Kotiinsa surmatun 38-vuotiaan Pasi Aaltosen tapaus on yhä mysteeri. Poliisi ei ole tavoittanut tuntemattomaksi jäänyttä tekijää yli 15 vuotta jatkuneista ponnisteluista huolimatta, mutta on toiveikas tapauksen ratkeamisen suhteen. Tutkinnanjohtajan mukaan tehtävää riittää vielä.
Aaltonen löydettiin kuolleena asunnostaan elokuun lopulla vuonna 2002. Löytäjä oli huoltomies, jonka naapurit olivat hälyttäneet paikalle asunnosta levinneen hajun ja haukkuvien koirien takia.
Mies oli surmattu teräaseella noin viikkoa aiemmin perjantain ja lauantain välisenä yönä 23.-24. elokuuta 2002.
Ennen kuolemaansa Aaltonen oli lähtenyt viettämään perjantai-iltaa Tampereen yöelämään ja päätynyt Otavalankadulla tuolloin sijainneeseen Mixei-homobaariin. Sieltä hän oli poistunut jo puolenyön aikaan ja tiettävästi yksin.
Miehen tiedetään ehtineen kotiinsa, mutta tiedossa ei ole, mitä ennen verityötä tarkalleen tapahtui. Asian selvittämistä on vaikeuttanut se, että surmaaja on onnistunut pakoilemaan virkavaltaa yli 15 vuoden ajan.
Tuntematon kenkämies kiinnostaa
Poliisi on aiemmin arvellut, että henkirikoksen motiivina saattoi olla mustasukkaisuus. Tekijäksi on ainakin yksi varteenotettava epäilty.
Silminnäkijähavainnon mukaan Aaltosen asunnon suunnalta poistui surmayönä tummiin housuihin ja vaaleaan paitaan pukeutunut hoikka ja tummahiuksinen mies, jolla oli kädessään kengät.
Mies käveli ensin Aaltosen kotikatua, eli Satamakatua pitkin ja kääntyi sitten Näsinlinnankadulle. Kadulta löydettiin myöhemmin hylättynä mustat 42-kokoiset Sievin turvajalkineet.
Kärjistään vahvistetut kengät olivat ilmeisen uudet, sillä malli oli tullut markkinoille vain vuotta aiemmin.
Poliisi pitää kenkiä ratkaisevana vihjeenä, ja ne on myös yhdistetty surmapaikkaan. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Siljamäki Sisä-Suomen poliisista kertoo, että kenkiä on pyöritelty ja tarkasteltu tutkinnassa kaikilla mahdollisilla keinoilla.
Tekijää niiden avuilla ei ole kuitenkaan saatu kiinni. Siljamäen mukaan poliisilla on ollut tutkinnassa "hyviä lähtöjä", mutta toistaiseksi tapauksen loppuratkaisu antaa odottaa itseään.
Poliisi toivoo yleisön apua
Puhelimessa Siljamäki kuulostaa kaikesta huolimatta toiveikkaalta.
Hän ei paljasta, onko poliisi saanut tietoonsa jotain uutta, mutta kertoo, että tutkittavaa riittää vielä. Työ on jatkunut aivan näihin päiviin saakka, ja jatkuu edelleen.
– Tapaus ei ole vaipunut unholaan. Voi olla, että syksyllä pääsemme tekemään jotain vielä aktiivisemmin. On vielä tehtävää, hän muotoilee.
Siljamäen mukaan poliisi on saanut vuosien varrella hyviä yleisövihjeitä tapaukseen liittyen. Viime aikoina vinkkejä on kuitenkin tullut vähänlaisesti. Hän toivookin, että asiasta mahdollisesti jotain tietävät auttaisivat poliisia tutkinnassa ja kertoisivat tiedoistaan esimerkiksi sähköpostitse.
Vihjeitä voi lähettää suoraan tutkinnanjohtaja Siljamäelle osoitteeseen juha.siljamaki(ät)poliisi.fi.