Seksifantasia, jonka toteuttaminen ylittää odotukset: "Voi saada naisen kukoistamaan"

shutterstock_749185057
Seksi raskaana olevan naisen kanssa on ylittänyt monien odotukset. Kuvituskuva.Copyright (c) 2017 NDAB Creativity/Shutterstock.
Julkaistu 03.12.2021 20:42

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Kaalimato.comin teettämän tutkimuksen perusteella valtaosa seksifantasioitaan toteuttaneista suomalaisista on kokenut todellisuuden vastaavan ainakin osittain odotuksia. Joka kymmenes on puolestaan joutunut pettymään.

Ajatus seksifantasian toteuttamisesta voi tuntua kiihottavalta, mutta tositilanteessa halut sytyttävät mielikuvat saattavat osoittautua pettymyksiksi. Toisaalta joskus ennakko-oletukset saattavat jopa ylittyä.

Tuhat aikuista suomalaista tavoittaneen kyselyn mukaan 84 prosenttia seksifantasioitaan toteuttaneista on kokenut niiden vastanneen ainakin osittain omia odotuksiaan. Vajaalla kymmenesosalla odotukset olivat jopa ylittyneet.

Sen sijaan joka kymmenes seksifantasioitaan toteuttanut oli joutunut pettymään.

– Fantasia on seksuaalinen mielikuva, kunnes se toteutetaan oikeassa elämässä. Punnitessaan fantasian toteuttamisen ja ajatuksen tasolle jättämisen väliltä on hyvä tiedostaa, ettei kaikki välttämättä etene tosielämässä niin kuin oli kuvitellut, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo tiedotteessa.

Lavikainen myös varoittaa fantasioiden toteuttamisen vaikutuksesta ihmissuhteisiin. Yleensä seksihaaveisiin liittyy toinen henkilö. Suhde tähän ihmiseen saattaa muuttua fantasian toteuttamisen myötä.

Esimerkiksi kolmen kimppaan ryhtymistä ystävän kanssa kannattaa harkita kahdesti ennen tositoimia.

0:31img

Katso videolta, mitkä kolme seksiasentoa ovat hauskoja vain teoriassa.

Lue myös: Tämän seksifantasian yllättävän moni suomalainen on toteuttanut: "Haastavuudeltaan omaa luokkaansa"

Huonoiten ja parhaiten odotuksia vastaavat seksifantasiat

Kolmen kimppa onkin yksi huonoimmin suomalaisten odotuksia vastaavista seksifantasioista: 14 prosenttia touhuun ryhtyneistä ei kokenut sitä alkuunkaan toiveiden mukaiseksi. Näytellystä pornosta tuttu sujuvuus ja kemia eivät välttämättä toteudu tosielämässä, kun jokaisella on omat oletukset, halut ja tavoitteet.

Suomalainen kimppakivakonkari kertoi MTV Uutisille vuona 2019, että avoin keskustelu, leikkisyys sekä monitasoinen turvallisuus auttavat tekemään kolmen kimpasta fantastisen kokemuksen.

Kaalimato.comin kyselyn mukaan parhaiten suomalaisten odotuksia vastaava fantasia on seksi raskaana olevan naisen kanssa. Yli puolet, 52 prosenttia, odottavan naisen kehosta haaveilleista koki toteutuneen fantasian vastanneen täysin odotuksia – 10 prosenttia jopa ylittäneen ne.

Toinen tosielämässä hyväksi havaittu fantasia on niin sanottu kymppikerho eli seksin harrastaminen lentokoneessa lennon aikana. Lentokoneessa seksiä harrastaneista 19 prosenttia koki odotustensa ylittyneen.

– Molempia fantasioita yhdistää se, että niiden taustalla on elementtejä, joita ei pystytä kuvittelemaan kunnolla edes fantasiatasolla. Kymppikerho-fantasiassa kiinnijäämisen pelko on esimerkiksi voinut tehdä tilanteesta vielä odotettua kiihottavamman. Raskaana olevan naisen kanssa seksiä harrastaessa voi puolestaan tulla yllätyksenä esimerkiksi se, kuinka raskaus voi saada naisen suorastaan kukoistamaan. Tämä voi välittyä naisen kasvaneena itsevarmuutena omasta kehosta, Lavikainen pohtii tiedotteessa.

Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n suunnittelemaan ja analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat 18–70-vuotiasta suomalaista.

Lue myös: Seksifantasioiden villi kolmen kärki – haaveiletko sinäkin näistä?

Lue myös: Seksiasiantuntija paljastaa "reseptin nautinnolliseen seksiin" – mies, toimi näin!

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

0:50img

Haaveissa orgasmi? Katso videolta viisi varminta asentoa hekuman saavuttamiseen.

Lähde: Kaalimato.com

Tuoreimmat aiheesta

Seksi ja parisuhde