Seksin arvostus on kasvussa ja itsetyydytystä harrastetaan entistä enemmän. Seksi näyttäisi olevan entistä tärkeämmässä asemassa myös onnellisesta parisuhteesta puhuttaessa.
Professori Elina Haavio-Mannila ja dosentti Osmo Kontula ovat tutkineet suomalaisten seksuaalielämän muutosta 1990-luvun aikana ja verranneet tuloksia vastaaviin tietoihin Ruotsista, Virosta ja Pietarista.
Tulokset kertovat, että seksin arvostus kasvoi molemmilla sukupuolilla Suomessa 1990-luvulla. Yhdyntähalua oli tullut lisää, itsetyydytystä oli harrastettu enemmän, seksuaaliset kokeilut olivat yleistyneet ja pornografia koettiin huomattavasti aiempaa kiihottavammaksi.
Myös seksuaalinen itsetunto oli vahvistunut ja seksiä oli pidetty entistä tärkeämpänä parisuhteen onnellisuuden kannalta. Kumppaneihin ja vuorovaikutukseen heidän kanssaan kohdistettiin aiempaa suurempia seksuaalisia odotuksia. Elämän erotisoituminen oli tapahtunut käsi kädessä yksilön seksuaalioikeuksia korostavien arvojen vahvistumisen kanssa.
Yhdyntähalut kasvaneet
Sekä miesten ja naisten yhdyntähalu oli kasvanut Suomessa 1990-luvulla. Kun monet olivat ennen olleet tyytyväisiä muutamaan yhdyntään kuukaudessa, nyt kaivattiin muutamaa yhdyntää viikossa. Yhdyntämäärät olivat kuitenkin säilyneet naisilla suunnilleen ennallaan paitsi yli 60-vuotiailla, joilla oli ollut aiempaa useampia yhdyntöjä.
Miehillä yhdynnät olivat jopa vähän harventuneet. Suomalaisilla oli ollut yhdyntöjä keskimäärin 70–80 vuodessa. Yhdyntämäärät poikkesivat Suomen ja naapurimaiden välillä vain siinä, että Virossa ja Pietarissa ikäihmiset ja Ruotsissa nuoret miehet olivat olleet muita harvemmin yhdynnässä.
Ruotsalaiset olivat aloittaneet yhdyntänsä suomalaisia nuorempina, mutta nuoressa sukupolvessa maiden erot olivat häviämässä. Virossa naiset olivat aloittaneet yhdynnät 1–1,5 vuotta suomalaisia myöhemmin ja miehet noin vuoden myöhemmin. Pietarissa ero Suomeen oli molemmilla sukupuolilla noin kaksi vuotta. Se vastasi Suomen tilannetta 20–30 vuotta sitten. Yhdyntöjen aloitusikä oli lievästi laskenut Suomessa 1990-luvulla.
Venäjällä ja Virossa vähemmän partnereita
Sukupuolikumppanien lukumäärä oli säilynyt 1990-luvulla Suomessa suunnilleen ennallaan. Määrä oli ollut miltei sama Suomessa, Ruotsissa ja Virossa koko elämän ajalta. Pietarissa kumppaneita oli ollut naapurimaita vähemmän. Ruotsissa ja Suomessa naisilla oli ollut useammin vähintään 10 kumppania kuin Virossa ja Pietarissa.
Suomalaisten ja ruotsalaisten itsetyydytys oli ollut suunnilleen yhtä yleistä. Pietarissa se oli ollut huomattavasti harvinaisempaa ja vastasi Suomen tilannetta noin 30 vuotta sitten. Virolaisten ilmoittamien itsetyydytyskertojen määrä oli Suomen ja Pietarin puolivälissä. Suomessa kukin ikäluokka oli säilyttänyt iän karttuessa suunnilleen sen itsetyydytyksen tason, jonka se oli omaksunut nuoruudessaan.
Kondomin käyttö vähentynyt
Kondomin käyttö oli vähentynyt Suomessa 1990-luvulla ehkäisyä tarvitsevilla. Myös satunnaisissa suhteissa kondomia oli käytetty aiempaa harvemmin. Viime yhdynnässä sitä oli käyttänyt tilapäissuhteissa vajaa puolet molemmista sukupuolista.
