MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen niputtaa Pekingin olympialaisissa Leijonien jokaisen ottelun ilmaisemalla, mistä hän piti, mistä ei näkemässään. Leijonien toinen ottelu käytiin Latviaa vastaan, jonka Suomi voitti niukasti maalein: 3-1.
Tästä pidin
Ottelun alun lievistä pelillisistä vaikeuksista – joihin otan kantaa tuolla jäljempänä – huolimatta Leijonat sai toisen erän puolivälistä alkaen otettua melkeinpä väkisin peliotteen itselleen voittamalla kaksinkamppailuja, lyömällä pelitilanteissa vastustajien asemia asema asemalta ja pelaamalla koko kaukalon alueella, hyökkäysalue mukaan lukien vahvaa kenttätasapainoa. Aivan kuin sitkeästi puolustaneen Latvian pelivoima, jopa jaksaminen olisi lopahtanut Leijonien rypistäessä.
Joskus yksittäinen peli, sen tiukka tilanne tai useat kinkkiset tilanteet palkitsevat päävalmentajan esikuntineen, mitä tulee pelaajavalintoihin ennen turnausta. Otan esiin neljä pelaajaa.
Toni Rajala joutui paikkaamaan jonkin vamman tai muun saanutta Markus Granlundia Troikka-Mannisen ykkösvitjassa. Katsoin tältä osin tarkasti Rajalan suoritusta. Hän sopeutui kohtuullisen hyvin nopeasti pelaamaan hieman kuin imitoiden Granlundia. Hieno pelaajavalinta Jukka Jaloselta ja Jere Lehtiseltä mukaan kokoonpanoon!
Vapauttavan toisen erän maalin tehnyt Valtteri Kemiläinen on hieman vastaava tapaus. Kemiläinen pelaa varsin hyvää perushyökkäyspeliä kaukalon joka osa-alueella, mutta hänellä on repertoaarissa juuri se suoraan-syötöstä-lämäri, jolla hän kiskaisi tärkeän 1-0-maalin Suomelle Mikko Lehtosen erinomaisesta syötöstä. Kemiläisen ruutuun oli tarjolla pari muuta rightin puolen pakkia kisajoukkueeseen, mutta voin vain mennä Jalosen tyytyväisiin nahkoihin sillä hetkellä, kun Kemiläisen komea kiskaisu löysi tiensä maalin vasempaan ylänurkkaan.
Sama virsi pätee voittomaalin väsänneeseen kaksikkoon Leo Komarov ja Juuso Hietanen. Heidätkin olisi toisenlaisessa valintaprosessissa ohittaa, jopa helpommin kuin Rajalan ja Kemiläisen.
Tästä en pitänyt
Syystä tai toisesta Leijonat pelasi viivelähtöjään siten, että ensimmäinen syöttö (pakki-pakki) oli aivan kuin suunniteltu, mutta sekin vei pelin ikään kuin liikaa sille puolelle kaukaloa, jolle syöttö suuntautui – eikä sen jälkeen ollut selkeää pyrkimystä saada seuraavaa syöttöä keskelle sentterille tai poikki kentän ristipistona tosi alhaalta hakevalle laitahyökkääjälle. Tämä on osa-alue, joka on ollut puolitoista kautta todella hyvässä kunnossa Leijonissa, mutta nyt se oli jotenkin aivan kuin jäänyt kesannolle.
Kun pakkien kätisyydet (kämmenkämmen) ovat kunnossa, voisi aivan hyvin pelata siten, että ensimmäistä syöttöä haetaan sentterille, ja jos syöttösuunta ei aukea, sen jälkeen ehtii pelaamaan pakki-pakin, ja siitä äkkiä sentterille – tai edellä mainittu ristipisto.
Näissä tilanteissa puolustajien elekieli kertoo paljon. Siinä oli jotain epävarmaa. Ehkä Slovakian pelin jäljiltä valmennusjohdon huomio oli enemmän siinä, miten jatkossa tulee selvitä kovan paineen alta ulos, eikä niin muodoin pelitapa-asiain palaverissa fokus ollut kontrollilähdöissä.
Arvattavissa tosin oli, että Latvia pelaa kosolti trapia, ja niin se kohtuullisessa määrin pelasikin. Lopulta Leijonat ajautui turhan paljon tilanteisiin, joissa alkoi tulla puolustajien turhan usein toistuvia pitkiä kuljetuksia kiekon kanssa a la Sami Vatanen. Se ei ole Jukka Jalosen lätkää.
Toiseen erään Leijonat pelasi enemmän pystysuuntaa, mikä toi ensin vain lievää peliotetta Suomelle, mutta vain lievää, ja tosi sanoen syöttöketjut syöttösuuntineen siinä kohtaa jäivät verrattain sattumanvaraisiksi. Sekä ensimmäisessä että toisessa erässä Leijonien onnistui – edellä mainituista syistä – turhan vähän ylittämään Latvian siniviivan kuljettaen tai syöttäen.
Ero oli tältä osin suuri Slovakia-peliin. Tosin kunniaa on annettava myös Latvian organisoidulle puolustuspelaamiselle, mikä oli monta pykälää ylettömästi prässännyttä Slovakiaa parempaa.
Tätä ihmettelen
Konkaripelaajaksi Valtteri Filppulan liike ja kyky pelata edelleen todella korkealla tasolla ansaitsee myönteisen ihmettelyni.
Filppulassa Leijonilla on kapteeni, joka pystyy johtamaan joukkoja sekä puhein pukukopissa että teoin kaukalossa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Valtteri Filppula on tärkeä pelaaja Leijonille niin jäällä kuin pukukopissakin.
Tätä odotan
Leijonat on pelannut nyt kaksi tuloksellisesti hyvää ottelua, joissa kummassakin on ollut kosolti hyvää, ja jonkin verran haasteita. Kolmanteen otteluun Ruotsia vastaan odotan, että Leijonilla on hieman parempaa valmiutta ”pelata sitä, mitä peli pyytää” – niin kuin Jalosen Total Hockeyn teesi kuuluu.
Osa tuota asiaa on se, että Slovakiaa vastaan vaikeuksia oli prässin alla, Latviaa vastaan trapin edessä; ja nyt niitä tilanteita edistämällä turnausvalmentamisen keinoin pelaamista voidaan edistää siten, että pelitilannevalinnat tulevat paremmin pelaajilta kuin luonnostaan. Ruotsilta on luvassa tasapainoisesti prässiä ja trapia. Sitä silmällä pitäen Suomen pelaamisen rytmi kaipaa edellä kuvaamaani säätämistä.