17-vuotiaan lukiolaisen, Sari Liinaharjan katoaminen on yksi Suomen rikoshistorian suurimmista mysteereistä. MTV Uutiset selvitti, mitä tapauksesta tiedetään. Taustalta paljastui hengästyttävän mielenkiintoinen poliisitutkinta, joka tyssäsi tylysti 20 vuotta sitten. Poliisi on silti selvittänyt tapausta vielä aivan viime vuosina.
Sari sulki kotitalonsa oven viimeistä kertaa perjantaina 6. helmikuuta 1987. Äiti seuraili keittiön ikkunasta, kun 17-vuotias lukiolainen hävisi sankkaan lumipyryyn.
Kello oli jo paljon, mutta lähtemisessä ei sinänsä ollut mitään epätavallista. Sarilla oli ollut tapana kulkea ystäviensä kanssa joskus myöhäänkin, varsinkin viikonloppuisin.
Forssan torille oli noin 10 kilometrin matka. On oletettu, että Sari pyrki linja-autoon, jonka oli tarkoitus lähteä samoihin aikoihin. Torilla tytön oli tarkoitus tavata kavereitaan.
Perille hän ei koskaan päässyt. Tyttö katosi jäljettömiin.
Sari löydettiin syrjäisen metsätien varrelta yli puoli vuotta myöhemmin, syyskuussa 1987. Aika ja eläimet olivat tuhonneet ruumiin niin pahoin, ettei oikeuslääkärikään saanut enää selville, mikä Sarin vei. Tarkka kuolinsyy jäi epäselväksi.
Selvää kuitenkin oli, että avopäin Forssan yöhön lähtenyt nuori lukiolainen olisi tuskin päätynyt elottomana syrjäiselle metsätielle noin 20 kilometrin päähän vahingossa – tai ylipäätään omin jaloin.
Mitä Sarille sitten tapahtui?
Poliisi uskoo, että Sari joutui henkirikoksen uhriksi. Murhatutkinta on yhä auki 35 vuotta myöhemmin, mutta aktiivisia tutkintatoimia ei juuri nyt tehdä. Uutta tutkittavaa ei tällä hetkellä ole. Tutkinnanjohtaja kuvailee tilannetta ”hiljaiseksi”.
Syystä tai toisesta hiljaista on ollut viime vuodet myös mediassa. Nuoren lukiolaistytön selvittämätön surma ei ole enää saanut samanlaista huomiota kuin moni muu vanha, pimeäksi jäänyt rikosmysteeri.
Vuonna 1999 kadonneen Raisa Räisäsen hymyilevä rippikuva on tuttu monelle. Yhä harvempi tunnistaa Sari Liinaharjan kasvot.
Verkossakin käytävä keskustelu on enää vain verkkaista. Viesti siellä, toinen täällä. Juttua pohtimaan jääneet amatöörietsivät pyörittelevät puheissaan nimiä ja teorioita, joita ei löydy polisiin esitutkintamateriaalista.
Tapaus ei ole silti unohtunut.
Poliisi on tutkinut epäiltyä henkirikosta kaikessa hiljaisuudessa vielä aivan viime vuosina, vaikka syyllistä ei olekaan toistaiseksi saatu osoitettua.
MTV Uutiset pyrki selvittämään, mitä tapauksesta ja sen tutkinnasta tiedetään tänä päivänä varmaksi. Jutun tiedot perustuvat pitkälti viranomaisilta tietopyynnöllä saatuihin asiakirjoihin sekä muuhun avoimesti saatavilla olevaan tietoon.
Osaa tiedoista ei ole aiemmin kerrottu julkisuudessa.
Sari Liinaharja oli kadotessaan 17-vuotias.
Ratkaisevat hetket
Keskusrikospoliisi pitää jo vuosikymmeniä jatkuneiden tutkimusten jälkeen varteenotettavana teoriana siis sitä, että, että Sari nousi tuntemattoman henkilön auton kyytiin bussipysäkiltä ja joutui pian tämän jälkeen henkirikoksen uhriksi.
On tiedossa, että Sarin kannalta ratkaisevat hetket ajoittuvat tuona helmikuisena perjantai-iltana noin puoli yhdentoista jälkeiselle ajalle.
Sari seisoi silloin oletettavasti niin sanotulla Sähkön pysäkillä Tammelassa, vain kivenheiton matkan päässä kotoaan. Matkaa tulee vain joitain satoja metrejä.
Keskusrikospoliisin arvion mukaan Sari oli poistunut kotoaan noin kello 22.30–22.45. Tytön tuntomerkkeihin sopiva hahmo nähtiin pysäkillä liftaamassa ennen yhtätoista.
Liftaamassa todennäköisesti siksi, että bussi oli myöhässä.
Bussin kyydissä ollut henkilö muisteli aikoinaan poliisikuulusteluissa, että linjuri olisi ollut jäljessä aikataulusta, mutta korkeintaan 20 minuuttia. Hän arveli, että bussi oli tavallisesti perillä noin kello 22.45 tai hieman aiemmin.
Kun bussi saapui Tammelaan, pysäkillä ei enää tuolloin ollut ketään.
Linja-autopysäkki sijaitsi poliisin asiakirjojen mukaan kartan osoittamassa kohdassa. Paikalla ei enää nykyisin ole pysäkkiä, vaan se sijaitsee lyhyen matkan päässä vanhalta paikalta Forssaan päin, eli kartasta katsoen vasemmalle.
Kuvankaappaus Google Street View palvelusta. Vanha "Sähkön pysäkki" on sijainnut tien oikealla puolella ennen risteystä. Kuvassa näkyvä tie vie Forssaan Tammelan keskustan läpi.
Utelias maanviljelijä näki kyydittäjän
Voi siis olettaa, että Sari saattoi nousta ennen bussin tuloa johonkin toiseen kyytiin. Teorian tueksi on sivullisen silminnäkijän kertomus.
Eräs maanviljelijä oli katoamisiltana ollut vaimonsa kanssa kyläilemässä. Pariskunta oli lähtenyt kotimatkalle iltakymmenen ja yhdentoista välillä. Mies oli nauttinut illan aikana alkoholia, joten hän istui apukuskina.
Reitti kulki Tammelan Sähkön pysäkin ohitse. Pysäkin kohdalla, tai pikemminkin useita metrejä pysäkiltä autotien keskiviivaan päin, seisoi nuori tummiin pukeutunut tyttö liftaamassa.
Mies pani tytön merkille. Samaan aikaan hän huomasi, että takaa lähestyy toinen auto.
– Auto ilmestyi nopeasti taaksemme, koska aikaisemmin en ollut auton valoja nähnyt, mies kertoi poliisikuulusteluissa aikoinaan.
Pariskunta ohitti tytön, ja jatkoi kohti Forssan keskustaa. Joidenkin kymmenien metrien päässä mies vilkaisi sivupeiliin. Hän näki, että takaa tullut auto oli pysähtynyt ottamaan tytön kyytiin. Oli pimeää, ja autosta erottuivat pelkät etuvalot.
Mies oli utelias. Kun pariskunta pysähtyi noin kilometrin päässä grillille, hän jäi tarkkailemaan perästä tulevia autoja nähdäkseen, kenen kyytiin nuori liftari oli kavunnut.
Ensimmäisenä ohitse ajoi valkoinen Ford Capri, joka kääntyi Tammelan Krouvin, eli Forssan keskustassa sijainneen ravintolan suuntaan.
Jonkin ajan kuluttua ohi körötteli tumman punainen vanha Corolla ja sen jälkeen rusehtava tai porkkanan värinen pieni henkilöauto.
Kun pariskunta sai ostoksensa grilliltä, he suuntasivat takaisin tulosuuntaan. Tyttö oli poissa.
Perhe huolestui heti
Selittämätön katoaminen aiheutti Sarin perheessä suurta huolta jo heti lauantaiaamuna. Sarilla oli ollut aina tapana ilmoittaa, jos hän ei saapuisi yöksi kotiin. Katoilu ei kuulunut tytön tyyliin.
Sarin iltaisessa torireissussa ei ollut mitään tavanomaisesta poikkeavaa, eikä ollut myöskään mitään erityisempää syytä, miksi Sari ei olisi halunnut palata kotiin.
Äiti kertoi poliisille, että oli joskus aiemmin riidellyt tyttärensä kanssa tämän iltamenoista. Syksyllä alkaneen toisen lukiovuoden jälkeen hän oli kuitenkin alkanut suhtautua tytön menoihin vapaammin.
Mikään ei selittänyt katoamista. Sari oli vaikuttanut katoamispäivänä hyväntuuliselta puhuessaan ystävänsä kanssa puhelimessa. Muutenkin päivä oli ollut tavallinen.
Äiti oli leiponut ja siivoillut. Sari oli auttanut, mutta myös viettänyt aikaa omassa huoneessaan yläkerrassa, käynyt suihkussa ja korjaillut mustia sukkahousujaan.
Poikkeuksen päivään teki kuulustelukertomusten perusteella lähinnä se, että Liinaharjoilla vieraili illan aikana, noin iltakuuden jälkeen, tuttu pianonvirittäjä ja tämän oppipoika.
Perheen isä seuraili vierestä kiinnostuneena, kun miehet hääräsivät salissa seisoneen flyygelin ääressä. Sari oli tuon ajan tiettävästi omassa huoneessaan.
Illalla ennen lähtöään tyttö vielä näki vanhempiaan keittiössä.
"Katse on jäänyt mieleeni"
Kumpikin vanhemmista kertoi katoamisen jälkeen poliisille, että tuossa hetkessä oli jotain, joka painui mieleen.
– Sarin katse on jäänyt mieleeni. Tarkoitan Sarin katseellaan luomaa kontaktia. Mitään muuta en kysymyksen johdosta osaa vastata, äiti sanoi.
Tämä oli vastaus poliisin kysymykseen siitä, oliko tyttären olemuksessa ollut mitään poikkeavaa.
Isä kuvaili tilannetta laveammin:
– Minulle on jäänyt mieleen Sarin normaalista poikkeava katse. Kuvaisin sen muutamalla sanalla sanottuna, että hänen katseensa oli harhaileva, ainakin normaalista poikkeava. Minulla ei ole tietoa siitä mistä tuo Sarin poikkeava katse johtui. Mitään outoa tuoksua ei Sarissa havainnut, mies kertoi.
Isältä kysyttiin asiasta tarkentava kysymys vielä myöhemmässä kuulustelussa, mutta hän ei osannut avata asiaa tarkemmin.
Olisiko kohtaaminen ja tyttären poikkeavalta tuntunut katse jäänyt samalla tavalla kummittelemaan, jos tytär olisi palannut reissultaan? Sitä ei voi tietää.
Poliisi ei kuitenkaan porautunut vanhempien kokemukseen ainakaan esitutkintamateriaalin perusteella sen kummemmin.
Isä muisteli tyttären vielä lähtöhetkellä todenneen, että "on kamala lähteä tuollaiseen tuiskuun".
Pakko ei ollut, vanhemmat muistuttivat. Sari kuittasi, että oli tullut kavereille luvattua.
Virallinen katoamisilmoitus kirjattiin poliisilaitoksella vasta maanantaiaamuna. Poliisi ei ryhtynyt etsimään Saria vielä viikonlopun aikana.
Poliisi toppuutteli
Perhe otti yhteyttä poliisin heti lauantaina. Poliisi piti järkevimpänä, että tyttöä odoteltaisiin maanantaihin saakka.
Viranomaiset eivät ryhtyneet etsimään tyttöä viikonlopun aikana, joten perhe teki omaa selvitystyötään. He soittelivat läpi kaikki Sarin tiedossa olevat tuttavat ja kyselivät ympäriinsä tytön olinpaikasta. Kukaan ei ollut nähnyt Saria.
Virallinen katoamisilmoitus kirjattiin poliisiasemalla maanantaiaamuna 9. helmikuuta. Paikalla olivat Sarin isä ja sisko. Kello oli 9.30.
Poliisi otti talteen tuntomerkit:
Kadonnut on n. 165 cm mittainen, normaalivartaloinen ja ristiverinen. Puettuna mustaan puolipitkään huopakankaiseen päällystakkiin, mustaan kapeaan hameeseen ja jalassa ruskeat cowboy-tyyppisen hapsulliset nahkasaappaat. Päässä mahd. musta panta.
Ilmoituksessa todettiin myös, että Sarilla ei ollut ollut mukanaan kantamuksia. Isä kertoi myöhemmin kuulusteluissa, ettei Sari ollut ottanut mukaansa esimerkiksi meikkilaukkua.
Mustan keinonahkaisen rahakukkaronsa Sari todennäköisesti otti matkaan, sillä sitä ei koskaan löytynyt kotoa tai mistään muualtakaan.
