Sateet hellittävät tänään – paikalliset kuurot voivat kuitenkin kastella kunnolla

Voimakkaat vesisateet eivät todennäköisesti saa jatkoa enää tänään Suomessa, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. 

Rankkasateet riepottelivat erityisesti Etelä-Pohjanmaata eilen ja viime yönä.

Päivystävä meteorologi Kaisa Solin sanoo, että etenkin lännessä voi vielä tulla päivän aikana sadekuuroja, joiden yhteydessä ukkonenkin saattaa jyrähtää. Hänen mukaansa todennäköisyys rankkasateille on kuitenkin pienempi kuin eilen.

– Paikallisesti lounaassa voi tulla tänään runsaampikin sademäärä, koska sade- ja ukkoskuurot ovat sen verran hidasliikkeisiä, Solin kertoo.

– Tällöin vettä voi tulla yhteen paikkaan kerralla enemmän, vaikka kuurot eivät olekaan enää itsessään niin voimakkaita.

Ilmatieteen laitos ei ole antanut tälle päivälle varoituksia rankkasateista ja ukkoskuuroista minnekään päin maata.

Paikallisia sade- ja ukkoskuuroja voi tulla tänään maan länsiosan lisäksi myös etelässä. Etenkin Lapissa on poutaisempaa ja aurinkoisempaa.

Päivän lämpötilat liikkuvat maan etelä- ja keskiosassa noin 15–20 asteessa. Lämpimintä on idässä, jossa päästään 20 asteen tuntumaan. Lapissa lämpötilat ovat tänään noin 15–18 astetta.

Lue myös:

    Uusimmat