Julkiset hellyydenosoitukset – onko mitään kiusallisempaa?
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että pariskunnat halaavat toisiaan julkisesti – vaikkapa tavatessaan tai erotessaan.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että siinä samalla vaihdetaan suukko.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kahvilassa istutaan käsi armaan ympärillä.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että joskus harvoin ja spontaanisti pari vaihtaa suudelman keskenään – vaikkapa iloisia uutisia saatuaan.
Mutta ihan kaikkea en minäkään kaikessa armeliaisuudessani sulata.
"Mikään ei pilaa arkiaamua tehokkaammin kuin..."
Tässä eräänä päivänä junassa jouduin todistamaan jotain niin ällöttävää käytöstä kuin olla ja voi. Junavaunun toisessa päässä, melkein minun näkymättömissäni, istui pariskunta. En voinut nähdä kuin puolet naisesta, jonka olkapään ympärille oli kiedottu käsi. Sitä vastoin kuulin heidät kyllä. Jatkuvasti. Valehtelematta puolen minuutin välein tuo olkapäälle kierretty käsi veti naista lähemmäksi, ja muuten hiljaisessa vaunussa kuuluivat kosteat muiskahdukset. Aina noin kuusi kerrallaan.
Siis mikään ei pilaa arkiaamua tehokkaammin kuin limainen kielipeli julkisella paikalla. Hyi olkoon! Muistuttaa ihan teinipojan epätoivoista käytöstä. Sitä sellaista, jota tapahtuu, kun on vihdoin saanut vierelleen tytön, joka suostuu koskemaan, ja ennen kaikkea antaa koskettaa.
Ja ei, en minä ole kateellinen, vaikkei vierelläni junassa istunutkaan se kuuma adonis, jonka suutelusta voin tällä hetkellä vain haaveilla. Sillä vaikka hän olisi siinä istunutkin, ja vaikka hänen läheisyytensä saisi minut kuvittelemaan paljon tuhmempiakin asioita kuin suukottelu, niin en kai minä nyt tekisi sitä siinä kaikkien ihmisten edessä? Sen verran välitän itselleni tuntemattomista ihmisistä – ja maineestani – vaikkei sitä heti uskoisikaan. Ainakaan silloin, jos tuntee jo maineeni.
Ja sitä paitsi, jos se kuuma mies haluaisi imutella kanssani julkisesti, hänen kuumuutensa kokisi inflaation hyvin äkkiä.
Ymmärrättekö te julkisia rakkaudentekoja viljelevät ihmiset sitä, kuinka kiusallista moisen toiminnan todistaminen on? Ehkä se menisi vielä hämyisessä baarissa promillen humalassa, mutta ei selvinpäin. Ei junassa. Ei maanantaina. Eikä ainakaan ennen aamukahviani, hitto soikoon. Siksi tässä jutussa naureskelun kohteeksi joutunut nainen sai kaiken sympatiani puolelleen – ymmärrän häntä täysin!
Olen todistanut tällaista toimintaa ennenkin, ja olen havainnoinut, että yksi asia on näille toisiaan julkisesti nuoleskeleville pariskunnille yhteistä: aloitteen tekevät aina miehet. Tämä saattaa tulla yllätyksenä, sillä hellyydenosoituksista tulee stereotypisesti mieleen itseen tykö tekevä "Halipusu!"-nainen. Mutta ei. Kaiken pahan alku ja juuri löytyy epävarmoista miehistä, joiden täytyy minuutin välein todistella muille läsnäoleville, että he ihan aikuisten oikeasti ovat saaneet vierelleen ihka oikean naisen – sen puhallettavan sijaan.
Harmi vain, että miehestä seksikkään tekee nimenomaan itsevarmuus. Limailijamiesten vallan alle joutuneet naiset ovatkin selvästi kiusaantuneita tilanteista, eivätkä tunnu kokevan sitä millään lailla kiihottavana. He ikäänkuin tajuavat kyllä, että märät suudelmat junassa tai muissakaan julkisissa paikoissa eivät ole nautinto kenellekään. Jostain syystä he eivät kuitenkaan uskalla sanoa sitä sille epävarmuutta uhkuvalle ja läheisyyttä janoavalle kumppanilleen.
Sanokaa! Säästäkää kaikki kosteus kotiin.
Pyydän.