Seksin ostaminen on edelleen asia, josta ei juurikaan puhuta. MTV Uutisten haastattelussa seksiä sivutyönään myyvä Juhani kertoo, miksi naiset hakeutuvat hänen luokseen.
Tamperelaisen omakotitalon alakerrassa on pelkistetty huone. Punaisilla petivaatteilla päällystetty sänky voisi kuulua kenen tahansa makuuhuoneeseen. Sängyllä istuu kauluspaitaan ja farkkuihin sonnustautunut tarkasti sanansa asetteleva mies. Seksityöstä kun saa revittyä niin helposti otsikoita.
Mies on Juhani seksityötä sivutoimenaan tekevä keski-ikää lähestyvä mies. Hän esiintyy artikkelissa samalla nimellä kuin hänet tunnetaan alalla. Se ei kuitenkaan ole hänen oikea nimensä.
Työhuoneen seinällä riippuu kettinkiä, keppejä ja piiskoja. Suurin osa välineistä on peräisin rautakaupasta. Uusin ostos on yli metrin mittainen sikojen paimentamiseen tarkoitettu sähköpiiska.
– Nyt, kun kuvaat ainoastaan näitä, niin ihmiset saavat taas yksipuolisen kuvan tästä koko hommasta, Juhani tokaisee sängyltä.
Jätetään siis kuvailut hetkeksi ja keskitytään siihen, miksi Juhani alkoi myydä seksiä.
Seksin ostaminen on tabu
Seuralainen, avec, rattopoika, mieshuora ja maksullinen mies. Näillä sanoilla Juhani esittelee itsensä seksityötä käsittelevässä blogissaan. Monelle huora-sana särähtää korvaan, mutta Juhani ei ole herkkä siitä, millä nimellä häntä kutsutaan. Hän on kasvattanut paksun nahan.
Palveluvalikoimasta löytyy muun muassa seksi- ja seurapalveluja sekä seksuaalineuvontaa. Asiakas ostaa aikaa, jonka hän käyttää, miten haluaa – Juhanin sallimissa rajoissa. Tunti miehen seurassa maksaa 250 euroa. Jos toiveena on pelkkää seksuaalineuvontaa, hinta on huokeampi.
– Joku voi pitää summaa suurena, mutta kun siitä vähennetään verot, markkinointiin käytetty aika sekä kaikki muut kulut, jää tuntiliksa melko paljon pienemmäksi.
Naisten käyttämistä seksipalveluista ei juuri puhuta. Juhani kuitenkin tietää kokemuksesta, että myös naiset ostavat seksipalveluja. Kun hän pyynnöstäni luo stereotyyppisen kuvan asiakkaastaan, miehen kulmat menevät hetkeksi kurttuun. Laajasta skaalasta on vaikea puristaa yhtenäistä muottia.
– Keski-ikäinen, työssäkäyvä, koulutettu ja itsenäinen nainen. Poikkeuksia on kuitenkin enemmän kuin tähän muottiin sopivia.
Puhumista ja kivun tuottamista
Koska suurin osa alalla olevista toimii yksin ja salassa, on hankala arvioida, kuinka paljon Suomessa on seksityötä tekeviä. Usein viitataan Anna Kontulan vuonna 2005 julkaistuun tutkimukseen, jossa arvioidaan seksityöntekijöiden määrän olevan noin 8 000.
Seksityötä pidetään enemmän naisten ammattina, ja totta onkin, että miesten osuuden on arvioitu olevan ainoastaan kymmenesosa kaikista seksityöntekijöistä. Todennäköisesti alalla olevien miesten määrä on kuitenkin arvioitua suurempi, sillä juuri miehet työskentelevät usein yksin ilman tukiverkostoa.
Yleensä seksiä myyvät miehet tarjoavat palveluita toisille miehille. Juhanin työhuoneessa sen sijaan vierailee enimmäkseen naisia, joskin miehiäkin löytyy asiakkaista. Tarpeita on yhtä monia mitä asiakkaitakin.
– Toiset haluavat puhua ja olla lähellä, toiset taas kunnolla selkään kaksi tuntia putkeen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen...
