Sarjakuristajana tunnettu mies määrättiin sittenkin vangittavaksi – kuristanut muun muassa äitinsä hengiltä

Sarjakuristaja
Vuonna 1965 syntynyttä Michael Penttilää epäillään törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Lehtikuva
Julkaistu 04.05.2017 17:00

MTV UUTISET - STT

Helsingin hovioikeus on kumonnut aiemman käräjäoikeuden päätöksen ja määrännyt sarjakuristajana tunnetun miehen vangittavaksi.

Vuonna 1965 syntynyttä Michael Penttilää epäillään törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta.

Poliisi vaati Penttilää vangittavaksi Helsingin käräjäoikeudessa 20. viime kuuta, mutta oikeus hylkäsi vangitsemisvaatimuksen. Tuolloin Alibi-lehti kertoi, että Penttilä olisi yrittänyt tunkeutua erään naisen asuntoon Helsingin Myllypurossa.

Penttilän rikoshistoria on poikkeuksellinen. Hän on aiemmin kuristanut hengiltä äitinsä, 12-vuotiaan tytön ja naistuttavansa. Viimeksi hänet tuomittiin törkeästä raiskauksesta, törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ja vapaudenriistosta vuonna 2012.  

Tuoreimmat aiheesta

Sarjakuristaja Michael Penttilä