Satelliitti on kuollut Maan kiertoradalle: "Ajelehtii hallitsemattomasti ja aiheuttaa uhan"

1:00img
Video: SpaceX:n raketti ampaisi matkaan kyydissään armeijan satelliitti
Julkaistu 21.04.2019 17:33
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Luxemburgilainen Intelsat-yhtiö kertoo menettäneensä hallinnan 29E-tietoliikennesatelliittiinsa. Aiemmin yhtiö kertoi satelliitin kärsineen vikatilanteesta. Satelliitin korjaustilanteessa koettiin vielä toinen vika eikä satelliittia kyetty enää saamaan hallintaan.

Space.com kirjoittaa, että käytännössä 29E jatkaa tästä eteenpäin ajelehtimista kuolleena ns. geostationäärisellä kiertoradallaan. Kyseisellä GEO-kiertoradalla olevat satelliitit näyttävät maasta katsoen pysyvän paikallaan.

Lisäksi satelliitista on ironnut pienempiä kappaleita. Tällaisia kappaleita on laskettu olevan ainakin kolmetoista. Osat uhkaavat muita samalla kiertoradalla olevia satelliitteja.

Tutkijoilla on täten jälleen uusia avaruusromunkappaleita varottavanaan uusia satelliittilaukaisuja silmälläpitäen.

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus