Emma Kimiläinen otti revanssin TTK-tanssilattialla – jakoi TTK-tuomareiden tunteet

3:35img
Katso videolta kaksikon tanssi!
Julkaistu 19.11.2023 21:15
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Emma Kimiläisen ja Matti Puron rumbaan olisi kaivattu enemmän pehmeyttä TTK-tuomareiden puolesta.

Tanssii Tähtien Kanssa  -ohjelmassa vuorossa on semifinaali, jonka päätteeksi yksi pari joutuu jälleen kotimatkalle ja selviää, ketkä kolme paria etenevät kilpailun huipentavaan finaaliin. Semifinaalissa kaikki TTK-parit tanssivat kaksi tanssia.  

Illan päättivät Emma Kimiläinen ja Matti Puro. Heidän viimeinen tanssinsa semifinaalissa oli rumba Buena Vista Social Club -yhtyeen kappaleeseen Dos Gardenias. Rumba tuli Kimiläiselle tutuksi ensi kertaa parinvaihtoviikolla Henri Tannerin kanssa. 

Tuomaristo olisi kaivannut esitykseen enemmän pehmeyttä. Jukka Haapalainen totesi esityksessä olleen myös joitakin jalkateknisiä puutteita.

Helena Ahti-Hallbergin mukaan esitys oli vahvaa rumbaa, mutta "ehkä vähän liiankin alleviivattuna". Ahti-Hallberg kertoi kaivanneensa enemmän pehmeyttä sekä "tunteiden kirjoa". 

– Liikevalinnoissaan rohkea, ja aksentit vahvat ja varmat, totesi Jorma Uotinen

– Rumban sensuellimpaa puolta jäin kaipaamaan, Uotinen jatkoi. 

Kimiläinen ja Puro saivat tuomareilta yhteensä 24 pistettä.

Alla olevalta videolta näet, kuinka rumba sujui Emma Kimiläiseltä ja Henri Tannerilta parinvaihtoviikolla. 

6:15img

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.
Tanssikupla MTV Katsomossa klo 18 maanantaisin ja perjantaisin. 

Tuoreimmat aiheesta

Emma Kimiläinen