Savonlinnan kolarissa kuoli nuori pariskunta – poliisi tutkii, edelsikö onnettomuutta kilpa-ajo

OMA Savonlinnassa on tapahtunut vuoden aikana kaksi vakavaa liikenneonnettomuutta samalla tieosuudella, tiellä 14.
OMA Savonlinnassa on tapahtunut vuoden aikana kaksi vakavaa liikenneonnettomuutta samalla tieosuudella, tiellä 14.
Julkaistu 03.11.2022 12:37(Päivitetty 03.11.2022 13:52)

MTV UUTISET – STT

Poliisi selvittää, edelsikö Savonlinnassa tiistai-iltana kahden nuoren kuolemaan johtanutta onnettomuutta kilpa-ajotilanne.

Onnettomuusautossa oli savonlinnalaisten noin 20-vuotiaiden nuorten kaveriporukka, josta kuoli autoa kuljettanut nainen ja etupenkillä istunut mies.

Nuori nainen ja mies seurustelivat keskenään, poliisi kertoo STT:lle. Kolme takapenkillä istunutta nuorta loukkaantui.

Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jouni Väisänen vahvistaa STT:lle, että parhaillaan selvitetään, onko kyseessä ollut kilpa-ajotilanne.

– Toisen auton kuljettaja on tavoitettu. Kuljettaja on nuori mies, ja hän oli yksin autossa, Väisänen sanoo.

Onnettomuudessa loukkaantuneet nuoret vietiin hoitoon Savonlinnan keskussairaalaan.

Jouni Väisänen kertoi tänään torstaina puolen päivän aikaan, ettei nuoria ole vielä kuultu. Tästä syystä Väisänen ei myöskään avaa enempää sitä, mitä toisen auton kuljettaja on kertonut tilanteesta.

Lue myös: Tutkinnanjohtaja MTV Uutisille: Savonlinnan turma-auton matkustajat olivat parikymppisiä paikkakuntalaisia nuoria – kaksi kuoli törmäyksessä puuhun

Suruhartaus tänä iltana

Onnettomuus sattui tiistai-iltana Savonlinnantiellä Mertalan kaupunginosassa. Poliisin mukaan auto oli suistunut suoralla tieosuudella vasemmalle vastaantulijoiden kaistan yli ja törmännyt puuhun. Onnettomuuspaikan nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa. Poliisin mukaan autolla ajettiin huomattavaa ylinopeutta ennen onnettomuutta.

Savonlinnan seurakunta järjestää tänään torstaina onnettomuuteen liittyen suruhartauden Talvisalon kappelissa kello 18. Hartautta voi seurata myös suorana Facebook-lähetyksenä.

Epäillystä kilpa-ajotilanteesta uutisoi Ilta-Sanomat.

Savonlinnan kuolonkolari oli jo kolmas vakava onnettomuus samalla tiedosuudella vuoden aikana – turmia yhdistää nuori kuski

Tuoreimmat aiheesta

Kuolonkolarit