Lompakossa oli ollut pienehkö määrä rahaa, äidin mukaan korkeintaan 100 markkaa, sekä Tammelan Säästöpankin kortti ja opiskelijakortti.
"Rakas Sari! Tule kotiin!"
Katoamistutkinnan käynnistyttyä Forssan poliisi yritti selvittää Sarin kohtaloa laajasti. KRP kirjasi jutun esitutkintapöytäkirjaan aikoinaan, että paikallispoliisi oli muun muassa puhutellut ja kuulustellut ihmisiä.
Myös media oli Sarin etsinnöissä mukana tiiviisti heti alusta alkaen. Tapausta käsiteltiin sanomalehdissä useampaan otteeseen. Muun muassa Helsingin Sanomat julkaisi juttuja, jossa pyydettiin vihjeitä poliisille.
Kuukaudet vierivät. Selvyyttä Sarin kohtalosta ei heti saatu.
ETSINNÖISSÄ KOKO SUOMI, julisti Alibin kansi toukokuussa 1987, noin kolme kuukautta katoamisen jälkeen.
Isän, äidin ja sisaren katseesta on tänään luettavissa vain yksi ainoa asia – tuska. 17-vuotias Sari Liinaharja Tammelasta katosi jäljettömiin 200 metrin matkalla helmikuun 6. päivänä, noin kello 23.00 aikoihin. Kysymysmerkki Sarin katoamisesta on täydellinen.
Poliisi epäilee pahinta. Perhe sen sijaan jaksaa uskoa, että Sari on elossa. Uskoen vain tyttären seikkailumatkaan isä pyytää hiljaisella äänellä.
– Rakas Sari! Tule kotiin!
On mahdotonta käsittää sitä musertavaa tuskaa, jonka perhe joutui pian kohtaamaan.
Järkyttävä löytö
Noin seitsemän kuukautta katoamisen jälkeen, syyskuun 5. päivänä 1987, eräs eläkeläismies lähti tyttärensä kanssa sienestämään Koijärven Rekirikon alueelle.
Parivaljakko saapui Rekirikontien päättävään neljän tien risteykseen ja nousi autosta, jota kuljetti tyttären miesystävä. Vävy jatkoi matkaansa muualle.
Mies ja tytär kävelivät metsän laitaan ja lähtivät kulkemaan tien myötäisesti. He ennättivät taittaa vain muutaman metrin, kun he huomasivat tien reunassa mustan vaatemytyn.
– Sanoin tyttärelleni, että siinä on ilmeisesti metsuri jättänyt takkinsa ja jatkoimme melkein samassa eteenpäin, mies kertoi aikoinaan poliisille. Myös hänen kertomuksensa on osa jutun esitutkintamateriaalia.
Vain joidenkin metrien päässä oli edessä toinen erikoinen näky – kasa luita. Tytär tuumasi ensin, että kyse olisi jostain kuolleesta eläimestä.
– Tähän minä heti vastasin, että ei ilmeisesti ole, koska jaloissa näkyy olevan saappaat, eläkeläismies sanoi.
Ne olivat nuoren tytön mokkasaappaat. Yli puoli vuotta sitten kadonneen Sari Liinaharjan tapaus pamahti eläkeläismiehen tajuntaan.
Ruumis löydettiin Rekirikon neljän tien risteyksen tuntumasta suurin piirtein kartan osoittamasta paikasta. Löytäjät kertoivat lähteneensä risteyksestä metsään kohti koillisessa sijaitsevaa Kiimalammia ja törmänneensä vainajaan vain joidenkin metrien päässä.
"Tästä löydöstä ei saa puhua mitään kenellekään"
Kaksikko kiiruhti paikalta ja ilmoittamaan löydöstään. Ruumiista kuulleet poliisit puolestaan halusivat palata vainajan luokse välittömästi. Eläkeläismies neuvoi tien.
Paikka sijaitsi todella syrjässä. Forssan poliisilaitokselta matkaa joutui taittamaan parikymmentä kilometriä, ja lähimpään asuttuun taloonkin oli matkaa noin kilometri.
– Matkalla löytöpaikalle olin poliisiautossa, jossa muiden asioiden lisäksi minulle huomautettiin poliisin toimesta siitä, että tästä löydöstä ei saa puhua mitään kenellekään, mies kertoi kuulusteluissa myöhemmin.
Forssan poliisin ylikonstaapeli ja nuorempi konstaapeli saapuivat löytöpaikalle kello 17.59. Pian paikalla olivat myös tekninen rikostutkinta sekä oikeuslääkäri, ja samoihin aikoihin löydöstä tiedotettiin poliisipiirin päällikölle ja KRP:n päivystävälle rikosylikonstaapelillekin.
Tutkinnassa alkoi tapahtua. Syrjäinen löytöpaikka valokuvattiin, mitattiin ja luonnosteltiin.
Eläinten syömästä ja riepottelemasta vainajasta olivat jäljellä vaatteiden lisäksi lähinnä enää luut, mutta vaatteet ja paikalta löytynyt kello kerättiin talteen. Kaikki viittasi heti siihen, että kyseessä oli Sari Liinaharja.
Vain joitain päiviä myöhemmin lehdissä kirjoitettiin, että poliisi epäilee vahvasti, että lukiolaistytön katoamisen ja kuoleman taustalla on rikos. Yksityiskohdista vaiettiin.
Kumimatot
Kuukautta myöhemmin poliisi tiedotti, että Sarin surmaaja oli jättänyt lähelle ruumiin kätköpaikkaa kaksi auton kumimattoa.
Poliisi oli löytänyt toisen pari päivää Sarin löytymisen jälkeen maastoetsinnöissä. Se oli ollut melko lähellä ruumista, tien vastakkaisella penkalla.
Toinen oli löytynyt jo yli puoli vuotta aiemmin helmikuussa – samalla hetkellä, kun Sarin isä ja sisko olivat ilmoittamassa perheenjäsentään kadonneeksi poliisilaitoksella.
Löydön teki traktorilla liikkunut maanviljelijä, joka oli viemässä lainaamansa klapikonetta takaisin omistajalleen.
Mies oli nähnyt Rekirikontieltä poikkeavalla Kiimalammintiellä henkilöauton kiinnijäämisjäljet. Ne olivat noin 45 metrin päässä neljän tien risteyksestä.
Työntöjälkiä ei näkynyt, mutta renkaiden urissa oli katkottuja havuja. Lattiamatto pilkotti urasta lumen seasta. Matossa oli nastarenkaan raapimisjälkiä.
Mies nappasi maton traktorin kyytiin ja mietti, että jäljistä päätellen auto oli ollut kapearenkainen ja takavetoinen.
