat. Tee lisäksi helppo kastike hunajasta, vadelma-viinietikasta ja oliiviöljystä.

Jos et olisi ammatiltasi kokki niin mikä olisit? T: Minski
Olisi ihanaa olla kukkakauppias, tehdä kauniita nippuja ja olla erilaisissa ihanissa tuoksuissa. Voisin myös olla vaatesuunnittelija tai tiukka bisnesnainen, heh :) Tämä oli viimeinen kysymys tällä kertaa. Hauskaa juhannusta kaikille! Älkää bailatko liian railakkaasti :) T: Sara

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle