Pariisin olympialaisissa aikaa viettänyt ex-tennistähti Serena Williams koki saaneensa perheensä kanssa töykeää kohtelua tyhjillään olleessa ravintolassa.
Williams julkaisi yhteisöpalvelu X:ssä tekstin, jossa hän ihmetteli pariisilaisen luksushotellin ravintolahenkilökunnalta saamaansa kohtelua.
Olympialaisten avajaisissa soihtua kantanut tennistähti oli aikeissa mennä perheineen syömään maanantai-iltana, mutta tyhjältä vaikuttanut ravintola käännytti seurueen pois. Terassilta on näkymä Eiffel-tornille.
– Hui sentään, @peninsulaparis. Minulta on estetty pääsy tyhjän ravintolan kattoterassille ennenkin, muttei koskaan lasteni kanssa. Kerta se on ensimmäinenkin, Williams taivasteli postauksessaan.
Päivitys tavoitti miljoonia ihmisiä, ja luksushotellissa havahduttiin nopeasti tiedossa olevaan mainehaittaan. Hotelli pahoitteli tapahtunutta pikaisesti ja perusteli tilanteessa syntynyttä väärinkäsitystä.
– Hyvä rouva Williams, toivottavasti hyväksytte syvimmät pahoittelumme pettymyksestä, jonka tuotimme eilen illalla. Valitettavasti kattoterassimme oli loppuunvarattu, ja kaikki näkemänne vapaat pöydät kuuluivat gourmet-ravintolallemme, joka oli täyteen varattu.
Hetken päästä hotelli toivotti Williamsin perheineen uudelleen tervetulleiksi. Somepäivityksessä Williamsin saamaa kohtelua hämmästeltiin, mutta useat päivityksen nähneet myös ihmettelivät, miksi ravintolan olisi pitänyt tarjota erityiskohtelua julkkisvieraalle.