Signmarkin ja Katri Mäkisen semifinaali-illan ensimmäinen tanssi ei aivan vakuuttanut tuomaristoa.
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa kisattiin semifinaali juhlallisesti isänpäivänä 13. marraskuuta. Illan jaksossa jäljellä olevat parit esittävät kukin kaksi tanssia.
Signmark ja Katri Mäkinen esittivät ensimmäisenä tanssinaan quickstepin Laila Kinnusen Kellä kulta sillä onni -kappaleen mukaan.
Tuomarien mukaan quickstepissä oli visuaalisesti hyvä kokonaisuus, mutta tekniikasta tuomareilla oli kritiikkiä annettavanaan.
– Nyt jos ajatellaan tulevaa finaaliviikkoa, niin toivoisin, että nähtäisiin enemmän parin välistä harmoniaa, Jukka Haapalainen kommentoi kehuen kuitenkin parin esityksen hyväntuulisuutta.
Helena Ahti-Hallberg antoi kritiikkiä eriaikaisista askelluksista sekä tanssiasennosta. Jorma Uotinen oli mielissään kappalevalinnasta, mutta jotain esityksestä jäi hänen mukaansa kuitenkin uupumaan.
– Siisti suoritus, suht sujuvakin. Mutta kokonaisuvaikutelmana mielestäni jotenkin ponneton, Uotinen pohti.
Pisteitä tuomarit antoivat tanssista yhteensä 21.
Katso Signmarkin ja Katri Mäkisen tanssi yllä olevalta videolta.
Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla. Tanssikupla MTV Katsomossa maanantaisin ja perjantaisin. Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
Lataa lisää