Asia unohtui. Ymmärrettävästi, sillä auton kiinnijääminen ei ollut edeltävän viikonlopun olosuhteet huomioon ottaen kovin epätodennäköinen tapahtuma auraamattomalla metsätiellä.
Löytö palasi miehen mieleen eräänä iltana sen jälkeen, kun Sarin ruumis oli löydetty. Asiasta oli kirjoitettu lehdessä.
Mies otti yhteyttä poliisiin, kävi kuultavana ja luovutti maton viranomaisten haltuun. Mies muisteli samalla, että suistumispaikalla oli myös kävelty. Kengänjäljet eivät olleet miehen mukaan erityisen suuria, eivätkä erityisen pieniäkään.
Epäonninen sattumus
Poliisi piti mattolöytöjä merkittävänä.
Niihin kuitenkin liittyi poliisin kannalta harmillinen sattuma: matot eivät istuneet mihinkään tiettyyn autoon, vaan olivat kaupasta ostettavaa tarvikemallia.
Jouduttiin siis etsimään autoa, vaikka ei tiedetty, millaisesta autosta oli kyse.
Kenties siksi poliisi pyysi tutkinnan alkuvaiheissa toimittajien avustuksella vihjeitä muun muassa vaaleasta Ford Escortista. Myös vaaleasta Opelista puhuttiin ainakin mahdollisten silminnäkijöiden kuulusteluissa. Opel vilahti myös yhdessä helmikuussa julkaistussa lehtijutussa.
Eri ihmiset olivat nähneet autot Sarin katoamisen aikaan lähellä Sähkön pysäkkiä – tai ainakin samalla tiellä. Tai sitten kyse oli samasta autosta.
Joka tapauksessa vaalean Escortin tutkintalinja kuivui ajan kanssa kokoon.
Tapauksen tutkinnanjohtajan, KRP:n rikoskomisario Paavo Tuomisen mukaan poliisi tarkisti aikoinaan jopa satoja kiinnostavia autoja. Jossain vaiheessa Escort unohdettiin. Tuomisen puheista voi päätellä, ettei Escortin enää uskota liittyvän tapaukseen.
Tätä asiaa ei ole poliisin esitutkintapöytäkirjassa avattu.
Sen sijaan esitutkintamateriaalista selviää, että joitain vuosia Sarin katoamisen ja löytymisen jälkeen poliisiin otti yhteyttä nainen, jonka kertomus saattoi selventää vaaleisiin autoihin liittyneitä kysymyksiä.
Eräs silminnäkijöistä ympyröi poliisille näkemänsä auton mahdollista mallia Opel-esitteestä. Vaihtoehtoja oli useampia.
Sari kieltäytyi kyydistä
Tämä vuonna 1991 poliisin pakeille tullut nainen kertoi nähneensä Sarin Tammelan Sähkön bussipysäkillä katoamisiltana, kun oli ajanut pysäkistä ohi. Nainen oli ollut itse liikkeellä keltaisella Fordilla.
Nainen kertoi pysähtyneensä juttelemaan Sarille, koska tunsi hänet entuudestaan. Oli huono ilma, joten nainen oli kysynyt, olisiko hän voinut viedä Sarin jonnekin. Sari oli kieltäytynyt.
Nainen halusi kertoa pysähtymisestään poliisille vuosien jälkeen, sillä asia oli jäänyt painamaan mieltä. Lisäksi nainen halusi kertoa, että oli nähnyt tiellä varmasti vaalean Saabin, koska julkisuudessa oli puhuttu vaaleasta Escortista.
Naisen kertomus pysäkille pysähtymisestä kävi esitutkintamateriaalin perusteella yhteen erään vanhan silminnäkijän kertomuksen kanssa.
Vuonna 1987 toinen nainen oli kertonut nähneensä pysäkillä katoamisiltana vaalean henkilöauton. Pysäkillä seisonut tumma naishahmo oli silminnäkijän mukaan keskustellut apukuskin puoleisesta ikkunasta.
Vaikka uuden todistajan kertomus saattoi antaa selityksiä sille, miksi poliisi oli aikoinaan kiinnostunut vaaleista autoista, herättää se myös kysymyksiä.
Naisen kuulustelukertomuksesta voi nimittäin tulkita, että Sari olisi naisen mukaan kieltäytynyt hänen tarjoamastaan kyydistä, koska odotti jotain toista.
– Sari sanoi, ettei hän tule kyytiini, hän odottaa puolestaan kyytiä mainiten vielä lisäksi, että hänet haetaan. Samanaikaisesti Sari vilkuili koko ajan taaksepäin, ikään kuin seuraten, koska hänen tuttunsa tulisi. Sain vaikutelman, että olin paikalla kuin ”kolmas pyörä”, nainen sanoi.
Bussi ei vielä tuolloin ollut tullut pysäkille. Poliisin esitutkintamateriaalista ei valkene, ajateltiinko Sarin puhuneen lopulta linja-autosta vai jostain kokonaan toisesta ihmisestä – vai tulkitsiko Sarin kanssa juttelemaan pysähtynyt nainen jotain väärin.
Esitutkintamateriaalista ei käy ilmi myöskään se, mitä poliisi ajatteli grillille pysähtyneen maanviljelijän kertomuksesta uuden todistajan tarinan valossa.
Näkikö maanviljelijä todellisuudessa juuri tämän Sarin ja Ford-naisen välisen keskustelun, vai oikeasti sen hetken, kun Sari nousi jonkun auton kyytiin?
"Kenelle oli tullut heti metsään asiaa?"
Sarin ruumiin löytymisen jälkeen kuultiin syksyn aikana poliisitutkinnassa myös joitain muita sivullisia, joilla oli poliisin kannalta mielenkiintoisia tietoja.
Yksi heistä oli forssalainen metsänomistaja, joka oli nähnyt ruumiin löytöpaikan lähellä outoja auton jälkiä jo Sarin katoamisiltaa seuraavana aamuna.
Mies oli ollut auraamassa pientä hiekkatietä tietä, joka poikkeaa Rekirikontiestä etelään hieman ennen neljän tien risteystä.
Mies oli aurannut tien vain päivää aiemmin perjantaina, mutta lähtenyt aamupäivällä uudestaan töihin, koska lunta oli tullut illan ja yön aikana senttikaupalla.
Uuden lumen lisäksi metsätielle oli ilmestynyt perjantai-illan ja lauantaiaamunpäivän välillä auton renkaanjäljet.