BDSM eli eroottiset valtaleikit, jotka sisältävät usein sitomista ja kivun tuottamista, ovat Juhanin erikoisalaa.
– Osalla on sellaisia pyyntöjä, joita kovin moni ei voi toteuttaa. Voi olla tarve tutustua turvallisesti omiin mieltymyksiin esimerkiksi kivun suhteen, eikä ole löytänyt tarpeeksi luotettavaa kumppania.
Naulakkoon ripustetut työvälineet on hankittu erityisesti BDSM-sessioita silmällä pitäen. Amatöörin silmään välineistö näyttää todella kivuliaalta.
– Yksi rajoistani on se, että asiakkaalle ei saa jäädä pysyvää vammaa tai sellaisia jälkiä, joita hän ei ole halunnut.
Ensimmäinen asiakas kahdessa viikossa
Nahkan ja sähkön vastapainoksi moni hakee Juhanin makuuhuoneesta herkkyyttä ja lämpöä. Juhani vahvistaa seksityöläisten usein kertoman monien korvaan urbaanilta legendalta kuulostavan väittämän: seksityö on enemmän puhumista kuin panemista. Tämän tiedon varjolla ei yllätä, että Juhani kouluttautuu seksuaalineuvojaksi.
– Läsnäolon tarve on se asia, mikä yhdistää kaikkia asiakkaita. Se, että joku kiinnittää huomiota juuri heihin. Tänne tulevat ovat usein todella auki. Siinä näkee syvemmälle kuin sen kiiltokuvan, joka käy hakemassa lapsia tarhasta kiireessä.
Juhani on ollut alalla jo jonkun aikaa, ja nyt hänellä on jo useampia vakioasiakkaita. Asiakkaat eivät kuitenkaan ole löytäneet Juhanin palveluita ilman työtä. Ensimmäinen asiakas otti yhteyttä tutun kautta pari viikkoa sen jälkeen kuin Juhani oli päättänyt kokeilla seksityötä. Hän pitää itseään onnekkaana, kun ensimmäinen asiakassuhde syntyi niin nopeasti.
Lue myös: Raskasta kaksoiselämää elävä Minttu haluaa, ettei kenenkään pitäisi hävetä seksityötä ja kertoo, mihin viisi vuotta sitten heitetty vitsi on johtanut: "Äidin mukaan on tärkeintä, että olen onnellinen"
Juhanin mukaan seksityötä tekevien miesten onkin hankalampaa saada asiakkaita kuin alalle tulevien naisten.
– Uusille naisille on heti valmiina asiakaskunta, mutta toisaalta he saavat sähköpostiinsa myös paljon asiattomia yhteydenottoja.
Juhanin sähköpostiin ei eksy törkypalautetta. Hän kuvailee asiakkaitaan järkeviksi ja sydämellisiksi ihmisiksi. Luottamus onkin yksi keskeisimpiä asioita seksityössä.
– On tärkeää antaa asiakkaille lupa olla oma itsensä. Ihmiset kaipaavat todella paljon läsnäoloa ja luottamusta.
”Ei minulla ole sielua myynnissä”
Juhanin lapsuudesta on turha hakea syytä seksityöhön ajautumiselle. Hänen historiastaan ei löydy lapsuudessa koettua suurta traumaa tai rahapulaa, jolla voisi selittää ”päähänpiston”. Juhani on korkeasti koulutettu ja hänellä on koulutustaan vastaavassa päivätyössä.
Seksityö alkoi kiinnostaa Juhania vasta aikuisiällä, ja seksipositiivisisesta ystäväpiiristä löytyi tukea kokeilulle. Äidille kertominen sen sijaan oli kova paikka.
– Eihän äiti tykännyt, mutta hän oli saanut esimakua, sillä olin jo aiemmin kertonut kiinnostuksestani polyamorisiin suhteisiin. Tämä oli kuitenkin hankalampi ajatus.
Lue myös: Seksiä myyvä espoolaispariskunta astui MTV:n suoraan lähetykseen – avaavat seksityön arkea sekä asioita, jotka pysyvät salaisuuksina: "En ole poikkeuksellinen tapaus tällä kentällä"
Juhania ovat pistäneet silmään keskustelupalstojen kuvaukset siitä, kuinka seksityöläisten ajatellaan myyvän sielunsa seksin lomassa.
