Ilta-Sanomat uutisoi Matti Nykäsen menehtyneen pitkään jatkuneen haimatulehduksen seurauksena.
Edesmenneen Matti Nykäsen leski Pia Nykänen kertoo Seiskalle, ettei halunnut kuolinsyyn paljastuvan. Ilta-Sanomar kertoi Matti Nykänen menehtyi keuhkokuumeeseen, joka johtui pitkään jatkuneesta haimatulehduksesta. Asiasta kertoivat Matti Nykäsen sisarukset.
LUE MYÖS: Me Naiset: Matti Nykänen soitti Remu Aaltoselle ennen kuolemaansa – kysyi yksinkertaisen kysymyksen
Seiskalle Pia kertoo, että hän oli sopinut Matin äidin ja tyttären kanssa, ettei asiasta puhuttaisi julkisuuteen.
- Järkytyin asiasta, kun luin aamulla uutisen. Sitä ei olisi tarvinnut kertoa julkisuuteen, joku yksityisyys Matillakin olisi pitänyt olla. Hän on kuitenkin elämässään kertonut kaiken lehtien sivuilla, Pia kertoo Seiskalle.
Lähde: Seiska