HPK:n puolustaja Arto Laatikainen nappasi jo kolmannen Suomen mestaruutensa. Hänelle jo uran jatkuminen vaikeiden vaiheiden jälkeen oli iso voitto.
Laatikainen, 38, kuului HPK:n mestarijoukkueen konkariosastoon. Ainakin ”Lada” vakuutti, että hän jaksaa juhlia nuorempien mukana.
– Aika väsynyt olo nyt on, mutta kun päästään syömään ja ehkä vähän juomaan, niin kyllä se siitä lähtee, Laatikainen totesi kultamitali kaulassa.
LUE MYÖS: Kärppien superlupauksen jäähyssä farssin aineksia – Lasse Kukkonen osoitti äärimmäistä urheiluhenkeä
Laatikainen oli rauhallisuudellaan ja kokemuksellaan loistava vahvistus HPK:lle. Hän voitti aiemmin mestaruuden JYPissä 2012 ja Kärpissä 2015. Lisäksi Laatikainen juhli Ruotsin mestaruutta Färjestadissa 2009.
– Turha näitä mestaruuksia on lähteä vertailemaan sen enempää, mutta huikea suoritus tämä oli. Uskomaton joukkue.
HPK antoi mahdollisuuden
Laatikaisen uran jatko oli vaakalaudalla viime Ilves-kauden jälkeen. Sairastelut veivät pelistä terän, mutta HPK:ssa hän sai taas uuden mahdollisuuden. Hämeenlinnalaisten fysiikkavalmennus sopi kokeneelle pakille.
– Valmennus on järkevää, se on vienyt monia nuoriakin eteenpäin, Laatikainen tähdensi.
– HPK antoi minulle mahdollisuuden, vaikka uran jatko ei ollut itsestäänselvyys. Se lämmittää.
Kolmas maali playoffeissa
Laatikaista ei ole tunnettu uralla kovana maalitykkinä, mutta playoffeissa hän teki kolme osumaa. Niistä tärkein oli 1–1-tasoitus Kärppiä vastaan seitsemännessä finaalissa.
Laatikainen hiipi kuin nuori varsa Valtteri Puustisen mainioon syöttöön.
– Sekin kuvastaa tämän joukkueen tarinaa. Jostain niitä ratkaisijoita putkahti esiin, ja löysimme keinot voittaa. Nytkin olimme välillä aika lirissä.