– Ei minulla ole mitään sielua myynnissä. Sen näkee vaikka nettisivuilta, Juhani kuittaa.
Vaikka Juhanilla on sielua lukuun ottamatta palveluita laidasta laitaan, yhtä asiaa hänen työhuoneessaan ei tapahdu. Hän ei harjoita asiakkaan kanssa penetraatioseksiä peniksellä.
– Toisinaan joku on ihmetellyt, että mikä homma se on, että minä en itse pane. Se johtuu siitä, että tämä maailma on jo tarpeeksi peniskeskeinen. Olen huomannut, että monesti naiset eivät edes nauti penetraatiosta niin paljoa, ja miehet taas kokevat siitä paineita.
”Ihmiset tekevät seksityötä, vaikka mikä olisi”
Joka päivä Juhani havahtuu siihen, kuinka vähän suomalaiset tietävät seksityöstä. Eniten häntä kismittää, että asiasta vääntävät sellaiset ihmiset, joilla ei ole faktat hallussa.
– Tänään viimeksi törmäsin siihen, että joku luuli, että ostaminen on laitonta ja teki sen perusteella päätelmiä.
Suomessa niin seksin ostaminen kuin myyminenkin on laillista. Sen sijaan seksin ostaminen parituksen tai ihmiskaupan uhrilta on tuomittavaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen...
Suomessa on aika-ajoin nostettu keskusteluun niin kutsuttu Ruotsin malli, jossa seksin ostaminen olisi myös laitonta. Juhani pudistaa päätään ajatellessaan skenaariota.
– Se on ihan sama kuin yrittäisi pysäyttää pohjoistuulen. Ihmiset tekevät seksityötä, vaikka mikä olisi.
Seksityön ja seksin ostamisen rajoittamista perustellaan usein ihmiskaupan kitkemisellä. Juhani ei kiellä parituksen tai ihmiskaupan olemassaoloa, vaikkakaan se ei näy hänen arjessaan.
– Jos ihmiskauppaan halutaan todella puuttua, niin siihen pitäisi puuttua laajemmin kuin kieltämällä seksityö, joka on ainoastaan hyvin pieni osa siitä.
”Näen seksityön hyvät puolet”
Moni seksityötä tekevä kokee Suomen lakien hankaloittavan turhaan työskentelyä. Tikunnokkaan on noussut erityisesti tämänhetkinen parituslaki, joka hankaloittaa muun muassa laillista seksityötä tekevien työturvallisuutta, asiakkaiden kontaktointeja sekä tilojen vuokraamista. Tämä aihe on yksi Juhanin lempiaiheista, sillä laki rajoittaa myös hänen liiketoimintaansa.
Juhanin työtila ja välineet ovat koskemattomia pääosan ajasta, koska hän tekee seksityötä sivutoimisesti ja ottaa asiakkaita vastaan usein vain kerran viikossa. Hän ei kuitenkaan voi vuokrata tilaa toiselle seksityöntekijälle saamatta parittajan leimaa. Jos hän sen sijaan hankkisi itselleen joskus sihteerin, olisi sihteeri lain silmissä hyvin todennäköisesti Juhanin parittaja.
Lue myös: Seksikaupasta paljastui kummallisia yksityiskohtia, joita järjestökin ihmettelee: "Miten tätä ammattia oikein pitäisi käytännössä harjoittaa?"
Erityisen katkeransuolainen tilanne on siksi, että Juhani haluaisi tehdä seksityötä entistä enemmän tulevaisuudessa. Hänen tulevaisuuden haaveenaan olisi vähentää nykyisiä päivätöitä ja panostaa enemmän aikaa seksityöhön.
– Näen itse seksityön hyvät puolet. Sen kuinka ihmiset löytävät itsestään ja kehostaan uusia nautintoja, kuinka parisuhteet pysyvät kasassa, kun toinen ei eläkään jatkuvassa puutteessa kotona.
Kun kysyn Juhanilta, miksi seksityötä pitäisi saada tehdä, saan yksinkertaisen, mutta tyhjentävän rehellisen vastuksen.
– Koska tämä on vapaa maa.