Seiskan mukaan huutokauppakeisari Aki Palsanmäen keuhkosyöpä ei ole levinnyt, ja hän on tällä hetkellä terve ja syövätön.
Lokakuussa Seiska kertoi, että huutokauppakeisarina tunnetulla Aki Palsanmäellä, 55, on keuhkosyöpä. Hänet leikattiin tuolloin kiireellisesti 11. lokakuuta Keski-Suomen keskussairaala Novassa Jyväskylässä ja häneltä otettiin runsaasti koepaloja. Näin tutkittiin, onko syöpä levinnyt.
– Syöpäkasvaimeni saatiin leikattua kokonaan pois. Keuhkojeni keskilohko poistettiin, samoin henkitorven alapäästä poistettiin repullinen imusolmukkeita, Aki kertoo nyt Seiskalle 19. joulukuuta julkaistussa jutussa.
Seiskan mukaan Aki talvehtii tällä hetkellä Espanjassa vaimonsa Heli Palsanmäen, 46, kanssa, kuten ovat jo seitsemän vuoden ajan tehneet.
Aki muistelee Seiskalle, että odotellessaan koepalojen tuloksia loka-marraskuussa kotonaan pelko syövän leviämisestä oli mielessä jatkuvasti.
Hän sai kuitenkin hyviä uutisia kirurgilta kasvotusten marraskuun puolivälissä Jyväskylässä.
– Olin jo puolta tuntia ennen paikalla. Lääkäri avasi oven ja sanoi heti, että syöpä ei ole levinnyt minnekään. Se oli valtava huojennus, kuin lottovoitto! Sen tilanteen muistan ikäni, Aki muistelee Seiskalle.
– Näin joulun alla se tuntuu parhaalta lahjalta, jota ihminen voi toivoa. Saan olla terve ja syövätön, ainakin tällä hetkellä ja tänä jouluna, Aki jatkaa.
Lähde: Seiska