Suomalaispelaaja Otto Virtasen tie tyssäsi Yhdysvaltain avoimessa tennisturnauksessa . Virtanen kohtasi torstaina kaksinpelin toisella kierroksella Australian Alex de Minaurin, joka kaatoi suomalaisen erin 7–5, 6–1, 7–6 (7–3).
De Minaur on maailmanlistalla kymmenentenä.
– Vastustaja oli kova ja osoitti miksi on maailman kärkikymmenikössä, Virtanen kertoi STT:lle.
LUE MYÖS: Otto Virtanen joutui taipumaan tähtipelaajan käsittelyssä
Virtanen oli edennyt toiselle kierrokselle kukistettuaan aiemmin tällä viikolla ylivoimaisesti Ranskan Quentin Halysin, joka oli suomalaisen tavoin selviytynyt pääsarjaan karsintojen kautta.
Selän tutkimukset ennen Davis Cupia
Virtanen harmitteli selkänsä kuntoa.
– Suomeen kun palataan, niin tutkimukset käyntiin. Täällä aloitettiin jo prosessi.
– Alaselässä on jotain häikkää, se tuli tänään itse asiassa ihan puskista, se harmittaa todella paljon, Virtanen totesi.
23-vuotias Virtanen on edennyt grand slam -turnauksessa toiselle kierrokselle nyt kahdesti urallaan. Edeltävän kerran Virtanen nähtiin toisella kierroksella heinäkuussa pelatussa Wimbledonissa. Tuolloin hän taipui viisieräisessä taistossa Yhdysvaltain Tommy Paulille.
LUE MYÖS: Shokkitappio! Supertähti Carlos Alcaraz lauluun US Openissa
US Open on kauden viimeinen grand slam -turnaus.
– Kauden viimeinen grand slam ja kauden tärkeimpiä otteluita, huono homma että juuri tänään tuli selkäongelma, Virtanen pohti.
Virtaselle jäi kuitenkin paljon käteen turnauksesta.
– Paljon saanut oppia tästä reissusta. Oppia, että miten jatkossa tällaisissa isoissa otteluissa voi tehdä asioita eri tavalla.
Seuraavana tähtäimessä on Davis Cup, jossa Suomi pelaa Manchesterissa 10.–15. syyskuuta.
– Minun lempiviikkoja henkilökohtaisesti, kun pääsee tiimin kanssa sinne pelaamaan ja viettämään koko viikon, Virtanen kertoi.
Viime vuonna Suomi ylsi Davis Cupin finaaliturnauksen välierään.
– Tavoitteet on korkealla, ja mielestäni meidän joukkue syttyy isoista peleistä ja pystyy pistämään parasta aina Davis Cupissa, Virtanen kertoi luottavaisena.