Formula ykkösten kausi päättyi tuttuihin juhliin, kun Red Bullin Max Verstappen otti voiton Abu Dhabin GP:ssä. Viikonlopun juhlituin hahmo oli kuitenkin Aston Martinin Sebastian Vettel, joka päätti neljä MM-titteliä sisältäneen uransa.
Vettel oli 10:s eli uran saldo karttui vielä yhdellä MM-pisteellä.
Ympyrä sulkeutui sinänsä nätisti, sillä Vettel nappasi yhden pisteen myös uran avauskisasta, vuoden 2007 Yhdysvaltain gp:stä.
– Toiveissa oli vähän enemmän pisteitä, mutta nautin kisasta. Oli hienoa nähdä niin paljon hymyileviä kasvoja (täällä). Tulen kaipaamaan tätä, enemmän kuin tällä hetkellä tajuankaan, Vettel herkisteli ratahaastattelussa.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Vettel on varsinkin viime vuosina ottanut aktiivisesti kantaa radan ulkopuolisiin asioihin.
– Toivottavasti olen saanut jaettua tätä kipinää muille kuskeille, jotta he voivat jatkaa tätä hyvää työtä. On hienoa nähdä, että meillä on mahdollisuus inspiroida teoillamme ja sanoillamme. Mielestäni on olemassa paljon tärkeämpiä ja suurempia asioita kuin autolla kilpaa ajaminen.
Maailmanmestaruuden jo ajat sitten varmistaneelle Verstappenille voitto oli kauden 15:s, joten hän kohensi jo aiemmin saavuttamaansa yhden kauden F1-voittoennätystä.
– Hyvä kisa, renkaiden hallinnointia koko kisa, alusta loppuun kisaa hallinnut Verstappen tiivisti ratahaastattelussa.
– Viisitoista voittoa, onhan se uskomatonta. Nautinnollinen kausi, ja vaikeahan tätä on uusia. Mutta tämä antaa myös paljon motivaatiota pärjätä jälleen hyvin ensi kaudellakin.
Red Bullin riemua tosin himmensi hävitty taisto MM-kakkossijasta, kun Ferrarin Charles Leclerc oli kisan toinen ja Red Bullin Sergio Perez jäi kolmanneksi. Leclerc sai näin MM-hopean kolmen pisteen erolla Pereziin.
– Sadallakymmenellä prosentilla mentiin, lähdöstä maaliin. Tiesimme, että ainoa mahdollisuus (Pereziä vastaan) oli erilainen kisastrategia, ja yhden varikkostopin strategiamme toimi, Leclerc totesi ratahaastattelussa.
– Toivottavasti parannamme taas ensi vuonna, jotta taistelemme mestaruudesta. Mutta olihan tämä askel eteenpäin viime kaudesta (Ferrarilla).
Verstappen vei toisen peräkkäisen maailmanmestaruutensa lopulta 146 pisteen erolla Leclerciin. Valmistajien MM-pisteissä Red Bull oli ykkönen 205 pistettä edellä Ferraria. Kauden vaisusti päättynyt Mercedes (George Russell viides, Lewis Hamilton keskeytys loppuvaiheissa) jäi Ferrarista 39 pistettä.
Alfa Romeon Valtteri Bottas oli kauden päätöskisassa 15:s. Bottas putosi lähdössä 20:nneksi eli viimeiseksi, ja kisa oli turhauttavan hankalaa startinkin jälkeen. Alfa Romeolle hymyä Abu Dhabista kuitenkin toi valmistajien MM-lopputulos: kuudes sija tallien kisassa, vaikka Aston Martin nousikin päätöskisassa tasapisteisiin.
Kuljettajien MM-sarjassa Bottas sijoittui 49 pisteellään kymmenenneksi.
Uusimmat
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
Lataa lisää