Mannerheim-elokuvan tuottaja Markus Selinin viikonloppu sujui ihmisten yhteydenottoihin vastaillessa. Yhteydenottojen pääasiallinen viesti oli se, että ihmiset haluaisivat tukea Mannerheim-elokuvan kuvaamista.
Tukeaan ovat tarjonneet niin suurten yritysten johtajat kuin tavalliset kansalaisetkin. Tarjottu tuki on vaihdellut 50 eurosta erisuuruisten laskujen maksamiseen.
– Nyt tutkitaan sitä, että olisiko yksityisten ihmisten tuen vastaanottaminen juridisesti mahdollista. Keräyslupa täytyy järjestää ja verotusasiat ottaa myös huomioon, sanoo Selin.
Tarkoitus on, että ihmisten ideat otetaan käyttöön. Se, mitä tullaan tekemään, päätetään Selinin mukaan aivan muutaman päivän sisällä.
Mannerheim on persoonana suomalaisille tärkeä. Ehkä juuri siitä johtuu se, että elokuvan tilanne näyttää tällä hetkellä aivan uskomattoman hyvältä, Selin toteaa.
– Kukaan ei voi tällä hetkellä tietää sitä, milloin kuvaukset päästään aloittamaan. Ideaalitilanne olisi se, että ulkokohtaukset kuvattaisiin tämän talven lumilla. Kaikki tarpeellinen on panssarivaunuja myöten olemassa, kertoo Selin.
Lue lisää Maikkarin Uutissivustolta.
Lue myös: Pelastaako kansa Mannerheim-leffan?
Rennyn Mannerheim-elokuva jäihin
(MTV3)