Seiska: Ex-keihäänheittäjä Taina Kolkkala sai pojan

6385367
Lehtikuva
Julkaistu 05.11.2015 13:23

MTV VIIHDE

Nykyisin poliisina työskentelevä ex-keihästähti synnytti pojan viime viikon perjantaina.

Seiska-lehden mukaan Poliisit-sarjasta tuttu entinen keihäänheittäjä Taina Kolkkala synnytti viime viikon perjantaina pojan.

Kolkkala kertoo iloisesta perhetapahtumasta Ilta-Sanomille.

– Kyllä se paikkansa pitää, onnellisen oloinen tuore äiti kertoo lehtihaastattelussa.

Lapsen isä on Kolkkalan työparina Poliisit-sarjassa nähty Janne Ojaniemi, 33. Pari rakastui Poliisit-sarjan kuvauksien aikana pari vuotta sitten.

taina kolkkala ja janne ojaniemi3 (002)Tuoreet vanhemmat tapasivat Poliisit-sarjan kuvauksissa.Nelonenmedia

Kolkkala kertoo, että perhe nauttii nyt kaikessa rauhassa vauvan alkutaipaleesta.

– Nautitaan tästä, kaikki on hyvin ja ollaan onnellisia, Kolkkala sanoo IS:lle.

Kolkkala edusti keihäsurallaan Suomea useissa olympialaisissa ja MM-kisoissa. Nykyisin hän työskentelee poliisina Porissa.

Kolkkalan vauvauutisista kertoi ensimmäisenä Seiska.

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit