Savon Sanomat: Ex-poliisiylijohtajan puheista rikosilmoitus

Lehtikuva
Julkaistu 07.01.2016 18:48

MTV UUTISET – STT

Viime vuonna eläköityneen poliisiylijohtaja Mikko Paateron ja poliisijohtaja Tomi Vuoren lausunnoista Aarnio-vyyhdin tutkinnassa on tehty rikosilmoitus, kertoo Savon Sanomat.

Poliisijohtajien epäillään kertoneen syksyllä 2014 vääriä väittämiä toisesta poliisista. Johtajien lausunto vaikutti osaltaan siihen, miten voimakkaasti virkarikostutkinnan toimia kohdistettiin Kuopion huumepoliiseihin.

Kuopion huumepoliiseja otettiin putkaan, ja heidän kännykkänsä sekä tietokoneensa tutkittiin.

Vääristä väittämistä kärsineet Kuopion huumepoliisit olivat odottaneet, että asiaan puututaan heidän esimiesketjussaan. Poliisit odottivat, että virheet tutkitaan ja korjataan niistä heille aiheutuneita haittoja.

Lehden mukaan huumepoliisit tekivät tutkintapyynnön pitkän harkinnan jälkeen.   

Tuoreimmat aiheesta

Rikos