SM-liigaseura Porin Ässien tapa puolustaa mahdollistaa joukkueelle voimien säästämisen vastaiskuja varten. MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen antaa näytteitä Ari-Pekka Selinin valmennettavien tavasta estää vastustajan maalipaikat.
LUE MYÖS: "Den glider in..." – Liiga-vahdin haamukäsi ilmestyi maaliviivalle kuin tyhjästä
Tällä hetkellä Liigassa kymmenentenä oleva Ässät on pelannut tämän vuoden puolella hyvin vaihtelevasti. Voittoja on tullut esimerkiksi Ilvestä, Kärppiä ja Pelicansia vastaan, mutta toisaalta joukkoon on mahtunut muun muassa 2-7-romahdus HIFK:n vieraana.
Perjantaina Ässät isännöi Subillakin nähtävässä ottelussaan juuri HIFK:ta. Petteri Sihvonen oli kaivanut ottelua varten esiin videonäytteitä porilaisten puolustuspelaamisesta.
Ässät puolustaa oman alueensa keskustaa aluepainotteisesti vaihtaen välillä miestä. Näin pelaajat saavat välillä levätä, jolloin he ovat hyvissä voimissa iskemään vastaan. Päävalmentaja Ari-Pekka Selin on perinteisesti laittanut ensin puolustuspakan kuntoon ja rakentanut sen päälle hyökkäyksensä.
– Kyse on siitä, että kun puolustetaan näin aluetta, eikä miestä, niin siinä on koko ajan valmius lähteä hyökkäämään toiseen päähän, Sihvonen selventää videonäytteen avulla.
– Tämä on yksi modernin lätkän juttu, että kiista käydään siitä, saadaanko pelata tuolla päässä vai täällä päässä. Tätä tukee tietyllä lailla Ässien tapa puolustaa yhdistettyä miestä ja aluetta, hän jatkaa.
Ässät-HIFK perjantaina Sub-kanavalla kello 18.25 alkaen. Kierroksen kaikki ottelut cmore.fi-suoratoistopalvelussa.