Sukupuolitautitartunnan joskus saaneiden osuus olikin kohonnut usean sukupuolitaudin kohdalla kahdesta kolmeen prosenttiyksikköä. Viroon ja Pietariin verrattuna suomalaisten ehkäisytavat olivat kuitenkin edelleen olleet suorastaan mallikelpoiset. Virossa oli käytetty viimeisimmässä yhdynnässä usein keskeytettyä yhdyntää. Pietarissakin oli turvauduttu huomattavasti Suomea useammin keskeytettyyn yhdyntään tai varmoihin päiviin.
Pohjoismaissa tyytyväisyys suurempaa
Seksuaalielämäänsä ainakin melko tyytyväisten osuus oli Suomessa ja Ruotsissa noin kolme neljäsosaa, mutta Virossa vain noin 60 % ja Pietarissa vain puolet. Sukupuoliyhteyksiään miellyttävinä pitävien osuus oli Virossa eri ikäisillä 10–20 prosenttiyksikköä alempi kuin Suomessa. Virossa arviot yhdyntöjen miellyttävyydestä rinnastuivat suomalaisten arvioihin 1970-luvulla. Pietarissa naiset olivat sukupuolielämäänsä paljon tyytymättömämpiä kuin miehet. Muualla miehet ja naiset olivat siihen suunnilleen yhtä tyytyväisiä.
Sukupuolten väliset erot kaventuneet
Yhtenä trendinä Suomessa oli ollut sukupuolten samankaltaistuminen seksuaaliasioissa. Miesten ja naisten vastaukset olivat lähentyneet toisiaan esimerkiksi ensimmäisen yhdynnänkumppanin vakituisuudessa, naisten aloiteoikeudessa, toivotuissa yhdyntämäärissä ja käsityksissä pornografian kiihottavuudesta. Samankaltaistumista oli tapahtunut myös itsetyydytyksessä, uskollista suhdetta kaipaavien osuudessa, rinnakkaissuhteissa, yhdyntäkumppanien lukumäärissä ja käsityksessä omasta seksuaalisesta taitavuudesta.
Ruotsalaiset pitivät pornografiaa huomattavasti harvemmin hyvin kiihottavana kuin suomalaiset. Virolaiset taas olivat tässä asiassa lähes samaa mieltä kuin suomalaiset. Pietarissa ja Virossa miehet arvioivat seksuaalisen taitavuutensa paljon paremmaksi kuin naiset. Suomessa tämä sukupuoliero oli pieni.
Uskottomuus pannassa
Suomessa tapahtuneet asennemuutokset kertoivat uudenlaisen yksilöiden tarpeista lähtevän sopimusmoraalin vahvistumisesta. Siinä yksilöiden seksuaalista itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan niin kauan kunnes he solmivat nykypäivänä usein lähes pelkälle tunnesuhteelle rakentuvan parisuhteensa. Tässä parisuhteessa heidän on osoitettava luotettavuutensa ja tunteidensa aitous sitoutumalla seksuaaliseen uskollisuuteen. Parisuhteiden muutoksen seurauksena varsinkin nuoret naiset hyväksyivät entistä harvemmin kumppaninsa syrjähyppyjä.
Pietarissa ja Virossa miehet hyväksyivät miehen uskottomuuden paljon yleisemmin kuin naiset. Siellä vallitsi yhä Suomesta jo ennen 1990-lukua kadonnut miestä rinnakkaissuhteissa suosiva kaksinaismoraali.
Raportti on hakuteos niin tutkijoille kuin muillekin seksologian alalla työskenteleville ja tarjoaa yhtä lailla muillekin kiinnostuneille sukelluksen suomalaisten seksuaalielämän muutoksen konkreettisiin ilmentymiin ja sen eri yksityiskohtiin.
Professori Elina Haavio-Mannila ja dosentti Osmo Kontula ovat tutkineet Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen ja Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen yhteishankkeena suomalaisten seksuaalielämän muutosta 1990-luvun aikana Vertailututkimuksen tulokset on julkaistu kirjassa "Seksin trendit meillä ja naapurissa". Suomen tulokset perustuvat vuosina 1971, 1992 ja 1999 tehtyihin edustaviin valtakunnallisiin väestökyselyihin
AVA
Kuvat: Shutterstock
Lähde: Seksin trendit meillä ja naapurissa, Väestöliitto