Kärpät iski kultasuoneen, kun se hankki riveihinsä Jussi Jokisen. MTV Urheilun jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvosen mukaan Jokinen on tällä hetkellä Liigan paras pelaaja. Sihvonen ottaa kantaa myös Kärppien edelleen kehittyneen pelitavan ydinasiaan: Kultaiseen leikkaukseen.
LUE MYÖS: SM-liigaa ylivoimaisesti johtavalla joukkueella yksi suuri lyömäase mestaruustaistelussa
Kärpät on tehnyt kauden mittaan kaksi todella kovan luokan hankintaa vahvistuksiksi, kun se on haalinut riveihinsä ensin Oskar Osalan ja sitten Jussi Jokisen. Näiden kahden huippupelaajan kautta on mielenkiintoista tarkastella myös oululaisten pelitapaa.
Osalalla otti aikansa tottua Kärppien Kultaisten leikkausten hyökkäyspelitapaan. Pienen totutteluvaiheen jälkeen hän ollut erinomainen lisä Kärppien kokoonpanossa. Osalasta näkee, että hän perfektionisti, joka tahtoo pelata ennen muuta joukkueelle.
Kultaisten leikkausten hyökkäyspelitapa tarkoittaa sitä, että niin kiekottomat kuin kiekolliset Kärppien pelaajat liikkuvat jäällä kaarevia liikeratoja. Karkeasti sanoen pelaajat edetessään keskialueella suuntaan tai toiseen etenevät kymmenisen metriä etelä-pohjoinen -akselilla ja samaan aikaan kuutisen metriä länsi-itä -akselilla. Hyökkäysalueella liikkeen mittasuhde on sama, metrit toki vähempiä.
Kultaisten leikkausten hyökkäyspelitavassa vastustajan puolustavien pelaajien puolustustehtävä vaikeutuu, kun on liikuttava samalla sekä taaksepäin että sivulle. Ehkä Raimo Summanen pyrki ja tarkoitti aikoinaan HIFK:ssa jotakin tällaista pelaamista, jota hän itse kutsui Luontoäidin lätkäksi.
Summanen oli edelläkävijä tässäkin, vaikka pelitapa ei vielä lähtenytkään lentoon. Summanen puhui paljon muun muassa mystisestä liu’usta.
Kärpissä kyseinen pelitapa syntyy todellakin luonnostaan, kun esimerkiksi kiekottomana hyökkäävät hyökkääjät liikkuvat kohti kiekollista pelaajaa pelipaikoiltaan. Sitten kiekolliseksi muuttuva hyökkääjä jatkaa pelivälineen kanssa kultaisen leikkauksen liikeradalla, ja niin edelleen.
Kärpät+Jokinen="suorastaan taidetta"
Kuten sanottua, Osalalla meni jonkin aikaa, kunnes hän oppi pelaamaan ilman liiallista säntäilyä sinne tänne. Juuri nyt Osala porhaltaa riittävästi mutta ei liikaa, kun hän osallistuu synkronisoidusti muun viisikon kanssa kolmiopelaamiseen hyökättäessä kaukalon kaikilla osa-alueilla.
Aivan erityinen lukunsa on Jussi Jokinen. Kärppien oma pelaaja vuosien takaa halusi palata maailmalta kotiin, ja sehän sopi Kärpät-perheelle paremmin kuin hyvin. Jokisen jälki on ollut heti sen näköistä ja mukaista jäällä. Huikeat tehopisteet ovat yksi asia; se, miten Jokinen pelaa ja suorittaa, on sitten vielä toinen asia – aivan oma lukunsa.
Kärppien Kultaisten leikkausten lätkä ja Jussi Jokinen on yhtälönä suorastaan taidetta. Pelitapa auttaa Jokista, koska Jokinen oivaltaa sen intuitiivisesti kaukalossa niin täydelleen. Ja vastaavasti Jokinen ja hänen toimensa jäällä osoittavat pelitavan nerokkuuden.
Pitää vielä alleviivata, että Kärppien kokonaispelitapa on oivallinen sekoitus Meidän peliä ja Kultaisten leikkausten lätkää. Pelaamisen rytmit tulevat ensin mainitusta, vauhdit jälkimmäisestä.
Liigan paras pelaaja
Jokinen pelaa aavistuksen rauhallisemmin luistelun puolesta kuin yksikään muu Kärppien pelaaja. Se johtaa pelitilanteisiin, joissa Jokinen pääsee ja kykenee hakemaan aina optimaalisen syöttösuunnan tarjolla olevista kolmioista erinomaisella pelisilmällään ja tekniikallaan.
Jokiselle on se ja sama, pelaako hän laita- vai keskushyökkääjänä. Peli rytmittyy tai kiihtyy Jokisen kautta ennätysmäisesti syöttöketjun sisällä.
Kärppien haaste on ollut tällä sesongilla vaatimaton ylivoimapelaaminen. Näyttäisi, että Jokinen tulee olemaan tälläkin osastolla ratkaiseva viisastenkivi oululaisten riveissä. Jos Kärpät saa kaiken kukkuraksi ylivoimapelinsä voittavalle tasolle, on seuran mestaruusjunan pysäyttäminen tällä kaudella todella haasteellista, jos ollenkaan mahdollista muille joukkueille.
Ei ole liioiteltua sanoa, että Jussi Jokinen on tällä hetkellä Liigan paras pelaaja. Hänen tekee temppunsa sikäli upeasti, että pelaaminen on läpi linjan joukkuepelaamista vailla vertaa.