Sebastien Loeb rallin MM-sarjaan isommalla panoksella kuin vuosiin

Sebastian Loeb
Sebastien Loebepa
Julkaistu 20.12.2017 15:00(Päivitetty 20.12.2017 15:22)

MTV SPORT

Yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb palaa takaisin rallin MM-sarjaan. Loeb osallistuu ensi kaudella kolmeen ralliin Citroenin ratissa.

43-vuotiaan Loebin paluu nähdään ensi maaliskuussa Meksikon rallissa. Tämän jälkeen hän ajaa myös Korsikan ja Espanjan rallit.

- Olen innoissani mahdollisuudesta ajaa uudenlaisella WRC-autolla, ja mikä parasta, saan tehdä sen tallissa, minkä kanssa olen saanut nauttia suuresta menestyksestä, Loeb hehkuttaa Citroenin tiedotteessa.

Loeb ajoi viimeksi MM-sarjassa vuonna 2015, kun hän osallistui Citroenilla kauden avanneeseen Monte Carlon ralliin. Vuonna 2013 hän kilpaili kaikkiaan neljässä osakilpailussa.

Citroen käyttää ensi kaudella pääosin kahta kuljettaa rallin MM-sarjassa. Kris Meeke ajaa kaikki 13 rallia. Hänen tiimikaverinsa Craig Breen on sivussa ne rallit, joihin Loeb osallistuu. Khalid Al-Qassimi ajaa puolestaan joitakin ralleja kolmannella Citroenin C3:lla.


Otsikkoa muokattu klo 15.23: Lisätty myös kappale Loebin viime vuosina ajamista ralleista.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli