MTV Urheilun jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen seuraa Leijonien edesottamuksia Sveitsin EHT-turnauksessa. Suomi avasi turnauksensa Helsingin vanhassa jäähallissa Tshekkiä vastaan häviten ottelun maalein 2–3.
Tästä pidin
Vaikka Tshekki sai hieman kuin varkain unelmastartin otteluun Suomea vastaan ylivoimapelimaalilla ja vieläpä alivoimalla toisen tehden, Leijonien selkäranka ei katkennut ollenkaan. Jos ensimmäinen erä olikin jossain määrin Tshekin, oli Suomi melko suvereeni toisessa ja kolmannessa erässä.
Toiseen erään Suomea aivan kuin yhytti 0–2-tappioasema ryhtyä hommiin ja todella pelaamaan seurauksin, jossa peliä pelattiin useita pitkiä toveja Tshekin puolustusalueella. Vaikka Tshekki joutui puolustamaan ja puolustamaan, se teki sen toki taiten ja kärsivällisesti pelin sisällä pysytellen. Ja siitä huolimatta Suomi sai luotua riittävästi maalipaikkoja murtamalla silloin tällöin Tshekin yhdistettyä alue- ja miesvartiointia.
Kolmas erä oli sikäli Suomelta toistakin parempi, että siinä Leijonat ei ollut hyökkäysalueen hyökkäyspelinsä varassa, vaan suomalaiset kykenivät hyökkäämään hyvässä rytmissä myös suorin hyökkäyksin.
Eikä siitäkään voinut olla pitämättä, miten Kari Jalosen Tshekki kaikkineen pelasi. Ensimmäisen erän se kiskoi laadukasta "Suomi-lätkää", toisessa ja kolmannessa se selvisi puolustustaistelustaan ja kuittasi kolmannen voittomaalikseen jääneen osuman ikään kuin itsensä kovasta ja onnistuneesta puolustamisesta palkiten – hyökkääjän rinnasta pompanneella maalilla.
Heitän tähän onnistujia Leijonista: Topi Niemelä, ensimmäisen erän virheestään välittämättä ennakkoluulottomasti ja vastuuta ottaen pelaten; Juuso Vainio rajallisella peliajalla virheetön suoritus ja ajoittain peliä edistäviä syöttöjä viljellen; Elmeri Eronen hyvää syöttöpeliä viljellen; Eemeli Suomi ja Joni Ikonen muutamia maalipaikkoja hyökkäysalueen myllyistään luoden; Teemu Hartikainen useita hyökkäysalueen hyökkäyksiä synnyttäen; ja Joonas Kemppainen ketjuaan oivallisesti johtaen.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Elmeri Eronen avasi Leijonien maalihanat melkoisella onnenkantamoisella – Suomen hyvä pelisuoritus ei riittänyt.
Tästä en pitänyt
Mielestäni Leijonat voisi pelata aina hieman railakkaammin ja aloitteellisemmin ottelun alusta asti Tshekkiä vastaan. Nyt aivan kuin näkyisi liikaa se tietoisuus siitä, että Kari Jalonen peluuttaa Tshekille riisuttua kopiota Suomen pelitavasta. Enkä nyt tarkoita, että Suomen pitäisi mitenkään pelata ikään kuin "taktiikan tuolla puolen", vaan aavistuksen voimakkaammin luistellen ja tutkien hanakammin nopeiden hyökkäysten ja prässipelaamisen saumoja. Uskon, että tuolla konstilla päästäisiin kiinni siihen, että Tshekin pohja, perusta ja kokemus pelata Suomea kopioiden on kuitenkin suhteellisen ohut.
Muutama pelaaja pelasi Suomelta alle tasonsa. Mainitsen heistä kolme. Aivan kuin Miika Koivisto olisi pelannut ajoittain "lumisella kiekolla", peliväline meinasi tämän tästä hukkua kuljetuksissa matkan varrelle; Mikael Ruohomaa ei onnistunut johtamaan ketjuaan sillä tasolla, joka olisi riittävästi tukenut laitureiden Markus Granlundin ja Teemu Hartikaisen pelaamista; ja hieman yllättäen varmista varmin suorittaja Harri Pesonen ei ollutkaan nyt mitenkään varma suorittaja.
Tätä ihmettelin
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Jukka Jalonen kommentoi Leijonien peliä Tshekkiä vastaan.
Ehkä vetelen mutkia suoraksi ja muistan tunnepohjalta väärin, mutta aivan kuin Tshekki kuuluisi niihin joukkueisiin, joilla on lähes aina valmiutta pelata hyvää ja tehokasta ylivoimapeliä riippumatta siitä, miten peruspeli viidellä viittä vastaan sujuu. Tälläkin erää Suomen ja Tshekin peli sai jopa liikaa suuntaan siitä, että Michael Spacekin ylivoimaviisikko mursi nopein kovin syötöin Leijonien neliön rikki ja teki 1–0 ensimmäisen erän ensimmäisestä ylivoimasaumastaan.
Vastaavasti Leijonilla tuntuu tavattoman usein käyvän niin, että aivan kuin ylivoimapelaaminenkin olisi niin kutsutun turnausvalmentamisen piirissä. Eli ottaa aikansa, ennen kuin homma alkaa toimia.
Tätä odotan
Kuten muistetaan Karjala-turnauksesta – ja tuore torstai-illan Ruotsin ja Sveitsin pelin siitä myös todisti –, lauantaina Leijonat saa vastaansa Tre Kronorin, joka pelaa hieman samanlaista lätkää kuin Antti Pennasen Ilves. Eli kyse ei ole vakaasta sijoittumislätkästä, vaan siinä pelataan voimakkaita luisteluja, rikotaan ajoittain kenttätasapainoa, syötetään puolipitkiä syöttöjä Leijonien hyökkääjien ja pakkien väliin keskialueella ja viljellään kuitenkin verrattain runsaasti trapia. Ja jonkinlaisena erikoisvahvuutenaan Ruotsi pelaa hyökkäysalueella liikkuvia kombinaatioita.
Tuota vastaan Leijonien tulee pelata hieman samoin kuin Tappara viimeksi pelasi Ilvestä vastaan: Vakaata sijoittumista hyödyntäen ja siitä hyviltä etäisyyksiltä kovaa kamppailupelaamista ruotsalaisille tarjoten. Nähdäkseni Leijonien pelitapa takaa paremmat asemat kuin Tre Kronorin pelitapa käydä kiinni kamppailuihin. Tiivis viisikko, lyhytsyöttöpeli, kenttätasapaino, reipas luistelu ja kova kamppaileminen ovat tekijät, joilla Suomi voi horjuttaa hajanaisemman viisikon Ruotsin pelin raiteiltaan.