Sauli Koskinen kohtasi suuren surun ja menetyksen viime vuonna: "Kuitenkin positiivisena eteenpäin"
Selviytyjät Suomi -ohjelmaan osallistuva Sauli Koskinen menetti isänsä vuonna 2018.
Realitytähti sekä personal trainer Sauli Koskinen nähdään keväällä 2019 kilpailemassa Selviytyjät Suomi -ohjelman ankarissa maisemissa. Koskisen mukaan kilpailu oli erityisen rankka kokemus sen takia, että ohjelman luonteeseen kuuluu jatkuva juonittelu sekä sosiaalinen peli.
– Minulle varmaan raskainta oli se spekulointi. Olen sellainen ihminen, että tulen hirveän hyvin kaikkien kanssa toimeen, niin sitten kun pitäisi tehdä tuollaisia liittoumia... ehkä siinä tuli se, että eihän sinne mennä kavereita etsimään, vaan se on kuitenkin aika raaka peli.
– Se oli minulle vaikeaa, että mihin vetää rajoja siellä.
Selviytyjät kuvattiin vuonna 2018, joka oli Koskiselle erityisen raskas vuosi, sillä hänen perhettään kohtasi suuri suru.
– Viime vuosi meni oikeastaan siinä, että isäni sairastui, menetin oman isäni. Loppuvuosi oli oikeastaan aika rankkaa ja on vieläkin aika paljon asioita hoidettavana, mutta kuitenkin positiivisena eteenpäin.
Vuosi 2019 kuluu Koskisen puolesta hyvin paljon töiden parissa. Hän kertoo erityisesti personal trainer -töiden parissa olevan luvassa mielenkiintoisia uusia projekteja.
– On kivaa aina että töitä on ja töitä riittää, siitä olen kiitollinen ja onnellinen.
Uusimmat
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää