Sekajätettä vai jotain muuta? Testaa, osaatko lajitella oikein

Ympäristöasiantuntija kertoo, mitkä ovat yleisimpiä kompastuskiviä kotitalouksien lajittelussa.

Huomaatko välillä pohtivasi, mihin lajitteluastiaan roska kuuluu?

HSY:n ympäristöasiantuntija Maija Laineen mukaan tärkeintä on aloittaa lajittelu itselleen helpoimmasta ja pienimmästä roskasta. Suurimpia kompastuskiviä lajittelussa Laineen mukaan on, ettei virheiden pelossa lajittele ollenkaan.

HSY:n sekajätteen koostumustutkimus vuodelta 2021 kertoo, että sekajätteestä yli 40 prosenttia on biojätettä.

– Se kertoo, että kaikki ei toimi lajittelussa kuten pitäisi.

HSY:n alueeseen kuuluvat pääkaupunkiseutu ja Kirkkonummi.

Lajittelussa aluekohtaisia eroja

Moni ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi juomalasi tulee lajitella sekajätteeseen.

Yllättävää on myös, että lajittelussa saattaa olla aluekohtaisia eroja Suomen sisällä. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii leivinpaperi, joka pääkaupunkiseudulla ohjeistetaan lajittelemaan sekajätteeseen, mutta Pirkanmaalla biojätteeseen.

Viestintäpäällikkö Kaisa Halme Suomen Kiertovoima ry:stä kertoo, että kotitalouksien vaarallisen jätteen sekä sekajäte- ja biojätehuollosta vastaavat kunnat itse, mistä syystä alueellisia eroja löytyy.

Esimerkiksi HSY käsittelee alueensa asukkailta kerätyn biojätteen omissa biokaasu- ja kompostointilaitoksissaan. Kyseiseen prosessiin ei Halmeen mukaan sovi kovin hyvin leivinpaperi. 

Pirkanmaan jätehuollon alueen asukkaiden biojätteet käsitellään puolestaan biokaasulaitoksessa, jonne myös leivinpaperi käy.

Katso videolta, mihin roska-astioihin yleiset kotoa löytyvät tuotteet kuuluvatkaan!

Lue myös:

    Uusimmat