Satu Tuomisto paloi loppuun – harkitsi ajavansa tahallaan kolarin

Satu Tuomisto selvisi uupumuksesta ja ahdistuksesta hiljentämällä ja ottamalla aikaa itselleen.
Julkaistu 03.06.2015 13:04

MTV VIIHDE

Entinen Miss Suomi Satu Tuomisto kirjoittaa koskettavasti kokemastaan väsymyksestä, unettomuudesta ja uupumuksesta.

Vuoden 2008 Miss Suomi Satu Tuomisto, 29, avautuu blogissaan kokemastaan väsymyksestä ja sen mukanaan tuomasta ahdistuksesta ja unettomuudesta.

Tuomisto muistelee erästä perjantaista keikkaa, jonka jälkeen hän laahusti autolleen ja romahti itkemään ratin taakse.

– Istun kuljettajan paikalla, mutta en saa avaimia virtalukkoon. Kädet eivät vain liiku. Purskahdan itkuun enkä edes tiedä miksi. Keikka sujui hienosti ja muutenkin kaikki on hyvin. Silti silmäni kostuvat ja kyyneleet valuvat poskillani tehden raitoja maskeeraajan loihtimaan naamariin. Lamaannun, Tuomisto kirjoittaa.

Tuomisto sai itsensä rauhoitettua, mutta puolen tunnin ajomatka kotiin tuntui loputtomalta. Mielessä pyörivät synkät ajatukset.

– Ajattelen läheisten kuolemaa, menettämisen pelkoa, asioita mitkä eivät ole käyneet mielessäni moneen vuoteen. Hetken jopa emmin ajavani kolarin, kuitenkin niin etten loukkaannu pahasti, mutta niin ettei tarvitse mennä huomenna töihin.

Jaana Taanila, Satu Tuomisto ja Susanna Mustajärvi.

Satu Tuomisto kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 2008. Sen jälkeen hän on työskennellyt mallina ja juontajana.

Keikkatyötä tekevä Tuomisto saa harvoin levätä viikonloppuisin. Työväsymys tuo mukanaan unettomuuden.

– Useiden unettomien öiden jälkeen ajateltuani tilaani hieman syvemmin ymmärrän, että olen jo toistamiseen vetänyt itseni aivan piippuun. Edellisellä kerralla rakkaan isäni äkillinen poismeno jätti jälkeensä ylienergisen sokkitilan, mikä superkuukausien jälkeen purkautui vastaavanlaisena olona.

– Perusväsymys menee ohi muutamassa päivässä, mutta kun kuvioon astuu unettomuus sekä jatkuva ahdistuksen tunne, tietää olevansa pisteessä milloin pitää pysähtyä.

Kuva: Satu Tuomisto

Satu Tuomisto julkaisi blogissaan rohkean kirjoituksen väsymyksestään.

Tuomisto kirjoittaa selvinneensä uupumuksesta karsimalla kalenteristaan hetkeksi kaiken mikä on mahdollista. Jonkin ajan kuluttua elämänilo alkaa palata.

– Huomaamattani kaikki on ennallaan. Elämä näyttäytyy jälleen suorissa riveissä. Sellaisissa, joita ei tarvitse enää suoristaa. Tarvitsin vain aikaa niiden järjestämiseen. En tiedä opinko tapahtuneesta tarpeeksi, mutta lupaan muistuttaa itseäni jokaisena päivänä siitä, että on hengenvaarallista leikkiä kuolematonta, sillä joskus on noustava pintaan haukkaamaan happea pitkän sukelluksen jälkeen, Tuomisto kuvailee. 

Tuoreimmat aiheesta

Satu Tuomisto