Ranskalainen liikunnanopettaja Georges Loinger kuoli joulukuun lopulla 108-vuotiaana. Vaiherikkaan nuoruuden elänyt Loinger tuli kuuluisaksi satojen juutalaislasten pelastajana toisen maailmansodan aikana.
Loinger kuoli kotonaan 28.12. Hänen poikansa Daniel kertoi isänsä kuolleen kaatumisesta saamiinsa vammoihin.
Juutalainen Loinger syntyi vuonna 1910 Strasbourgin kaupungissa, joka tuolloin oli osa Saksan keisarikuntaa. Kaupunki siirtyi Ranskalle ensimmäisen maailmansodan päätyttyä vuonna 1919.
Saksan ja Ranskan väliset kaunat purkautuivat uudelleen sotana toisen maailmansodan yhteydessä. Ranska oli julistanut nyt natsien johtamalle Saksalle sodan jo syyskuussa 1939, mutta varsinaiset sotatoimet maiden välillä alkoivat vasta huhtikuussa 1940, kun Saksan sotavoimat tunkeuduttua Benelux-maiden kautta Ranskaan.
Georges Loinger vuonna 2009 holokaustin muistopäivänä Israelissa.
Loinger palveli Ranskan armeijassa, mutta jäi saksalaisten sotavangiksi pian taisteluiden alettua.
Pakeni sotavankileiriltä
Loingerin onnistui pakenemaan sotavankileiriltä vaalean ulkonäkönsä ja kielitaitonsa turvin. Loinger puhui sujuvaa saksaa ja henällä oli vaaleat hiukset ja siniset silmät. Saksalaiset eivät osanneet epäillä häntä juutalaiseksi hänen ulkonäkönsä takia.
Paettuaan Loinger liittyi Ranskan vastarintaliikkeeseen. Hän oli aktiivinen myös järjestössä nimeltä Oeuvre Secours aux Enfants (OSE, ”Lasten pelastustyö”), joka pyrki pelastamaan orvoksi jääneitä juutalaislapsia, joiden vanhemmat oli lähetetty natsien tuhoamisleireille.
OSE salakuljetti satoja juutalaislapsia turvaan Sveitsiin tai piilotteli heitä luotetuissa ranskalaisperheissä.
Lapset pakenivat hautausmaan ja jalkapallokentän kautta
Loinger soveltui hyvin huomiotaherättämättömän ulkonäkönsä ja monikielisyytensä takia salakuljetustehtäviin.
Hän tutustui tarkasti Ranskan ja Sveitsin väliseen raja-alueeseen etsien sopivia paikkoja, joista voisi kuljettaa OSE:n huostaansa ottamia orpolapsia huomaamatta rajan yli.
Hän onnistuikin löytämään Annemassen pikkukaupungista muun muassa aivan rajan pinnassa sijainneen vartioimattoman jalkapallokentän ja hautausmaan, joita hän hyödynsi lapsien siirtämiseen rajan yli.
Annemasse sijaitsee vain reilun 10 kilometrin päässä Sveitsin Genevestä.
Loinger esimerkiksi puki lapsia hautajaisasuun kukkakimppuineen ja sai näin vietyä heidät huomiota herättämättä hautausmaalle. Hautausmaalla hän käytti haudankaivajan tikkaita, joita pitkin lapset kiipesivät aidan yli Sveitsin puolelle turvaan.
Jalkapallokentällä hän taas esitti pelaavansa lasten kanssa jalkapalloa. Lapset pystyivät kenekään huomaamatta juoksemaan pallon perässä kentän toiseen laitaan, joka oli aivan Sveitsin rajassa kiinni ja kapuamaan aidan yli turvaan.
Loinger sai salakuljetukseen apua Annemassen pormestarilta, joka tuki salaa vastarintaliikettä. Hänellä oli myös rautatieyhtiöissä yhteistyökumppaneita, jotka auttoivat lasten salakuljettamisessa junalla rajan yli. Lapsiryhmiä saatiin junaan väärennettyjen passien ja tekaistujen tarinoiden turvin.
Loinger pelkäsi natsisotilaiden matkuestaessa samassa junanvaunussa lasten paljastavan vahingossa todellisen identiteettinsä. Näin ei kuitenkaan tiettävästi koskaan käynyt.
Lapsia siirettiin öisin vastarintaliikkeen taistelijoiden avustuksella rajalla olleen piikkilanka-aidan väleistä Svetsin puolelle.
Sodan aikana kaikiaan noin 80 000 Ranskan juutalaista lähetettiin kuolemanleireille. Heistä noin 2000 selvisi elossa.
Avusti juutalaisia myös Palestiinaan ja palkittiin useilla mitaleilla
Loinger oli poliittiselta vakaumukseltaan sionisti. Hän osallistui sodan jälkeen Exodus-kuljetusten organisointiin. Exodus-laivalla kuljetettiin yli 4000 holokaustilta välttynyttä juutalaista Euroopasta Palestiinaan. Samalle seudulle perustettiin seuraavana vuonna Israelin valtio
Loinger eli loppuelämänsä Ranskassa. Hän kuoli Pariisissa. Viimeisinä vuosinaan hän sai useita korkeita kunnianosoituksia, muun muassa kaksi Ranskan kunnialegioonan jäsenyyttä ja Saksan Bundesverdienstkreuz -mitalin.
Loingerin serkku oli tunnetu pantomiimitaiteilija ja niin ikään vastarintaliikkeen veteraani Marcel Marceau.
Lähteet: New York Times, BBC, Yad Vashem