– Ihmettelin, että kenelle oli tullut heti metsään asiaa, kun olin saanut tien auki, mies pohti poliisille syksyllä.
Metsänomistaja merkkasi jäljet kartalle. Numeron kuusi kohdalla autosta oli noustu ulos. Numeron seitsemän kohdalla auto oli käännetty. Kuvaan on ympyröity selvyyden vuoksi niin sanottu Rekirikon neljän tien risteys, jonka läheltä Sarin ruumis löydettiin.
Tepasteliko murhaaja lumessa?
Renkaat olivat kapeat ja raideleveys melko suuri, mutta mies ei osannut päätellä jäljistä muuta.
– Seurasin auton jälkiä. Ne jatkuivat edelleen ohi tien vasemmalla puolen olevan halkopinon. Seuraavaksi tuli mutka, joka oli noin 150 metrin päässä halkopinosta. Tässä kohtaa huomasin auton pysähtyneen.
Autosta oli noustu. Renkaanjälkien vieressä oli kengänjälkiä noin neliön alalla.
– Näytti ikään kuin paikalla olisi pitemmän aikaa tallattu. Jäljet olivat autoon päin.
Kengänjäljet olivat tasakärkiset. Eivät miehen mukaan erityisen suuret, ehkä kokoa 40.
Muita jälkiä ei ollut, joten mies oletti kulkijan nousseen takaisin autoon. Autonjäljet jatkuivat pysähdyspaikalta lyhyehkön matkan, kunnes auto oli kääntynyt ympäri ja palannut alkuperäisiä jälkiä pitkin.
Mies ihmetteli suuresti, kuka olisi voinut käydä paikalla perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Hän oli täysin varma siitä, että vierailijan oli täytynyt olla liikkeellä nimenomaan yöaikaan, sillä lumisade oli alkanut vasta illalla.
– Ilman muuta metsätiellä on tarvinnut yöllä käydä. Silloin kun lähdin metsästä pois, ei satanut yhtään. Vasta illemmalla myöhemmin alkoi pyryttää. Tie tuli ihan kovaksi auraukseni jälkeen [perjantaina], joten tiellä on tarvinnut käydä sen jälkeen, kun on jo jonkin verran satanut lunta. Eiväthän jäljet muuten näkyisi.
Uusi johtolanka
Voi olla, että metsätiellä käväisseen auton kuljettaja oli sama, joka oli klapikonemiehen kertomuksen mukaan jäänyt saman viikonlopun aikana kiinni Kiimalammintiellä vain joidenkin satojen metrien päässä.
Voi olla, että kyse oli Sarin surmaajasta. Metsänomistajan löytämät jäljet olivat noin 1600 metrin päässä Sarin ruumiin löytöpaikasta ja lähtivät risteyksestä, jonka läheltä Sari lopulta löydettiin.
Selvyyttä ei kuitenkaan sinä syksynä asiaan saatu.
Eikä seuraavana. Eikä seuraavana. Tai sitä seuraavana.
Tutkinta junnasi paikoillaan melkein neljä vuotta.
Vuonna 1991 poliisi kuuli, että punainen Toyota Corolla oli ajanut ojaan Heinämaankulman Heinämaantiellä, linnuntietä vain kolmisen kilometrin päässä Sarin löytöpaikasta.
Auto oli ollut ojassa yöyhden aikaan, eli melko pian Sarin katoamisen jälkeen. Uusi johtolanka.
Poliisi kertoi lehteen, ettei ulosajo välttämättä liity Sarin tapaukseen mitenkään. Kaikki kivet tahdottiin kuitenkin kääntää ja hiljaisella alueella tapahtuma-aikaan liikkuneet puhuttaa.
Karttaan on merkitty numerolla 1 neljän tien risteys. Toyota ajoi ulos risteyksessä numeron 2 kohdalla. Paikkojen väliin jää matkaa linnuntietä kolmisen kilometriä, mutta tietä pitkin matka on pidempi. Syrjäiselle alueelle on matkaa Forssasta ja Tammelasta parisenkymmentä kilometriä.
Neljä todistajaa näki metsätieltä putkahtaneen hikisen Corolla-kuskin
Neljä vuotta Sari Liinaharjan katoamisen jälkeen poliisi oli löytänyt neljä ihmistä, jotka olivat todistaneet Corollan nosto-operaatiota. Paikalla olivat olleet isä ja tämän pieni poika sekä aikuinen pariskunta.
Heidän mukaansa Corollan kuljettaja oli kertonut tulleensa Koijärven suunnasta metsän keskeltä, Heiluvantietä pitkin. Mies oli kertonut jääneensä jo aiemmin illan aikana kiinni.
Mies oli päässyt aiemmin irti auton kumimattojen avulla. Matot olivat miehen mukaan jääneet edelliselle suistumispaikalle. Yksi todistajista näki, että miehen autosta puuttui kuljettajanpuoleinen matto.
Heinämaankulmalla mies oli jäänyt kiinni, koska oli ajanut risteyksen pitkäksi. Miehen kuljettama auto oli vuosimallin 1972-1977 Corolla, jonka väriä todistajat eivät osanneet täysin tarkasti kuvailla. Auto oli poliisin käsityksen mukaan joka tapauksessa punainen tai ruskea, vaikka yksi todistajista puhui auton olleen vaalea.
Kuljettaja puolestaan oli noin 30-vuotias, sinisilmäinen ja ulkoiselta olemukseltaan hieman rähjäinen mies.
Paikalla olleet kokivat miehen käyttäytyneen jälkeen päin ajatellen erikoisesti.
Mies oli ensinnäkin tupsahtanut paikalle lumituiskussa auraamattomalta metsätieltä. Reittivalinta ei ollut pienelle henkilöautolle kovinkaan luonteva.
Mies oli myös hyvin hätäisen, pelokkaan tai jollain tavalla järkyttyneen oloinen ja käyttäytyi muutenkin oudosti.
Eräs todistaja kertoi miehen olleen kauttaaltaan hiessä. Miehen hiukset olivat läpimärät.
Mies vaikutti alkoholia nauttineelta, mutta ei kuitenkaan tuoksunut alkoholilta.
– Kiinnitin miehen silmiin huomiota ja ne olivat siniset. Miehen katse oli tuijottava ja minulle tuli mielikuva, että mies oli jollakin tavalla "pilvessä", eräs paikalla olleista kuvaili poliisille.
– Tästä miehestä puhuimme vielä jälkeenpäin ja syynä tähän oli se, että mies oli todella omituinen, eikä hän ollut tavanomaisen rattijuopon oloinen, hän jatkoi.
Kyseinen nainen piti kohtaamista miehen kanssa niin erikoisena, että halusi ilmoittaa miehestä poliisille jo heti seuraavana päivänä. Miesystävä toppuutteli. Miehen mielestä naisen ei kannattanut ”sotkeentua joka asiaan”.
Nainen ei voinut mitään sille, että asia vaivasi ja palasi mieleen etenkin silloin, kun Sari Liinaharjan ruumis löytyi. Lopulta vuonna 1991 nainen pääsi kertomaan kokemuksestaan.
Myös miestä kuultiin. Hän selitti nihkeää suhtautumistaan naisystävänsä ehdotukseen sillä, että oli tavallista, että joku ajoi maalla juovuksissa ojaan.
Corolla-mies saapui Heinämaantielle Heiluvan metsäautotieltä, joka näkyy kuvassa oikealla. Kuva on otettu Heinämaantieltä risteyksestä katsottuna pohjoisesta etelään päin. Kuva: Google Street View.
Pyörikö mies lähibaarissa?
Pariskunta suostui vuonna 1991 hypnoosiin. Poliisi lypsi kaksikosta Corolla-mieheen liittyviä yksityiskohtia.
Nainen muisti hypnoosissa lähinnä sen, että miehellä oli ollut yllään ehkä tumma takki ja farkut ja jalassa mustat pakkassaappaat.
Miehestä saatiin irti enemmän.
Hän muisteli, että oli saattanut menneinä vuosina törmätä mieheen useamman kerran jossain paikallisessa ravintolassa ja jopa jutella tämän kanssa.
Miehellä oli sellainen käsitys, että hän tiesi miehen jostain.
Hän muisti tämän "töppäilleen" traktorilla joskus 1980-luvun alussa ja pohti, että tämän vanhemmilla saattoi olla maapaikka. Miehen mukaan kuljettaja oli paikallisia ja asui lähellä Koijärven Matkun kylää.
Mies myös muisti, että Corolla-mies olisi kertonut päässeensä aiemmin onnettomuusyönä yönä irti lumesta auton mattojen ja risujen avulla.
Vuoden 1991 tutkimuksissa poliisi myös mittaili, kauanko Tammelan Sähkön pysäkiltä kestäisi autolla ensin neljän tien risteykselle ja sieltä Rekirikon kautta Heiluvan metsäautotielle ja lopulta Corolla-miehen ulosajopaikalle.
Tuloksena oli rauhallisella ajovauhdilla ja reiluin pysähdyksin noin puolitoista tuntia.
Sari katosi noin kello 23 aikaan. Corolla-mies löydettiin ojasta noin kaksi tuntia myöhemmin.
Silminnäkijöiden kertomusten perusteella poliisi päätteli, että Corolla-mies oli liikkunut kuvassa näkyvän korimallin E30 autolla. Kuvan auto ei liity tapaukseen. Kuva: Wikimedia Commons.
Selkeä suunta tutkinnalle
Neljä vuotta epäillyn henkirikoksen jälkeen poliisilla oli siis vihdoin epäilty: epäsiisti kolmekymppinen Corollaa kuljettanut mies, joka saattoi olla paikallisia.
Tämän mystisen hahmon liikkeet sopivat ajallisesti Sarin katoamiseen, ja grillillä käynyt maanviljelijäkin oli nähnyt Tammelassa Sarin katoamisiltana punaisen Corollan, joka oli tullut Sähkön pysäkin suunnasta.
Tuntomerkkeihin sopivaa miestä ei vaan meinattu millään löytää.
Vuonna 1994 todistajien eteen marssitettiin Forssan poliisiasemalla eräs mies, jota kukaan ei tunnistanut. Vesiperä.
Samana vuonna poliisi laati Corolla-miehen kasvoista luonnoksen tietokoneohjelmalla. Malli luotiin hypnoosissa aiemmin olleen naisen kertomuksen perusteella:
Vuonna 1994 hahmoteltu luonnos Corolla-miehen kasvoista.
Meni jälleen vuosia. Sattuma puuttui peliin alkuvuodesta 2000.
Poliisi sai selvitettäväkseen Koijärvellä tapahtuneen väkivallanteon. Tekijä oli puukottanut miehen kotitaloonsa ja yrittänyt hävittää ruumiin myöhemmin polttamalla metsätiellä. Hän jäi kiinni ja sai pitkän vankeustuomion.
Joku pani merkille, että miehen tuntomerkit sopivat Corolla-mieheen lähes täydellisesti.
Molemmat olivat noin 170-senttisiä, normaalipainoisia, sinisilmäisiä ja ruskeatukkaisia.
Sarin katoamisen aikaan puukottaja oli noin kolmekymppinen. Jopa Sarin ruumiin lähistöltä löydetyt kengänjäljet olivat sopivan kokoiset.
Ja oli muutakin.
Miehen kerrottiin olevan väkivaltainen ja viinaan menevä. Hän oli kohdellut huonosti niin miehiä kuin naisiakin. Hän asui suhteellisen lähellä Sarin löytöpaikkaa, ja hänen käytössään oli katoamisen aikaan oikean mallinen pieni Corolla – tummanpunainen.
Todistaja tunnisti miehen heti ja purskahti itkuun
Poliisi halusi epäilyilleen vahvistuksia. Miestä tuotiin tunnistamaan nainen, jota Corolla-miehen kohtaaminen oli aikoinaan jäänyt rassaamaan.
Kun nainen näki miehen, hän purskahti itkuun.
– Olen melko varma, että kysymyksessä on sama mies. Perustan mielipiteeni [miehen nimi] kasvojen piirteisiin, silmien väriin, vartaloon ja yleensä olemukseen kokonaisuudessaan. Reagoin miehen tunnistamiseen niin voimakkaasti, että minulta pääsi itku. Tämä on erittäin harvinaista koska en yleensä itke kuin hautajaisissa, nainen kertoi poliisille.
Naiselle näytettiin myös kaksi vanhaa valokuvaa punaisesta Corollasta, jolla miehen tiedettiin ajelleen.
– Valokuvien esittämä Corolla on juuri samanlainen malliltaan ja väriltään, mistä näissä kuulusteluissa on ollut kysymys, nainen sanoi.
Myöhemmin nainen vielä avasi tunteikasta reaktiota uudestaan.
