Poliisi tutkii epäiltyä törkeää pahoinpitelyä Savonlinnassa Etelä-Savossa.
Itä-Suomen poliisin mukaan kyseessä on talon pihalla syntynyt tappelu, jossa oli mukana useampi ihminen. Poliisin mukaan tilanteessa oli otettu esille viidakkoveitsi ja kirves.
Tapahtuman osalliset tunsivat toisensa entuudestaan. Poliisin mukaan kukaan ei saanut tilanteessa vakavia vammoja.
Poliisi ei tarkentanut STT:lle, miten teräaseita oli käytetty.
Poliisi sai hälytyksen asiasta Aholahden alueelle kello kuudelta juhannuspäivän aamuna.
Rikoksesta epäillyt on otettu kiinni, ja poliisi jatkaa esitutkintaa epäiltynä törkeänä pahoinpitelynä.
– Asian esitutkinta on vielä alkuvaiheessa, ja asioita selvitetään kuulustelujen kautta. Jonkinlainen välienselvittely on ollut kyseessä. Siitäpä se (motiivi) sitten tarkentuu, kunhan esitutkinta etenee, totesi rikoskomisario Minja Venejärvi Itä-Suomen poliisista STT:lle puhelimitse tänään lauantaina.
Tilanne on tällä hetkellä rauhallinen, poliisi kertoo.