Formula ykkösten Kiinan GP:n jatko Shanghaissa riippuu pitkälti siitä, saadaanko kisan aiheuttamat rahalliset tappiot suitsittua.
Shanghain seitsenvuotinen sopimus päättyy ensi kaudella, ja kaupungin edustajat ovat ilmoittaneet, että viisivuotisen option käyttäminen ei nykyehdoilla ole itsestään selvää.
- Vaikka kilpailu ei olekaan taloudellisesti menestyksellinen, on se hieno tapahtuma kaupungille. Tutkimme toisenlaista strategiaa, jotta löytäisimme keinot kulujen kattamiseen ja lopulta omillemme pääsemiseen, kertoi kilpailun järjestävän kunnallisen Juss Events -yhtiön Leon Sun.
Neuvotteluita kilpailun jatkoa koskien käydään parhaillaan. F1-sarjan kaupallisia oikeuksia hallinnoiva Bernie Ecclestone on kertonut kannattavansa Kiinan osakilpailua jatkossakin.
- Neuvotteluissa yritetään pienentää menoja ja saada lisää tuloja. Emme tiedä kuinka kaikki päättyy, mutta haluan sydämeni pohjasta nähdä jatkoa kisalle, Sun sanoi.
Shanghaissa ajetaan hulppealla 230 miljoonan euron radalla, jonka katsomoihin mahtuu peräti 200 000 katsojaa. Lehterit ovat olleet erittäin harvoin edes lähellä täyttä kapasiteettia.
(MTV3-Reuters)