– Miehessä oli niin paljon samaa kuin Heinämaantiellä näkemässäni miehessä, että järkytyin. Itkin miehen nähtyäni. Syynä voi olla se, että olin miettinyt asiaa yli kymmenen vuoden ajan, ja miehen tuttujen piirteiden näkeminen oli minulle järkytys.
– Erityisesti mieleeni on jäänyt miehen silmät, kun hän istui ojaanajopaikalla autossaan. Avonaisen oven ja sisävalon vuoksi näin selvästi hänen kasvonsa yrittäessäni työntää autoa tielle.
"Mahdotonta"
Mies itse kiisti jyrkästi olevansa poliisin etsimä Corolla-mies tai ylipäätään liittyvänsä millään tapaa Sari Liinaharjan tapaukseen.
Hän ei kertomansa mukaan ollut liikkunut Sarin katoamisyönä Corollalla tai edes ajanut autoa kuin joitain satunnaisia kertoja. Auto ei ollut hänen omansa.
Kuulusteluja oli useampia. Miehen kertomus pysyi. Hän ei halunnut kuulusteluihin tuekseen omaa todistajaa saati avustajaa.
Koska mies oli paikallisia, poliisi tiedusteli mieheltä, tunsiko tämä ketään muuta, joka voisi sopia Corolla-miehen tuntomerkkeihin.
– Tunnen useita, joilla on ollut Corolla käytössään, mutta en halua sekoittaa heitä asiaan. Joskus on myös käynyt niin, että ihmiset on ravintoloissa sekoittanut minut toiseen henkilöön, mies sanoi.
Poliisi jatkoi miehen pumppaamista. Kuulustelupöytäkirjasta voi päätellä, että poliisi uskoi napanneensa oikean miehen:
Aikanaan hypnoosissa ollut toinen todistaja, joka oli työntämässä 7.2.1987 Heinämaankulmalla Corollaa ojasta, on sekä todistajana kuulusteltuna että hypnoosissa kuvaillut erittäin tarkasti Corollaa ajaneen miehen. Todistaja oli mm. muistanut miehen silmien väriä myöten. Tuntomerkit sopivat juuri sinuun. Mitä lausuttavaa sinulla on asian johdosta?
– Sama, en ole kuljettanut Corollaa, mahdotonta, mies vastasi.
Tämä sama toinen todistaja, on 17.3.2000 tunnistustilaisuudessa tunnistanut sinut Corollan kuljettajaksi. Todistaja reagoi niin voimakkaasti, että hän alkoi itkeä. Mitä lausuttavaa sinulla on tähän?
– Mahdotonta.
Mies reputti muistijälkitestin
Mies suostui kuulustelujen ohella vapaaehtoiseen muistijälkitestiin, jota KRP:ssä 2000-luvun alussa kehiteltiin. Testiä on joskus aiemmin kutsuttu "valheenpaljastuskokeeksi", mutta sellaisesta ei varsinaisesti ole kyse.
Testin tarkoituksena ei ole suoraan selvittää, valehteleeko testattava. Sen sijaan testissä tarkkaillaan, miten henkilön tahdosta riippumattomat elintoiminnot reagoivat testaajan esittämiin kysymyksiin tai väittämiin.
Jos testattavalla on tietoa, joka on vain hänen ja poliisin tiedossa, hän saattaa reagoida tietoa koskeviin kysymyksiin poikkeavalla tavalla. Vaikka pokerinaama pysyisi, elintoiminnot voivat paljastaa.
Testi tehtiin KRP:n pääkonttorilla 21. maaliskuuta 2000. Tilaisuus tallennettiin videonauhalle.
KRP on kirjoittanut esitutkintapöytäkirjaan, että mies reagoi voimakkaasti eräisiin Sarin tapausta koskeviin kysymyksiin.
Pöytäkirjasta ei selviä, millaisista kysymyksistä oli kyse. Osa tiedoista on salattu.
Joka tapauksessa miestä kuulusteltiin syylliseksi epäiltynä vielä myöhemminkin. Hän vetosi siihen, että oli ollut Sarin katoamisen aikaan töissä.
Poliisi on luokitellut osan Sarin katoamistutkintaan liittyvistä asiakirjoista salaisiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi kohdat, joissa kerrotaan tarkemmin Sarin ruumiille tehdyistä oikeuslääketieteellisistä tutkimuksista.
Minne valokuvat katosivat?
Miehen työkaveria ja eräitä muita henkilöitä kuulusteltiin. Poliisin pöytäkirjasta voi tulkita, että näiden kertomuksen perusteella pidettiin mahdollisena, että mies olisi mennyt töihin vasta monta tuntia myöhemmin kuin väitti, Sarin katoamisen ja Corolla-miehen ulosajon jälkeen.
Mies edelleen kiisti.
Kuulusteltaviksi haettiin myös miehen entisiä naisystäviä. He kuvailivat elämää miehen kanssa väkivallan ja alkoholin sävyttämäksi.
Sarin katoamisen aikaan miehen kanssa seurustellut nainen kertoi, mies oli kyllä noihin aikoihin ajellut punaisella Corollalla, ja paljon, vaikka mies itse väittikin toisin. Naisen mukaan mies nautti juuri kyseisellä autolla ajelusta.
Erään poliisikuulustelun jälkeen nainen oli yrittänyt etsiä kotoaan vanhoja valokuvia, joissa olisi saattanut näkyä punainen Corolla.
Nainen oli varma, että kuvia oli olemassa. Niitä ei kuitenkaan löytynyt mistään. Nainen piti jopa mahdollisena, että joku olisi hävittänyt kuvat, mutta varmuutta tästä ei ollut.
Syyttäjä vihelsi pelin poikki
Vuoteen 2002 mennessä poliisi koki saaneensa tarpeeksi näyttöä miestä vastaan. Tapaus vietiin syyttäjälle. Corolla-miestä epäiltiin murhasta.
Ja siihen se jäi. Juttu ei edennyt minnekään.
Silloisen Tampereen kihlakunnan syyttäjänviraston johtava kihlakunnansyyttäjä allekirjoitti miltei päivälleen 15 vuotta Sari Liinaharjan ruumiin löytymisen jälkeen päätöksen, jonka mukaan syyte jätetään nostamatta.
9. syyskuuta 2002 päivätty päätös alkaa mielenkiintoisella tavalla:
Olen tutustunut tutkinta- ja todistusaineistoon, käynyt henkilökohtaisesti tapahtumapaikoilla ja ollut mukana eräiden avaintodistajien kuulusteluissa.
