Satoja ihmisiä kuollut tulvissa ja maanvyöryissä Aasiassa

tulva Pakistanissa
Mies tulvan keskellä Pakistanissa. Intiassa ja Pakistanissa tulvissa on kuollut viime viikkoina yhteensä yli kaksisataa ihmistä.
Julkaistu 03.08.2015 10:10

MTV UUTISET – STT – AFP – Reuters

Aasiassa satoja ihmisiä on kuollut viime viikkoina rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa ja maanvyöryissä Intiassa, Pakistanissa, Nepalissa, Burmassa ja Vietnamissa.

Burmassa lähes 50 ihmistä on kuollut tulvissa, jotka nousivat viikonloppuna talojen kattojen korkeudelle. Pelastustyöntekijät ovat tänään pyrkineet pääsemään syrjäseuduille auttamaan tulvista kärsiviä. Uhriluvun odotetaan nousevan useisiin satoihin, kun tuhojen laajuus selviää.

Tulvat iskivät pahiten Burman länsiosiin Sittwen kaupungista koilliseen. Paikallisen Punaisen ristin mukaan tuhoalueille pääseminen on ollut vaikeaa, koska tulvat ovat levinneet laajalle. Tulvat ovat vaikuttaneet koko maassa yli 200 000 ihmisen elämään.

Intiassa ja Pakistanissa tulvissa on kuollut viime viikkoina yhteensä yli kaksisataa ihmistä.

Pohjois-Vietnamissa rankkasateet ovat aiheuttaneet muun muassa myrkyllisiä maanvyöryjä hiilikaivosalueella. Alueella satoi viime viikolla rankimmin 40 vuoteen.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat