Joskus elämässä tajuaa, että itse pitää itsestäänselvyyksinä asioita, joita muut eivät todellakaan pidä edes normaaleina.
Tässäpä yksi kauan sitten kuulemani vitsi: Kaksi siittiötä ui kilpaa. Toinen kysyi: ”Ollaanko jo perillä munasolun luona?” Toinen vastasi: ”Älä höpsi. Eihän me olla edes ohitettu äänihuuliakaan.”
Vitsi toimikoon alustuksena tälle aiheelle, josta on ehkä hieman hankala puhua kuulostamatta härskiltä tai suorastaan törkeältä, mutta jota nyt kuitenkin olen tässä viime aikoina miettinyt viattoman hämmennyksen vallassa.
Kerroinkin jo eräässä aiemmassa kolumnissani ensimmäisestä poikaystävästäni, joka opetti minulle liki kaiken, mitä seksistä pitää tietää. En ole koskaan kyseenalaistanut hänen oppejaan. Ei ole tarvinnut, sillä opit ovat toimineet kuin häkä kaikissa tilanteissa, missä niitä nyt ikinä onkaan tarvittu.
VASTALAUSE: Hep! Olin yksi niistä, joka sanoi, että ei niele. Ja pysyn kannassani. Jokaisella on oikeus olla nielemättä, koska kenenkään ei tarvitse syödä ja niellä mitään, mistä ei tykkää. Ja ei, en tykkää tämän tavaran mausta. Sori vaan miehet.
En myöskään niele vain sen takia, että miehelle tulisi tästä hyvä mieli tai ettei toiminta seisahtuisi. Ei siinä kauaa mene, kun käväisen lavuaarilla. En pakota miestä imemään minun nesteitäni, joten älkää pakottako minuakaan.
– Rouva Rietas
Viime aikoina olen kuitenkin ymmärtänyt, että on yksi asia, joka ei olekaan niin yleinen ja itsestään selvä kuin olin ajatellut. Asia, jonka olen muitta mutkitta tehnyt jo viimeiset 14 vuotta kyseenalaistamatta sitä kertaakaan. Asia, joka näköjään saa yhden tytön kakomaan jo ajatuksesta ja toisen pudistamaan villisti päätään ja hokemaan: ”Ei, ei, ei... Ei missään nimessä.” Niin ja kolmannen (eli minut) demonstroimaan hämmentyneenä, että sehän on helppoa: ”Katsokaa, tytöt, näin vaan nopeasti, KLUNK!” Johon muuten vastaus on: ”Joo, joo, kyllä mä osaan, mutta en HALUA!”
En tiedä, mitä ajatella. Tämähän on vähän kuin näyttäisi punaista omenaa muille, ja kaikki muut väittäisivät sen olevan vihreä. Ei oikein tiedä, onko itse tulossa hulluksi, vai ovatko kaikki muut sekaisin.
Katsokaas, kun olen itse tunnetusti todella nirso ruoan suhteen. Ei siis todellakaan ole normaalia, että pystyn nielaisemaan ilman oksennusrefleksiä jotain, mitä muut eivät pysty edes ajattelemaan.
Vaikka kuinka mietin ja pohdin, en vain ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa. Eiväthän makuhermot ehdi edes mukaan. Mitkä ovat nimittäin vaihtoehdot? Et edes anna miehen tulla suuhusi? Tai käyt vessassa sylkemässä välittömästi tilanteen lauettua (ihan kirjaimellisesti)? Epäkohteliasta ja tunnelman tappavaa, jos minulta kysytään. Jos mies tekisi taikojaan alapäälleni, ja ryntäisi sen jälkeen vessaan purskuttelemaan vettä, voin vannoa, että se jäisi viimeiseksi kerraksi.
Olen tämän suuren oivallukseni jälkeen toki haastatellut aiheesta myös miehiä. Yksi mies paljasti, että ex-vaimo lopetti nieleskelyn välittömästi papin aamenen jälkeen – ja tilanteissa, joissa yhdyntä ei onnistu, suihinotollahan ei sitten muuten tee mitään, jos sen lopettaa kesken, pettynyt mies valitti.
Toinen mies puolestaan kertoi, että on ihan oikeasti harvinaisempaa, että nainen nielee kuin, että ei nielisi. Tätä jäinkin hämmentyneenä miettimään. Ei minulta yksikään mies ole kysynyt, nielenkö vaiko enkö, joten missä vaiheessa tämä kerrotaan miehelle? Kaikki kun eivät todellakaan varoita etukäteen, milloin ampu tulee. Kysyy nimimerkki Epätietoinen.
Joka tapauksessa, tämä taitaa olla asia, jota jään pohtimaan hiljaa itsekseni, enkä tyrkytä kenellekään mielipiteitäni – olenhan selvästi jo alakynnessä. Pick your battles, valitse taistelusi.