Tutkinnassa on saatu epäilty [miehen nimi ja henkilötunnus] varsin vahvasti yhdistettyä Sari Liinaharjan katoamisen aikaan ja ruumiin löytymisen paikkaan. Aineiston perusteella on todennäköisiä syitä epäillä, että [miehen nimi] on ottanut Sari Liinaharjan kuljettamansa auton kyytiin katoamisiltana ja samana yönä ollut autollaan ainoana kulkijana metsäautotiellä sillä kohdalla, jolta Liinaharjan ruumis sittemmin löytyi.
Syyttäjä siis toteaa, että Corolla-mieheksi epäilty mies oli saatu uskottavasti kytkettyä Sarin katoamiseen, mutta:
Kuolemansyytutkimuksessa tai myöhemmässäkään teknisessä tutkinnassa ei kuitenkaan ole voitu selvittää Liinaharjan kuolinsyytä. Ruumiin tai vaatteiden jäännöksissä ei ole havaittavissa mitään elinaikaisen vamman merkkejä, lääkeaineita tai muuta vastaavaa. Kuolinsyystä ei ole saatu edes mitään viitteitä, joten onnettomuus tai luonnollinenkin kuolema ovat mahdollisia.
Syytetoimiin ei voi ryhtyä, kun ei ole selvillä, onko Liinaharja kuollut rikoksen uhrina ja jos on, niin minkä rikoksen (murha, tappo sekä törkeä pahoinpitely ja törkeä kuolemantuottamus lähinnä kyseeseen tulevista vielä vanhentumatta).
Perustelut herättävät kysymyksiä
Syyttäjän perustelut herättävät useita kysymyksiä.
Poliisi oli esitutkinnassa päätynyt siihen, että jos Sari ei ollut kuollut Rekirikon metsätielle päätyessään, olisi hän kuollut viimeistään seuraavana päivänä hypotermiaan.
Mitkä ovat todennäköisyydet sille, ettei Sari joutunut rikoksen uhriksi?
Todellisuus on usein tarua ihmeellisempää, mutta maallikon on silti vaikea nähdä, millaisen sattumusten sarjan päätteeksi 17-vuotias lukiolaistyttö päätyisi keskellä talviöistä lumimyräkkää kymmenien kilometrien päähän kotoaan syrjäiselle metsätielle kokemaan luonnollisen kuoleman – etenkin jos kyyditsijänä epäillään olleen henkirikoksesta myöhemmin tuomittu väkivaltarikollinen, joka kiistää olleensa lähelläkään tapahtumapaikkaa.
Jos kyse olisi ollut vahingosta, miksi mies ei olisi kertonut asiaa kuulusteluissa?
Jos miehellä ei todella ollut mitään tekemistä tapauksen kanssa, miten poliisin yli 15 vuotta jatkuneissa tutkimuksissa päädyttiin lopulta niin harhaan?
Jos Sari lähti jonkun muun mukaan, kenen?
Syyttäjän perustelu on kiinnostava myös siksi, ettei tarkan kuolemansyyn puuttuminen ole ollut este syytteen nostamiselle esimerkiksi vuonna 1994 kadonneen lakimies Ilpo Härmäläisen tapauksessa.
Härmäläisen kohtaloa puidaan parhaillaan Turun käräjäoikeudessa, ja murhasta syytettynä on Härmäläisen entinen liikekumppani.
Mies on kiistänyt olleensa millään tavalla osallinen Härmäläisen kuolemaan, eikä poliisi alkuperäisessä esitutkinnassa löytänyt mitään yksiselitteistä todistetta siitä, miten Härmäläinen surmattiin.
Murhasyyte nostettiin silti ennen kuin Härmäläisen ruumista oli edes löydetty.
Lakimies Ilpo Härmäläisen uskotaan joutuneen liikekumppaninsa surmaamaksi Turussa kesällä 1994. Härmäläisen löydettiin vasta tänä vuonna.
"Ei voi enää epäillä, ellei tule uutta näyttöä"
Sarin tapauksen pitkäaikainen tutkinnanjohtaja ja KRP:n kokenut rikoskomisario Paavo Tuominen kertoo, ettei poliisilla ole ollut vuoden 2002 jälkeen uusia varteenotettavia tutkintalinjoja.
Tuominen ei ota silti kantaa siihen, uskooko hän edelleen Corolla-miehen syyllisyyteen. Lain silmissä mies on selvästi syytön.
– Syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen eikä silloin voi enää epäillä, ellei tule uutta näyttöä, Tuominen kommentoi.
Mies ei ole MTV Uutisten selvityksen perusteella myöskään syyllistynyt uusiin rikoksiin Koijärvellä tapahtuneen puukotuksen jälkeen. Mies asuu nykyään toisaalla.
Vaikka uutta läpimurtoa ei ole vuoden 2002 jälkeen tehty, tutkintaa on jatkettu aivan viime vuosiin saakka.
Vielä vuonna 2019 KRP:llä oli tapaukseen liittyen uusi tutkintahaara. Sekin johti umpikujaan. Poliisi ei ole kertonut tästä julkisuuteen.
Poliisi oli saanut edellisvuonna vihjeen Corolla-miehen tuntomerkkeihin sopivasta miehestä, joka asui toisaalla, mutta jolla oli ollut jonkinlaisia kytköksiä Sarin katoamispaikan alueelle.
Myöhemmin vihje osoittautui perättömäksi.
Rikoskomisario Tuominen toteaa Sarin tapauksen tutkinnasta yleisesti, että hiljaista on pidellyt jo pitkään.
Sarin sisko toivoi Ilta-Sanomien haastattelussa viime vuonna, että tapaus katsottaisiin vielä kerran läpi.
Poliisin kertoman perusteella juttua on vaikea tämän enempää selvittää.
Tapaukseen liittyen on vuosien aikana tarkastettu satoja kiinnostavia autoja, ja poliisi teki aikoinaan suuren työn Corolla-miehen löytämiseksi. Se ei kuitenkaan riittänyt.
– Kyllä siihen on kovasti aikanaan panostettu, Tuominen sanoo.
Tuomisen mukaan Sarin kohtalon voisi enää ratkaista lähinnä suora tunnustus.
– Jutussa on viitteitä henkirikokseen, mutta kauhean vaikeahan sitä on tutkia, jos kukaan ei enää tule tunnustamaan – jos on vain yksi tekijä, eikä toista henkilöä, joka voisi hänet paljastaa.
Korjattu lyöntivirhe: Miehen kuljettama auto oli vuosimallin 1972-1977 Corolla, ei vuosimallin 1927–1977.