American Idol -tähti Adam Lambert myönsi tiistaina viimein suhteensa Suomen Big Brother 2007 -voittaja Sauli Koskiseen. Kipinöistä parin välillä on huhuttu kuitenkin jo puolen vuoden ajan, lue lisää.
Adam Lambert esiintyi ensimmäisen kerran Suomessa 6. marraskuuta 2010. Keikan jälkeen supertähti biletti Helsingin yössä. Mediamyllytys oli valmis, kun 7 päivää -lehti uutisoi Sauli Koskisen viihtyneen samassa seurueessa Adamin kanssa. Lehti julkaisi myös kuvia parivaljakosta läheisissä tunnelmissa.
Joulukuu 2010: Yhdessä Pariisissa
Seuraavan kerran romanssihuhut käynnistyivät, kun Sauli bongattiin Pariisista yhdessä Adamin kanssa. 7 päivää -lehti uutisoi useiden silminnäkijöiden kiinnittäneen rakkauden kaupungissa huomioita Saulin seurassa viihtyneeseen maailmantähteen. Parin yhteinen matka paljastui myös Adamin Facebook-fanisivuilta, jonne fani on lisännyt kuvan itsestään tähden kanssa Pariisissa. Miesten takana näyttäisi seisovan Sauli. Vielä tässäkin vaiheessa Sauli piti suunsa supussa, eikä halunnut kommentoida aihetta MTV3.fin Viihdeuutisille ollenkaan.
Tammikuu 2011: Yhdessä Amerikan mantereella
Sauli ja Adam oli bongattu yhdessä niin Suomesta kuin Ranskastakin, mutta tammikuussa 2011 Sauli nähtiin ensimmäisen kerran Adamin kotikonnuilla Amerikassa.
Pari viihtyi tammikuun lopulla yhdessä Anaheimin Disneylandissa sekä shoppailemassa Los Angelesin kuuluisalla Melrose Avenuella. Sauli saapui yhdessä Adamin kanssa myös miehen 29-vuotissyntymäpäiville yökerhoon Hollywoodissa.
Ensimmäisten kunnon yhteiskuvien myötä myös maailman mediat alkoivat kiinnostua Adamin söpöstä seuralaisesta ja pian Sauli Koskisen nimi koreili kuvatoimistojen listoilla. Jenkkimediat tituleerasivat Saulia jo Adamin poikaystäväksi, mistä muun muassa julkkisbloggari Perez Hilton oli innoissaan
– Adam Lambertin uusi poikaystävä on kuuma!!!!! hän kirjoittaa linkittäen jutun suomalaislehden julkaisemiin yhteiskuviin Adamista ja Saulista.
Helmikuu 2011: Adam tunnustaa seurustelevansa
Myös helmikuussa 2011 miehet kuvattiin poistumassa kaveriporukalla ravintolaillalliselta Beverly Hillsissä. Saulin erityisasema tuli hyvin ilmi: hän käveli Adamin kanssa käsikynkässä.
Helmikuussa Adam antoi ensimmäisen kommentin Sauliin viitaten. Ennen Grammy-juhlaa tehdyssä haastattelussa Lambert kertoi olleensa Pariisissa kuullessaan ehdokkuudesta manageriltaan. Pariisissa lomaili samaan aikaan myös Big Brotherista tuttu Sauli Koskinen.
– Vietin siellä pari päivää erityisen ystäväni kanssa ja se oli erittäin romanttista.
Julkkisbloggari Perez Hiltonin haastattelussa Adam viimein ja vihdoin myönsi seurustelevansa, mutta Saulia hän ei suoraa maininnut.
– Kyllä, tapailen erästä miestä, laulaja vahvisti hymyillen.
Helmikuussa Sauli vietti aikaansa myös Suomessa, mutta jo kuun puolessavälissä hänet bongattiin jälleen Adamin seurasta. Tällä kertaa paparazzit ikuistivat parivaljakon Los Angelesin lentokentällä. Lomallaan Bora Boralla miehet nähtiin muun muassa ajelemassa vesiskoottereilla.
Maalis-huhtikuu 2011: Tapailua ja lopullinen tunnustus
Maaliskuussa 2011 Sauli pääsi Adamin seuralaisena laulaja Lady Gagan syntymäpäiväjuhlien kunniaksi järjestettyyn konserttiin. Suhde jatkui ja pari bongattiin myös maaliskuussa käsi kädessä Hollywoodista.
Huhtikuussa American Idol-tuomari Paula Abdul julkaisi Facebook-sivuilleen kuvia hänestä sekä Saulista ja Adamista. Kuvat on otettu New Now Next Awards -gaalassa. Toisessa kuvassa Adam on kietonut kätensä Saulin ympärille.
Samassa gaalassa Adam viimein ja vihdoin myönsi rakkautensa kohteena olevan Sauli Koskisen. Tilaisuuden juontaja Michelle Collins vihjasi miehelle, että tällä taitaa pyyhkiä rakkausrintamalla lujaa.
– Voi olla. Saatat nähdä istumassa minut täällä jonkun kanssa, Adam vastasi.
Collins kehui Adamin seuralaista söpöksi, josta laulaja myönsi olevansa samaa mieltä.
– Onko hän Suomesta? Tiedät, että rakastan suomalaisia, Collins intoili.
Adam myönsi myös tämän pitävän paikkansa.
Sauli Koskisen liikkeitä tullaan hänen ja Adamin suhteen myötä seuraamaan tiiviisti niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
(MTV3)