Saksan liittokansleri Olaf Scholz ja Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump ovat keskustelleet puhelimessa Ukrainan tilanteesta. Asiasta kertoo Saksan hallitus.
Scholzin ja Trumpin kerrotaan olleen yhtä mieltä siitä, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on kestänyt aivan liian pitkään. Molempien mielestä on tärkeää siirtyä mahdollisimman nopeasti kohti reilua, oikeudenmukaista ja kestävää rauhaa, hallituksen lausunnossa kerrottiin.
Scholzin kerrotaan sanoneen, että hän aikoo jatkaa Ukrainan tukemista niin pitkään kuin tarvitaan.
Trumpin puolestaan on pelätty valtaan noustessaan vähentävän Yhdysvaltojen tukea Ukrainalle. Trumpin puheet sodan nopeasta lopettamisesta ovat aiheuttaneet Ukrainassa myös pelkoa siitä, että maa pakotettaisiin solmimaan rauha sille epäedullisin ehdoin.
EU:n johtajia Brysselissä tavannut Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi torstaina, että Euroopan turvatakuut Ukrainalle eivät yksinään riittäisi takaamaan kestävää rauhaa. Zelenskyi sanoi myös pitävänsä tärkeänä Trumpin saamista Ukrainan puolelle.